Kuinka moni miestä 40+ on aidosti onnellinen?

Siis tohon otsikkoon tuli kirjoitusvirhe. Siinä ei viitata miehiin vaan MEIHIN 40 ihmisiin.

Aidosti ja aikuisten oikeesti. Suorastaan häpeämättömän onnellinen.

Ja mikä minun olisi ollessa - ihmissuhderintamalla menee hienosti, lapset ovat terveitä ja kohtalaisen hyvinkäyttäytyviä vaikka teini-ikäisiä ovatkin, työpaikka tarjoaa riittävästi haasteita ja sopivasti mahdollusuuksia, oma terveys huitelee lenssun jäliltä mutta mitäs siitäkään kun jäseniä ei ole (tämän enempää) poikki, jne, jne.

Olisikohan valitakysynys, tuo onnellisuus...

Kyllä olen aidosti onnellinen.Olen 44v, rakastan miesystävääni todella ja pojan kanssa kaikki hyvin, eli elämä hymyilee. On niitä vaikeuksiakin elämässä, mutta ne on voitettu yhdessä! Jos kaikki olisi aina hyvin ei huomaisi kuinka onnellinen onkaan. Kaikkea hyvää elämääsi ja samaa myös ystävillesi.

ja aikuisten oikeesti onnellinen! Olen naimisissa 23:tta vuotta ja lapset ovat reippaita ja terveitä. Rakastan miestäni ja mies minua. Ei tietysti tähän olla tultu ilman ylämäkiä,mutta ne on kiivetty,yhdessä. Samoin alamäet ollaan menty,yhdessä.

Oikein hyvää tulevaisuutta Sinulle:)

Tottakai kun ikää tulee, niin sitä miettii useammin, että tässäkö tämä nyt sitten oli?
Elämän ilta edessä ja saavutukset tässä.
Kolmekymppisenä tuntuu, että no hätä, vielä ennättää, mutta aika yllättävää miten vauhti kiihtyy ja vanhuus lähestyy..

Minulla taas on kokemus aivan päinvastainen; toki on ympärilläni eronneita, pitkässä tavallisessa /ei kuitenkaan pakko-/ avioliitossa eläviä, sairaita jne. mutta kaikilla on yhteistä se, että ottavat vastuunsa omasta elämästä ja nimenomaan elämäntilanteesta, sillehän joko tekee tai ei tee mitään.

40 ihmiset ovat usein jo jättäneet kaikki joutavanpäiväiset murehtimiset taakseen (kilot, mitä ne musta ajattelee?, siivoushulluus jne) ja keskittyvät olennaiseen. Ainakin minä nautin elämästäni ja itsevarmuudestani ja siitä, että tiedän nyt oikeasti tärkeät asiat ja uskallan tykätä itsestäni ja olla terveellä tavalla itsekäs.

Pakko myöntää olevansa onnellinen. Eikä se tarkoita etteikö joku hiertäisi tai ei haluaisi muuttaa jotakin asiaa.

Kyllä voin sanoa olevani hyvinkin onnellinen, mitään mustia pilviä ei ole taivaalla.
Elämän perusasiat ovat kunnossa ja lähes päivittäin löytyy uusia pieneiä ilonaiheita.
Aika-ajoin ilmenee jotain pientä, elämään kuuluvaa huolta, mutta ne ei horjuta optimistista asennettani.
Meillä on hyviä ystäviä ja työkaverinikin ovat mainioita, samaa ikäluokkaa, joten ajatukset ja jutut osuu yhteen aika hyvin.
Ainoa mistä pitää huolta kantaa on jälkikasvun tulevaisuus, ja siihen yritänkin panostaa parhaani mukaan, itselleni riittää tämä seesteinen elämä ilman kiirettä ja huolta.
Uskon että, omalta osaltani avain onnellisuuteen on rento ja kiireetön elämäasenne, joutavien pikkuasioiden murehtiminen on joutavanpäiväistä ja se nakertaa pois eläniloa.

Olen eronnut kerran ja voin sanoa, että se oli oikein hyvä asia. Ex-mieheen välit ovat erittäin hyvät. Molemmilla nyt varmasti asiat paremmin. Olen onnellinen.

Niinkuin Mys jo sanoikin, se on valintakysymys tuo onnellisuus. Noh, sairaus on laadusta riippuen sit asia erikseen.

Lisäisin vain et avoin mieli, positiivinen asenne ja tajuaminen että pienet ylä ja alamäet kuuluu asiaan.

Jurnuttaminen on syvältä, liikoja en pieniä murheita murehdi. Niilläkin(murheilla) voi olla oma tarkoituksensa niinku opetusmielessä..;)

on vastakohta mille? Osaammeko olla onnellisia sujuvasta arjesta, terveydestä,lapsista tai työstä, ihmissuhteista, taloudellisesta tilanteesta jne...

Eikö meillä kaikilla tähän ikään ehtineillä ala olla
jo sen kaltainen kokemuksen hippunen asioista, että kun arki kulkee ilman ongelmia, se on onnellisuutta.

Perustelen sillä, että kun hetki, että mikään ei tuota ongelmia, voi olla ihanan hetken vapaa, nukahtaa ilman ainuttakaan tosi huolta. Eikö ihminen ole silloin onnellinen ? Minä ainakin :)

"joka kerta kun olet minuutin verran vihainen, olet menettänyt 60 sekuntia onnea"

Elämä on jännittävää ja silti seesteistä. Ainoa varjo-puoli on se, että pelkään sen loppuvan ja jotain kurjaa tapahtuvan. *huoks*

Heippa,

en voinut olla vastaamatta asiaasi..mielestäni ei ole hyvä verrata itseä toisiin, meillä kaikilla on oma elämämme; haaveemme ja unelmamme. Elämässä on myös omat haasteensa ja ikävätkin puolensa. Koen ne itse kuitenkin minun elämääni kuuluvina asioina, ehkä opimme niistä jotain tärkeämpää elämästä. Jos voisi katsoa positiivisia puolia, ehkä elämä olisi silloin suht` onnellistakin. Olkaamme joskus "kärpäsenä katossa." t:mira-ley :)

Aika moni vastasi, että onnellisuus on oma valinta. Huomaan että väite satuttaa ja loukkaa minua :-(

Väite on tietenkin ainakin osittain totta. Kaikilla on elämässä hyviä ja huonoja asioita ja jokainen voi itse valita kumpiin keskittyy. Vaikka lapsesi tapettaisiin tms hirveää, voit kuitenkin itse valita, miten asiaan suhtaudut.

Mutta mutta. Itselläni ei ole perhettä, ei lapsia, ei työtä eikä enää riittävästi ystäviäkään. Olen aika onneton. Yritän kovasti olla kiitollinen ja iloinen siitä mitä minulla on hyvin, alkaen siitä että Suomessa on rauha, minulla on hyvä vuokra-asunto ja olen terve, kraanasta tulee puhdasta ja lämmintä vettä jne. Silti huomaan loukkaantuvani kun te väitätte että on oma valintani että en ole onnellinen!!!

ps. Jonkun tutkimuksen mukaan nelikymppiset suomalaiset ovat hyvin keskimäärin onnellisia. Suurin onnen aihe on läheiset ihmiset. Näin ollen arvelen että ap. kirjoittajan lähipiiri on valikoitunut poikkeustapauksista. Ehkä samankaltaisuudet vetävät puoleensa? Valittaja saa ymmärrystä toiselta valittajalta.