Miestaposta 4-5 vuotta linnaa. Istutaan lomahotellissa 2,5 vuotta HYVÄLLÄ KÄYTÖKSELLÄ ja ollaan taas vapaasti toteuttamassa ihan ihtiään.
Iltasanomat uutisoi nettilehdessään tarkemmin.
Iltasanomat uutisoi nettilehdessään tarkemmin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
valtiossa. kannatan kuolemantuomiota suomeen!! valtio säästää pitkän pennin kun ei tarvitse elättää yhteiskuntakelvotonta pummia vuosikymmeniä. sähkötuolia kehiin vain!!
Jenkkilässä tuomitaan sähkötuoliin varmuudenvuoksi syyttömiäkin.
Tuossa olen kanssanne samaa mieltä, ettei rikollisia saisi helpolla päästää.
Konnilla on teetettävä töitä ja ellei tee ei ruokaa.
Mitä nämä meidän oikeuslaitoksen jakamat ehdonalaiset sitten on, niillä konnat kersuu keskenään, ei ne rangaistuksia ole.
Olisi halvempaa pitää vain elinkautisessa, kuin mitä menee siihen prosessiin, kun tehdään valituksia 20 vuoden ajan ennen teloitusta.
Toisaalta syyttömiäkin teloitetaan ja itse vastustan kuolemanrangaistusta. Elinkautinen ilman armahdusmahdollisuutta on OK.