Hei!
Odotan esikoistamme ja olen nyt viikolla 22 6 raskaana.
Ongelmani on nyt siis tämän kaltainen.
Oma äitini on raskauden alusta lähtien ollut kauhean peloissaan puolestani raskauteni tähden.
On siis pelännyt kokoajan että saan keskenmenon tai jotain sattuu minulle ja vauvalle.
Sairastan jo nyt nivelreumaa ja se kai lisää äitini huolta!
Mutta nyt kun olemme suunnitelleet menevämme laivalle loppukuusta, silloin raskautta 25- 26 viikkoa.
Niin nyt hän taas pelästyi ja vihastui.
Hän sanoi että voin vaikka kaatua rappusissa tai jotain ja yleensäkin pelkää että jotain tapahtuu minulle.
Sanoijn että en voi kokoaikaa ajatella että mulle sattuu jotain että ajattelen mieluummin positiivisesti että mitään ei tule tapahtumaan.
Sitten se oli vihainen että heidän apuaansa ei kunnioiteta kun he ovat ostaneet vauvalle vaaatteita ja kaikkee muuta että apua ei yhtään arvosteta että nyt se avun antaminen taas lakkasi.
En ymmärrä tollaista kannan ottoa.
Hänen mielestään emme tule omillamme toimeen jne. kun saamme apuja mummuloista jne.
Onhan se raha tiukassa tietty kun minä olen työtön, mutta mies tekee hieronta työtä parhaan kykynsä mukaan.
Mutta tarviiko olla noin vihainen ja pelokas kokoajan?
ja vetää mukaan tollaista että tyliin enää ei auteta että tulkaa omillanne toimeen.
Huh huh, toivottavasti ymmärsitte vuodatukseni!
Kertokaa jos olisi neuvoa miten suhtautuisin tuohon äitini pelkoon että menetän vauvan tai jotain sattuu!!
Se rassaa pitemmän päälle, en voi elää ainaisessa pelossa!!
Odotan esikoistamme ja olen nyt viikolla 22 6 raskaana.
Ongelmani on nyt siis tämän kaltainen.
Oma äitini on raskauden alusta lähtien ollut kauhean peloissaan puolestani raskauteni tähden.
On siis pelännyt kokoajan että saan keskenmenon tai jotain sattuu minulle ja vauvalle.
Sairastan jo nyt nivelreumaa ja se kai lisää äitini huolta!
Mutta nyt kun olemme suunnitelleet menevämme laivalle loppukuusta, silloin raskautta 25- 26 viikkoa.
Niin nyt hän taas pelästyi ja vihastui.
Hän sanoi että voin vaikka kaatua rappusissa tai jotain ja yleensäkin pelkää että jotain tapahtuu minulle.
Sanoijn että en voi kokoaikaa ajatella että mulle sattuu jotain että ajattelen mieluummin positiivisesti että mitään ei tule tapahtumaan.
Sitten se oli vihainen että heidän apuaansa ei kunnioiteta kun he ovat ostaneet vauvalle vaaatteita ja kaikkee muuta että apua ei yhtään arvosteta että nyt se avun antaminen taas lakkasi.
En ymmärrä tollaista kannan ottoa.
Hänen mielestään emme tule omillamme toimeen jne. kun saamme apuja mummuloista jne.
Onhan se raha tiukassa tietty kun minä olen työtön, mutta mies tekee hieronta työtä parhaan kykynsä mukaan.
Mutta tarviiko olla noin vihainen ja pelokas kokoajan?
ja vetää mukaan tollaista että tyliin enää ei auteta että tulkaa omillanne toimeen.
Huh huh, toivottavasti ymmärsitte vuodatukseni!
Kertokaa jos olisi neuvoa miten suhtautuisin tuohon äitini pelkoon että menetän vauvan tai jotain sattuu!!
Se rassaa pitemmän päälle, en voi elää ainaisessa pelossa!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä jatkan vielä tuohon viestiini että mksi emme mukamas voisi mennä nyt vielä laivalle kun kerran se ei sitten loppuraskaudesta ainakaan enää onnistu ja sitten ei ainakaan voida mennä moneen aikaan kun on se pieni nyytti tuossa.
Niin en ymmärrrä ollenkaan miksi emme saisi mennä omilla rahoillamme laivalle ja nauttia yhessä olosta vielä kun keritään.
Siten ne menot onkin menty pitkäksi aikaa kun on vauva!!
Että kertokaas miksi äitini vastustaa laivalle menoa niin kauheesti??
Itse en ymmärrä ollenkaan!!
tuo emojen häärääminen.
Kyse ei varmaankaan ole just siitä laivallemenosta, vaan siitä, et te oisitte ehkä "koko ajan tavotettavissa". Meillä oli samanlainen tilanne anoppini puolelta. Hän oli jatkuvasti huolissaan meistä ja auttoi tosi paljon monissa asioissa, vaatteissa ja muissa. Kun koitin hienovaraissesti sanoa, mm. että on melko aikasta vielä hyysätä kaikkia vaatteita ja muita, hän otti nokkiinsa. "Ei apu kelpaa", loukkaannutaan ja suututaan. Ollaan kiittämättömiä, jne.
Äitisi voi olla "mustasukkainen" teidän perhe-elämästä. Hän koittaa liikaa tehdä itsestään tarpeellisen, ettei kokisi jäävänsä ulkopuolelle. Halaa äitiäsi ja jutelkaa asioista. Sano, miten tärkeää sinulle hänen apunsa on, mutta teillä on kuitenkin omat juttunne ja asianne, joita haluatte tehdä. Sinun ja miehesi elämä ja elämästä nauttiminenkin on ihan yhtä tärkeää kuin se, että vauvalla on vaatteita! Nauttikaa nyt elämästä ja hengittäkää sitä kaikin voimin sinäänne. Sitten kun vauva on maailmassa, voi olla työlästä sen arjen keskellä löytää sitä energiaa toisistanne. Sitä ei aina jaksa, tai ennemminkin muista, tiedostaa.
Voimia ja hyvää odotusta!
Vaikea on sanoa, muksi äitisi niin kauheasti huolehtii. Jotku vain ovat luonteeltaan sellaisia.
Minun mummoni on ihan samanlainen. Häntä huolettaa kaikki asiat ja sitten hän ei saa öisin nukuttua, kun vatvoo asioita mielessään.
Meillä onkin tehty jo vuosikaudet niin, ettei kaikkia asioita kerrota mummolle ennen kuin jälkikäteen. Esim. laivalle menot yms. tulevat tietoon vasta sitten kun mummo saa tuliaisia.
En tiedä mikä teidän tilanteessa olisi parasta. Mutta toivotan jaksamista ja pitäkää joka tapauksessa laivalla hauskaa. Unohda äitisi hetkeksi ja nauti elämästä!