Teen psykolgian tutkimusta traumaattisten kokemusten vaikutuksesta elämään ja kehitykseen.
Eli jos teillä on traumaattisia kokemuksia teini-iästä ja siitä eteenpäin vanhemmassa iässä, niin miten olette kokeneet niiden vaikuttaneen elämäänne...kasvuun ja kehitykseen? Tutkimukseni koskee lähinnä teini-iästä kolmeenkymppiin, mutta muitakin kokemuksia saa kertoa. Tai jos on jostain tutusta/läheisestä kokemusta, joka on elänyt mitä tahansa traumoja...
Traumaksihan luokitellaan kaikki läheisen menetykset, onnettomuudet, jollain tavalla uhatuksi tuleminen jne. Kiitos, jos saatte jotain kerrottua :).
Eli jos teillä on traumaattisia kokemuksia teini-iästä ja siitä eteenpäin vanhemmassa iässä, niin miten olette kokeneet niiden vaikuttaneen elämäänne...kasvuun ja kehitykseen? Tutkimukseni koskee lähinnä teini-iästä kolmeenkymppiin, mutta muitakin kokemuksia saa kertoa. Tai jos on jostain tutusta/läheisestä kokemusta, joka on elänyt mitä tahansa traumoja...
Traumaksihan luokitellaan kaikki läheisen menetykset, onnettomuudet, jollain tavalla uhatuksi tuleminen jne. Kiitos, jos saatte jotain kerrottua :).
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja psykiatrien vaino ovat suurimmat traumani.
on niin valtavan laaja ja monitahoinen, että siitä voisi kirjoittaa vaikka romaanin; ja niin minä kirjoitankin. Mutta se on sitten eri asia.
Voisin kirjoittaa sinulle luettelon traumaattisista kokemuksistani, mutta ilman selityksiä, siitä tuskin saa mitään irti.
Kokeillaan kuitenkin:
11-vuotiaana isäni pakotti minut käyttämään koko kesälomani talonrakennustyömaalla - yhteisen hyvän nimissä.
Sen seurauksena koulu alkoi sujua huonosti, koska olin masentunut. Silloin sellaista käsitettä ei tunnettu samalla tavalla kuin nykyään.
Siitä seurasi, että jäin kolmannelle luokalle oppikoulussa.
Edessä oli koulun vaihto.
Olen varma, että tästä murrosiän aikaisesta masennuksesta lähtien, on koko elämänkaareni mennyt enemmän tai vähemmän näiden kokemusten seurausten takia juuri siihen suuntaan, kuin on mennyt.
Olen kirjoittanut aiheesta novellin, joka on julkaistu antologiassa, jota ei valitettavasti ole enää saatavana mistään.
Jos kuitenkin haluat, voimme jatkaa keskustelua tällä palstalla; jos et halua tulla esille omalla nimelläsi.
Tietojen ei tarvitse olla mitään nippelitietoetoa, mutta voisitko hiukan tarkentaa tuota "elämä mennyt siihen suuntaan,kuin one mennyt"? Mitä käytännössä tarkoitat? Ja jos viitsit,niin olisin kiitollinen jonkinlaisesta tiedosta ikääsi koskien, tämä ei pakollista. Kiitos.
jotain siitä kertoa, vaikka motiivisi on minulle hieman hämärän peitossa. Tuolla nimimerkillä Nimetön täällä saattaa esiintyä montakin henkilöä. Voisit ainakin rekisteröityä, niin tietäisin, että olet aina sama keskustelija.
En ole vainoharhainen, eikä minulla ole tällä hetkellä mt-diagnoosia.
Siis huono koulumenestys oli yksi asia, joka ainakin osaksi oli traumaattisen kokemuksen seuraus. Oppimiskyvyssäni ei ole havaittu mitään ongelmia ja äo:ni on keskimääräistä korkeampi.
Olin vain kovin levoton ja koska sain pelätä despoottista isääni koko lapsuuteni ajan, pyrin olemaan poissa kotoa niin paljon kuin mahdollista.
Niin minusta sitten tuli kaikkien kaveri. Pelkäsin konflikteja kuollakseni ja siitä syystä miellyttämään montaa tahoa yhtä aikaa. Se taas aiheutti sen, että minusta tuli ns. joka paikan höylä. Olin viisitoistavuotiaana koulun oppilaskunnan puheenjohtaja. Hyvin suosittu nuori mies; koulun kellokas.
Koulumenestystä ei tullut opiskeluaikana mainittavasti, mutta menestyin myöhemmin liike-elämässä huippuluokan sosiaalisten taitojeni ansiosta.
Etenin liike-elämässä erittäin korkeaan asemaan, kunnes päättelin, että koska osaan pelata muiden rahoilla hyvin, sujuu se minulta varmasti myös omilla rahoillanikin. Perustin yrityksen väärään aikaan, siis pari vuotta ennen suurta lamaa. Firma meni konkurssiin ja alamäkeni alkoi.
Se oli jyrkkä ja nopea. Parissa vuodessa olin konkreettisesti kadulla, pahasti alkoholisoitunut , asunnoton ja sosiaalihuollon elätti.
Olin siis katkaisuhoitojen vakio asiakas ja kävin Myllypuron loistavan sosiaalitarkkaajan ansiosta Kalliolan myllyhoidon. Olin ainakin silloin ainoa Kalliolassa, jonka hoidon maksoi yhteiskunta.
Sitä en aio tässä enää itkeä, koska ne itkut on itketty jo vuosia sitten.
Tähän kokonaisuuteen varmasti pitää vielä mainita kolme avioliittoa ja viisi lasta, joihin minulla erittäin hyvät ja lämpimät suhteet.
Iästäni sanon vain, että nuorinkin lapseni on lähes aikuinen.
Miten nyt menee?
Helvetin hyvin. Olen työelämässä, mutta tyystin toisenlaisessa hommassa, kun aikaisemmin. Palkkani riittää elämiseen, eikä minulla ole muuta valittamista, kuin se, että nykyinen vaimoni on pahasti masentunut ja varhaisella työkyvyttömyyseläkkeellä sen takia.
Emme kumpikaan usko, että hän palaa työelämään, vaikka työikää olisi vielä parikymmentä vuotta.
Olen ollut masennuksen takia psykoterapiassa ja sairaslomalla vuoden siitä syystä, mutta siitä on jo aikaa muutama vuosi.
että tyttäreni opiskelee psykologiaa Gentin yliopistossa Belgiassa ja saan vastata usein hänenkin esittämiinsä kysymyksiin.
Kuka tutkii ja minkä alaisuudessa.
Olen tosiaan kolmannen vuoden lukiolainen (nelivuotinen,eli kirjoitukset vasta vuoden päästä) ja kyseessä on ihan tavallinen koulutehtävä. Toivottavasti tieto ei lannista ja muuta suhtautumistanne asiaan...
Olen itse kiinnostunut aiheesta ja sen takia haluan tehdä sen kunnolla.
tarinani sinulle siinä uskossa, että olet psykologian opiskelija.
Ei sillä sinänsä ole väliä, mutta jos aiot opiskelemaan alaa, kannattaa varmistaa, että saa hyvät paperit ja valmistautuu pääsykokeisiin huolellisesti. Sinne on ehkä eniten pyrkijöitä kaikista tiedekunnista.
Traumattinen tapahtuma on tapahtuma, jossa ihminen on kokenut pelkoa, avuttomuutta, kauhua. Mediasta lienee käsitys, että kaikki vähänkin mielipahaa, harmia aiheuttava on traumaattista.
Murrosiässä maailma vaan pimeni kun hokasi, että lapsuus on loppu ja maailma on kurja ja julma paikka suurimmalle osalle elää.
Lisäksi tärkeä ystävyyssuhde meni poikki, rakas veli muutti pois kotoa ja mummi kuoli.