loukkauset

Olen hoikka tyttö. minulla ei ole syömishäiriötä, vaan olen aina ollut "luonnostaan hoikka" (en kuitenkaan mikään luukasa)n.50/170.

Ihmiset, erityisesti puolitutut, saattavat huomauttaa että "hyi oletpas laiha, apua mene nyt syömään herranisä". tämä loukkaa minua todella paljon - varsinkin kun minua ei vaivaa mikään. tutut eivät ikinä huomauttele painostani, sillä he tietävät että olen täysin terve.

mielestäni on turha perustella kommennteja sillä että olisivat huolissaan minusta. minä olen ulkoisesti mielestäni terveen oloinen, syön normaalisti ja onhan ylipainokin syy olla huolissaan, mutta silti ylipainoisille ei huomautella.

ylipainoisille ei saa huomauttaa että "oletpas läski", koska sen tiedetään olevan toisen mielen pahoittavaa. miksi minulle sitten voidaan huomautella? jos ylipainoiselle huomauttaa näin, hän suuttuu. jos minä olen huomautuksesta ottanut nokkiini, niin on ihmetelty että mikä sille nyt tuli/onpa huonosti käyttäytyvä ihminen/ selkeästi mielenterveshäiriöitä.

kamalinta on, että esim. juhlissa joku huomauttaa muiden ihmisten kuullen asiasta. se on aivan kamalaa! mitä minun pitäisi sanoa? kerran yksi nainen, inhottavaksi tunnettu, kysyi minulta että "onko sinulla anoreksia?". jos vastaan että "ei ole", niin toinen hymäilee tyyliin että "niinhän ne kaikki sanoo". eräs mies on myös selkäni takana sanonut asiasta miehelleni tyyliin "eikö sinun olisi aika huolestua". kiusallista siis myös miehelleni.

millä oikeudella ihmiset sanovat näin? mielessäni on käynyt että liikun aivan väärässä tuttavapiirissä. siis sellaisessa jossa minun tunteistani ei välitetä.
7491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Isä Armahda ja vapauta saatanan kahleista Jeesuksen Kristuksen nimessä Kiitos Amen Halleluja!

Äänestä

Liian laiha. En ihmettele että huomauttelevat ja ovat huolissaan.

Äänestä
  • Sinulla on varmaan itselläsi oikea unelmakroppa? Kaikki eivät ole samasta muotista.

    Itsekin olen hoikka tai "laiha" tai kukkakeppi, riuku, ruipelo, tikku jne. miksi nyt "normaalit" ihmiset ovat kutsuneetkin häpeilemättä. Mutta sitä en ymmärrä että MISTÄ tässä tulisi olla huolissaan?! Ettei miellytä kaikkien silmää? Vai pulleampien kateudesta... Tulisiko olla huolissaan siitä, että syön aamulla kaksi ruisleipää ihan normaalilla margariinilla ja normaalilla juustolla ja ehkä pari tomaattisiivua, yhden normaalin jogurtin, juon kupin kahvia sokerilla ja lasin mehua; poljen pari kilometriä töihin, päivällä syön ihanaa oikeaa ruokaa jota työpaikalla tarjotaan (ei mitään pelkkiä salaatteja) ja jälkkäriäkin on; iltapäivällä taas jotain leivän tapaista; kotona iltaruoka on omatekemää normaalia ruokaa ihan lautasen täydeltä ja lisäksi illalla ehkä jotain pientä suolaista. Viikonloppuisin ehkä olutta ja pitsaa.

    Mutta "liian laihaksi" sanoo. Pitäisikö alkaa vetämään kaksinkäsin kääretorttuja että kelpaa?

    Kyllä on ahdasmielistä väkeä.

    Meitä luonnostaan hoikkia kun vaan on oikeasti olemassa.

    Äänestä

Mulla vähän samanlainen juttu olen 173 ja 56.. Älä sä välitä noista kommenteista. Monesti mulle ainakin naiset huomauttelee asiasta ja aikansa se mua vitutti, mutta sitten nykyään vaan nauran ja sanon, että no sulapa ei ole samaa ongelmaa. Ja siitähän pyylevät naiset suuttuu:). Mutta vaan se saa ne tajuamaan, ettei lihavalla ole yhtään sen enempää oikeuksia ladella tollasia, kun mullakaan heille..
Jos ihminen syö normisti ja voi hyvin, niin voin nakata paskat toisten valituksille! Sitäpaitsi ei voi pelkän paino/pituussuhteen perusteella sanoa mitään. Onko sullakin kenties todella sirot luut? Sehän vaikuttaa hirmu paljon siihen miltä hoikka ihminen näyttää. Eli joku voi olla todella pieniluinen ja siro. On ihan eri, kun joku himolaihduttaja, joka syö vaan salaatteja ja kenties anorektikko.
Nauti siitä, että olet hoikka ja voit syödä kaikkea. Mulla on lukuisia ystäviä, joita vituttaa, kun näkevätkin esim karkkia, niin lihoo ja ovat mulle sanoneet, että ovat kateita"hyvällä" Tavalla kun voin syödä ihan mitä vaan. Mulla toi hoikkuus on geeneissä ja siinä, että liikun paljon työni puolesta.
Jos haluut massaa lisää, tee punttisalitreenejä, se antaa hiukan sellasta muodokasta vaikutelmaa:)
T: hoikkeliini

Äänestä

loukkaa, joka johtuu esim. ulkonäöstä. Itse olen reilusti ylipainoinen, läski niinkuin sanoit ja huomaan monesti supattelua, ja vihjailuja saa kuulla lähes päivittäin. Loukkaahan se, mut parempi olla välittämättä. Ei täydellistä ihmistä ole. Mieheni on tosi laiha. Näytämme varmasti parina koomisilta.

Äänestä
  • loukata huumorin nimissä. Aikuiset ovat vielä ilkeämpiä kuin lapset. Eikä tosiaankaan kukaan meistä täydellinen, irvailijat voisi katsoa peiliin...

    Äänestä

  • osaavat kirjoitti:

    loukata huumorin nimissä. Aikuiset ovat vielä ilkeämpiä kuin lapset. Eikä tosiaankaan kukaan meistä täydellinen, irvailijat voisi katsoa peiliin...

    ei silti tee niin. Jotakin päin seiniä niissä loukkaajissa on! Aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukkaa kirjoitti:

Olen hoikka tyttö. minulla ei ole syömishäiriötä, vaan olen aina ollut "luonnostaan hoikka" (en kuitenkaan mikään luukasa)n.50/170.

Ihmiset, erityisesti puolitutut, saattavat huomauttaa että "hyi oletpas laiha, apua mene nyt syömään herranisä". tämä loukkaa minua todella paljon - varsinkin kun minua ei vaivaa mikään. tutut eivät ikinä huomauttele painostani, sillä he tietävät että olen täysin terve.

mielestäni on turha perustella kommennteja sillä että olisivat huolissaan minusta. minä olen ulkoisesti mielestäni terveen oloinen, syön normaalisti ja onhan ylipainokin syy olla huolissaan, mutta silti ylipainoisille ei huomautella.

ylipainoisille ei saa huomauttaa että "oletpas läski", koska sen tiedetään olevan toisen mielen pahoittavaa. miksi minulle sitten voidaan huomautella? jos ylipainoiselle huomauttaa näin, hän suuttuu. jos minä olen huomautuksesta ottanut nokkiini, niin on ihmetelty että mikä sille nyt tuli/onpa huonosti käyttäytyvä ihminen/ selkeästi mielenterveshäiriöitä.

kamalinta on, että esim. juhlissa joku huomauttaa muiden ihmisten kuullen asiasta. se on aivan kamalaa! mitä minun pitäisi sanoa? kerran yksi nainen, inhottavaksi tunnettu, kysyi minulta että "onko sinulla anoreksia?". jos vastaan että "ei ole", niin toinen hymäilee tyyliin että "niinhän ne kaikki sanoo". eräs mies on myös selkäni takana sanonut asiasta miehelleni tyyliin "eikö sinun olisi aika huolestua". kiusallista siis myös miehelleni.

millä oikeudella ihmiset sanovat näin? mielessäni on käynyt että liikun aivan väärässä tuttavapiirissä. siis sellaisessa jossa minun tunteistani ei välitetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu