Mikä aiheuttaa paniikkihäiriöitä? Suuri pettymyskö? Menetykset? Vai stressi ylipäätänsä?
Paniikkihäiriön syntyminen?
Arka
203532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
saattaa hyvinkin laukaista paniikkihäiriön. Paniikkihäiriöön kannattaa hakea apua mahdollisimman pian!
Paniikkihäiriö on psyykkinen oireyhtymä, jonka synnyttää koko eletty elämä lapsuudesta alkaen. Se kun ei kaikilla ole aina ollut yhtä helppoa.
Laukaisevana tekijänä toimii usein äkillinen trauma: erilaiset järkytykset (sairastuminen, avioero, läheisen kuolema etc.) tai pitkään jatkuva stressi. Tai erillistä laukaisevaa tekijää ei voida havaita lainkaan, paniikkihäiriö lähtee liikkeelle "itsestään".
Koska oireyhtymän juuret ovat niin syvällä, myös sen hoito on pitkäjänteistä ja syvälle pureutuvaa. Itse olen saanut apua analyyttisesta psykoterapiasta jonka yhteydessä Cipramil estolääkityksenä.
ilman terapioita, jos tunnistaa syitä paniikkihäiriön syntyyn? Siis silloin, kun se on lievä?
Inhoan ajatustakin lääkityksestä, koska veljeni kuoli psyykelääkkeisiin ja siskoni teki itsarin niillä.
Minulla on aina ollut läheisiä tai yksi läheinen ystävä, jolle on voinut jutella kaikkea. Liikunta on myös ollut kohdallani hyvä surun purkamiskeino.
Vastasin tämän eräälle toisellekin:
Sain paniikkihäiriön viimeksi 2002 alussa kun olin päivät työssä ja illat koulussa eli syynä oli liika stressi. Onneksi työsopimus oli määräaikainen ja lopetin työt vaikka jatkoa olisi ollut. Meni yli vuosi parantua paniikkihäiriöstä, ENKÄ KÄYTTÄNYT MITÄÄN LÄÄKKEITÄ vaan annoin itselleni aikaa. Lopetin kofeiinin käytön (kahvi, tumma tee, kokis) ja tein kävelyreissuja vaik tuntui että kuolen siihen paikkaan mut aloin jankkaamaan itselleni että sitte kuolen jos kuolen. Piristystä löysin elämän pienistä asioista.
Sairaus kun kesti noinkin pitkään. Masennuin syvästi ja halusin todella jo kuollakin mutta samalla koin kuin valastumisen mitä tää elämä on...
Nyt on ollu vuosi tosi hyvä ettei oo tuntunu paljon mitään ja yritä etsiä töitä vaikka pelottaakin et sairastun taas mutta pikku hiljaa etenen.
Älä anna periksi!!!
Psyykenlääkkeitä pelkäät turhaan.
Paniikkihäiriöön käytetään ns. serotoniiniselektiivisiä lääkkeitä, joita voi huoleti popsia vaikka paketillisen, ne eivät todellakaan ole myrkyllisiä. Muutenkin vanhat, vaaralliset lääkkeet ovat jäämässä pois käytöstä.
Kunnollista, ammattitaitoista psykoterapiaa ei voi antaa kouluttamaton ihminen, vaikka olisi kuinka hyvä kaveri.
Paniikkihäiriön oireet on mahdollista tukahduttaa - olen kokeillut sitäkin - mutta se saattaa palata takaisin esim. vaikeana depressiona, ja silloin ollaan jo heikoilla jäillä. Kaikkein tärkeintä on selvittää ja käsitellä paniikkihäiriöön johtaneet syyt.
Lievään paniikkihäiriöön ja masennusoireisiin parasta lääkettä on liikunta ja ulkoilu. Mutta heti kun ollaan vakavammissa oireissa, on todella syytä hakeutua "oikeaan" hoitoon. Täysin hoitamattomana seuraa hyvin usein depressio, joka on tappava sairaus.
vain lääkäri, eikö psykologi?
Onko se aina itse kustannettava hoito?
Psykoterapeutti on yleensä terapiaan erikoistunut psykologi. Jonkinlaista "terapiaa" voivat antaa myös psykiatriset erikoissairaanhoitajat, mutta se on lähinnä keskusteluapua, ei muuta. Koulutus ja pitkä kokemus ovat tässä tärkeitä.
Psykiatrian erikoislääkärit eivät yleensä toimi varsinaisina terapeutteina, vaan kirjoittavat tarvittaessa lähetteen terapiaan sekä lääkereseptit.
Psykiatrin lausunto tarvitaan myös Kelan hakemukseen, joka tarvitaan jotta Kela kustantaisi terapian. Sen voi hoitaa helposti esim. mielenterveystoimiston kautta. Mikäli Kela antaa kielteisen päätöksen, on hoito kustannettava itse. Hakemukset kannattaakin jättää sisään alkuvuodesta, jolloin määrärahaa on vielä jäljellä - loppuvuodesta ei myönteisiä päätöksiä helpolla heru.
Suvussa on paniikkihäiriötä,enkä toivois itelleni kyseistä sairautta.Olen luonteeltani sosiaalinen,mutta viihdyn hyvin myös yksin ja tykkään lukemisesta,kirjoittelusta(runot,päiväkirja yms.)ja olen huomannut,että sellaisella itsetutkistelulla on tervehdyttäviä vaikutuksia,kun kirjoittelee omia tuntemuksiaan,joita ei välttämättä enää jälkeenpäin huvita lukea-siis hyvää terapiaa.
Yhtenä hyvinvoinnin lähteenä voin mainita veden juomisen-ainakin omalta kohdaltani.Kun olo on raskas ja vähän masentaa,mieli ettei viitsi tehdä mitään niin huomaan,että kupillinen vettä taas piristää.Olen lukenut veden vaikutuksesta sen verran,että koska se on suuri tekijä esim.aivojen,sydämen,keuhkojen ja muiden sisäelinten toiminnassa,en ihmettele,miksi sitä niin paljon suositellaan.Tämä kuuma kesä on ollut hyvä alku aloittaa tosissaan tuo veden juominen...Paniikkihäiriötä on tietysti tutkittu jonkin verran,mutta ehkäpä ei tarpeeksi ole kiinnitetty huomiota siihen ennaltaehkäisyyn-se olisikin enemmän kuin hyvä asia.Ihmisille tuputetaan lääkkeitä,joilla on kuitenkin monia haitallisia sivuvaikutuksia.Kokeile kuitenkin noita em.neuvoja ja kerro sitten onko niillä ollut mitään vaikutusta.
vastauksestasi! Taidan olla vähän kaltaisesi. Olen sekä sosiaalinen että jurottaja välillä. Tarvitsen sekä seuraa että yksinäisiä päiviä.
Minäkin kirjoittelen - siis kirjeitä ystäville. Kaikille vain ei voi avautua perusteellisesti, mutta onneksi aina jollekin kuitenkin.
Itse myös juon vettä tosi paljon ja lenkkeilen yksin tai seurassa. Pudotin painoa pari vuotta sitten reilusti ja siksi veden juonti on jäänyt tavaksi pitkin päivää.
Eniten pelkään paniikkikohtauksia seurassa, siis kyläillessä ja nimenomaan kahvi- tai ruokailutilanteissa. En ole varma, onko kysymyksessä enemmän sosiaalisten tilanteiden pelko vai paniikkihäiriö, mutta kokemani kohtaukset ovat olleet hirveitä. Tuntuu, että kuolen siihen paikkaan.
Läheisten kuolemat pettymys ystävään vaikuttavat tosi kauan - ehkä loppuelämän. Toivottavasti tulee niin paljon hyviä kokemuksia, että pettymyksiltä menee terä.
Paikkakunnan vaihdos on tuntunut hyvältä. Sitä vain pelkää, milloin kovat kokemukset taas alkavat - siis uudet pettymykset.
minun kokemukseni mukaan jopa 3-vuotiaasta asti keräämäni tunnemöykky aiheutti vähitellen ns paniikkihäiriön. Olen purkanut sitä pikku hiljaa terapiassa ja nyt yksinkin, ja se on todella auttanut.
Eli lähdin niinkuin "pakoon" tunteitani jo pienenä ja sitten vuosien kuluessa unohdin että niin olin tehnyt. Tajusin kyllä jotenkin että olin jännittynyt ihminen. Sitten tosiaan stressi yms laukaisi alitajunnasta lähemmäs tietoisuutta tunnemöykystä tunnetta ja kun yhä vain jatkoin tunteiden alaspainamista ihan siitä syystä, että niiden kohtaaminen pelotti niin paljon, niin elimistö reagoi lyömällä paniikkioireita oikein olan takaa! Sellaisissa paikoissa joissa oli symbolisesti: ei ulospääsyä-leima. Ja lopulta jo joskus tuli kohtauksia unissanikin ja kotona. Tässä tunnepurkauksessa ei ole kyse mistään keskustelusta, se ei paniikkihäiriöön auta, vaan tunteet pitää aidosti tuntea ja päästää ulos.
pihalle? Itkemälläkö vai raivoamalla vai miten?
Minustakin tuntuu, että pelkkä puhuminen ei auta eikä se, että tiedostaa mistä kenkä puristaa.
Vaikka et multa kysynytkään, kommentoin silti.
Ihmisen kätketyt tunteet ovat usein hyvin syvällä, haudattuina, jäädytettyinä ja usein täysin tiedostamattomina. Vasta kun paniikkihäiriön syitä aletaan analyyttisesti käsitellä (=psykoterapia), nämä tunteet paljastuvat ja mieleen muistuu tunteita, tilanteita ja kuvia joita ei ole tiennyt olevankaan.
Syvimmät haavat syntyvät lapsuudessa - ja ihminen suojelee lasta itsessään peittämällä ja kätkemällä nämä haavat. Tavallisella ihmisellä ei ole yksinään mitään keinoja purkaa kivettyneimpiä tunteitaan. Ja juuri niistä on kyse, kun oma mieli alkaa oireilla.
Paniikkihäiriön hoito riippuu myös oireista eli minkälaiset oireet sinulla on?
ovat, että sydän lyö tuhatta ja sataa, kädet vapisee ja olen yltä päältä hiestä märkä. Tuntuu vaikealta hengittää ja syöminen jää kyllä kesken, jos tapahtuu kahvipöydässä.
Tämmöisiä "kohtauksia" on ollut muutaman kerran muutaman vuoden aikana, mutta aikamoinen pelko tuli, että josko taas toistuu...
Nämä on sattuneet sosiaalisissa tilanteissa, ei koskaan kotona paitsi jos kotona on vieraita.
viittaa siihen, että hyperventiloit eli hermostuessa tai ahdistuessa ihminen alkaa yleensä huomaamattaan huokailemaan ja henkäilemään, mikä johtaa pikkuhiljaa voimistuneeseen hengitysrytmiin ja sitä kautta itsensä ylihapettamiseen (veressä liikaa happea verrattuna hiilidioksiidiin). Oireena on mm. kuvailemasi tykytys, hengenahdistus, runsas hikoilu, vapina, pyörryttävä olo ja puutumiset sekä pistelyt. Kohtauksen voi laukaista kuten edellisissä kommenteissa mainittiin esim. pelko, kipu, ahdistus, stressi ja omalla tavallaan myös krapula. Noidankehä on valmis, sillä jokainen fyysinen oire lisää tuntemuksia ja tuskaisuutta.
Jos oletetaan, että sydämesi on terve ja oireesi johtuvat paniikista auttavat monet kotikonstit: rauhoittele itseäsi ja tiedosta, että olet mahd. ylihengitellyt; hoidoksi 1)hengitä paperipussiin (hengittelet hapen sijaan enemmän hiilidioksiidia), 2)paina pää nopeasti jääkylmään veteen/mene kylmään suihkuun, 3)paina ja hiero silmämunia varovasti jonkun aikaa tai vaihtoehtoisesti kaulan "pulssipaikkaa", 4)avaa ikkuna ja lähde kaverin kanssa pikku kävelylle. Hoidoksi myös: vähennä nautintoaineita ja älä aiheuta krapulaa itsellesi.
Pääasia on, että menet lääkäriin, jolloin voidaan poissulkea myös fyysiset sairaudet. Vastaanotolla käydään läpi sairaushistoriasi ja oireesi, lääkärintarkastus (verenpaine, pulssi jne), lääkäri määrää erilaisia verikokeita, otetaan lepo- ja rasitussydänfilmi, ehkäpä sydämen ultraääni, sydämen Holter-seuranta (laite rekisteröi 24h sydämesi rytmin) jne. jne.
Yleensä lääkäri määrää myös sopivan lääkityksen heti aloitettavaksi.
Yst. terv. Tessa
Jos hyperventiloin, onko kysymyksessä eri asia kuin paniikkihäiriö? Vai liittyykö paniikkihäiriöön hyperventilointia?
Synnytyksissäkin kävi näin (ja käteni kouristelivat voimakkaasti) kovien kipujen aikana ja hengittelin sitten pussiin.
Alkoholia en ole koskaan käyttänyt, mutta ilmeisesti kannattaisi vähentää kahvia ainakin jännitystilanteissa.
Pitäisi tosiaan selvittää tuo sydämen vointi, kun on nuoresta asti ollut rytmihäiriöitä ja vanhemmillani sepelvaltimotauti.
usein myös paniikkikohtaukseksi/paniikkihäiriöksi. Vaikka kohtaukset saattavat olla hyvinkin peloittavia, kysymyksessä on kuitenkin yleensä vain kropan vaaraton, mutta harmillinen tapa reagoida ahdistukseen. Oireita kutsutaan myös psykosomaattisiksi oireiksi eli "sielullis"-ruumiillisiksi oireiksi. Siksi tästä vaivasta kärsivä on hyvin usein nuori nainen, luonteeltaan sielukas ja herkkä, tunteikas ihminen. Hän tuntee asiat voimakkaasti myös ruumiillaan. Henk.koht. mielipiteeni on, ettei ihmisen pitäisikään kovettua elämässä vaan pysyä myötäelävänä ja herkkänä.
Pinnallinen ylihengittely synnytyksessä on eräs keino sietää supistuskipuja paremmin, mutta arkielämässä taipumus ylihengittelyyn aiheuttaa vaivaa. Sanotaanko vaikka, että 6 teekolpakkoa kahvia päivässä alkaa olla jo liikaa, mutta muutama kupponen ei pahaa tee.
Ylipäätänsä paniikkioireilu on monen asian ja tapahtuman summa, jossa on jouduttu noidankehään.
Sepelvaltimotaudin kulku on pääpiirteittäin toisenlainen kuin kuvaamasi oireet.
Eli saadaksesi mielenrauhan ja päästäksesi paniikkioireilusta sanan varsinaisessa merkityksessä irti, mene vaikka ensin terveyskeskuksen lääkärin puheille. Siitä se lähtee. Nokka pystyy vaan!
Terv. Tessa
vastauksista! Tieto selvitti tosi pajon asioita. Vielä kun voittaisi pelon mennä lääkäriin. En ole koskaan uskaltanut puhua asiasta kenellekään, joten vastaukset tulivat tosi tarpeeseen.
Tuosta lääkäriin menemisestä, kirjoita vaikka paperille tai printtaa netistä noita oireita ettei mitään oleellista jää mainitsematta. Itse ainakin menen ihan lukkoon kun käyn lääkärillä.
Mullakin on noita paniikki ja ahdistusoireita ollut kohta vuoden päivät. Stressi monista aisioista on siinä taustalla ja sitten ryypiskelin vielä liikaa, tiedä sitten kumpi oli pahempi ongelman laukaisija. Siihen on tosiaan lääkkeitä olemassa. Itsellä nykyään riittää yksi rauhoittava jos tuntuu että kohtaus ei mene itsestään ohi enkä muita lääkkeitä käytä, mutta tämä on niin yksilöllistä.
Silleen nyt on helpompaa kun tietää ettei tähän kuole ja lääkkeet on olemassa, ei tule ollenkaan niin pahoja kohtauksia. Joku ikävä homma mulla laukaiseen kyllä herkästi oireet mutta nythän tiedän että se menee ohi. On tää ikävä homma mutta sen kanssa voi elää kyllä ja aina voisi olla huonommin!
ja printtasinkin jo jonkun sivun. Kiitti ystävällisistä kommenteista!