Onko Suomessa

..esim. vl:ien keskuudessa näitä "lyöjiä"? Kokemuksesta tiedän, että ainakin on ollut, kuten muissakin ihmisissä.

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000033334558

Levitinpä vain sanomaa, kuten toisen palstan kirjoittaja kehotti.
13754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tästäkin asiasta on keskusteltu täällä monta kertaa, mutta jatketaan.
Minun lapsuudessani oli vielä vitsa kunniassaan.
Myös meidän perheessä vitsaa käytetään sellaisissa tapauksissa, ettei lasta saada millään muuten tottelemaan.
Yksi sellainen on tupakka, jota perheessämme ei suvaita. Moni lapsista on lähtenyt tottelemattomuuden tielle ja polttanut ilman meidän vanhempien lupaa,johon on liittynyt vielä valehtelua ja kieroilua.
Vitsalla tuollaiset kieroutumat saadaan oikaistuksi riittävän aikaisessa vaiheessa, ennenkuin on liian myöhäistä.

Tupakointi alaikäisenä on syntiä, eikä ketkään lapsistaan oikeasti välittävät vanhemmat alistu siihe, ettei asialle muka mitään voida.
Tupakointi on ollut murheenkryyni, kun seurakunnassa on niin paljon sellaisia nuoria, jotka esimerkillään vetävät mukaan.
Toiset vanhemmat ovat liian lepsuja ja antavat ssiis liian helposti periksi.

Tässä asiassa myös siioni on lähtenyt lipsumisen tielle ja hyväksynyt hiljaa alaikäisten tupakoinnin, kunhan vaan uskovat anteeksi.

Se ei riitä, että tällä tavalla asiaa vain hempeästi hoidetaan.
Kyllä asiaan on puututtava sanan ruoskalla ja perheissä tulee kotona ottaa vitsakin avuksi.

Vitsan käyttö ei ole syntiä, kun sitä käytetään säästeliäästi ja sillä tavalla, että lapsi ymmärtää, mistä on kysymys.
Rippikouluikään saakka voi vielä piiskata ja laskia housut, siitä eteenpäin ei ole enää sopivaa.
Nuorimmat ovat vielä alle kouluikäisiä, joten piiskaa tullaan varmaan tarvitsemaan monta kertaa.
Piiskaaminen ei ole pahoinpitelyä, vaan välittämistä. Tämän päivän kasvatusmetodit eivät hyväksy, mutta samalla on nähtävissä, miten paljon kasvaa syrjäytyneitä nuoria, joilla ei elämä ole hallinnassa.
Kuvaan tulee mukaan tupakka ja alkoholi, molemmat yhtä pahoja huumeita.
Joku tietysti ankarasti hyökkää kirjoitukseni takia puollustamaan lapsen oikeuksia, mutta samalla unohtaa, että vitsa on paitsi raamatullinen, myös vanhan ajan tehokas ojennusnuora.
Lukekaa vaikka Aleksis Kiven seitsemän veljestä.
Siellä oli kova kuri ja monissa perheissä niitä veljeksiä saattaa olla seitsemääkin enemmän.
Miten tämmöistä poikajoukkoa pitää kurissa muuten kuin vitsan avulla.

Äänestä
  • Kehoitat siis rikkomaan lakia, ja vielä lapsiin
    kohdistuvalla väkivallalla.

    Ehkäpä sinun kasvatuksessa meni jotain pahasti pieleen,
    kun oma taito kasvattajana vaatii lapsen ruumiillista
    alistamista?

    Kun on arvomaailma noin sekaisin, kuin vain fundamentalistilla
    voi olla, niin kyllähän se lapsen hakkaaminenkin
    tuntuu oikealta, jopa siinä määrin, että täytyy
    ihan kehua omia kasvattajan taitoja.

    On se hyvä, kun et ole rekisteröinyt nimimerkkiäsi,
    jää lain mukainen rangaistus saamatta, ja voit jatkaa
    lastesi hakkaamista.

    Äänestä

  • Jumala on. kirjoitti:

    Kehoitat siis rikkomaan lakia, ja vielä lapsiin
    kohdistuvalla väkivallalla.

    Ehkäpä sinun kasvatuksessa meni jotain pahasti pieleen,
    kun oma taito kasvattajana vaatii lapsen ruumiillista
    alistamista?

    Kun on arvomaailma noin sekaisin, kuin vain fundamentalistilla
    voi olla, niin kyllähän se lapsen hakkaaminenkin
    tuntuu oikealta, jopa siinä määrin, että täytyy
    ihan kehua omia kasvattajan taitoja.

    On se hyvä, kun et ole rekisteröinyt nimimerkkiäsi,
    jää lain mukainen rangaistus saamatta, ja voit jatkaa
    lastesi hakkaamista.

    niinkuin sanoit "säästeliäästi" vitsasta niin oletko miettinyt mitä sillä lapsillesi viestität? Sitä että sinä kasvattajana et hallitse tilannetta vaan joudut turvautumaan kättä pidempään. Viestität sitä, että jos sana ei mene perille, niin voi käyttää fyysistä satuttamista että saat tahtosi läpi. Mitä pojat siitä oppivat? Tekevät sitä samaa kun haluavat jonkun tottelevan tai haluavat osoittaa kuka on pomo.

    Ei vitsa ole Raamatullista vaan se oli osa sitä aikaa niinkuin oli kivittäminen jne. eli sitä ei saa sellaisenaan ottaa nykyiseen sivistysyhteiskuntaan. Raamatussa on paljon asioita jotka ovat vain sen ajan kulttuuriin ja aikaan kuuluvia. Nykyään lakikin kieltää ruumillisen kurittamisen ja miksi??!! Koska ollaan tultu tietoisiksi sen aiheuttamista haitoista. Ei me kristittyinä voida toimia vastoin lakia ja rakkauden kaksoiskäskyä. Mitä Kristus tekisi?? Antaisiko Hän selkään tottelemattomalle?

    Äänestä

  • >>Vitsaa tarvitaan pojankoltiaisille ja tytöil...
    Tästäkin asiasta on keskusteltu täällä monta kertaa, mutta jatketaan.

    Äänestä

  • ja tytöille. kirjoitti:

    >>Vitsaa tarvitaan pojankoltiaisille ja tytöil...

    Nykypolvi ei enää muista, mutta vanhaan aikaan, 50 vuotta sitten seuroissa saarnaajat käyttivät paljon aikaa lasten tottelevaisuudelle
    Niitä vanhempia täytyy totella ja jos ei tottele,niin silloin ne joutuu antamaan vitsaa. Se oli väkevää puhetta ja raamatusta otettua.

    Miksi sitä piiskaamista ei ennen pidetty pahana, mutta nyt pidetään. Joku vaan keksi, ettei kuria saa enää olla. Vitsa oli se, joka takasi, että jos sana ei mennyt perille, niin vitsa kyllä meni.

    Vitsa ei ole pahoinpitelyä, mutta metrinen koivuhalko on.
    Olette niin vauhkoja, kun näistä kasvatusmetodeista keskustellaan.

    Olkoon nyky-yhteiskunta kasvatuksesta mitä mieltä hyvänsä, enne oli toisin.
    Kouluissakin kunnioitettiin opettajia ja käyttäytyminen oli aivan toista kuin nykyään.

    Kuriton sukupolvi ei nykyään kunnioita mitään.
    Minä ainakin haluaisin, että p

    Vitsaa vaan. Älkää nyt alkako tulkitsemaan raamatun selviä sanoja muuhun muotoon. Raamattua pitää selittää raamatulla, niinhän puhujatkin tekee. Ja mitä tulee vitsan laillisuuteen, enemmän tulee kunnioittaa Jumalaa kuin ihmistä.

    Tiesin, että älämölöö nousee, mutta meillä kunnioitetaan vitsaa ja vanhoja perinteitä.

    Minä ainakin haluaisin, että palattaisiin takaisin vanhoihin hyviksi koettuihin kurinpidollisiin toimiin

    Minusta kyllä tuntuu vahvasti siltä, että kurissa ja herran nuhteessa kasvanut sukupolvi voi paremmin kuin kuritta kasvanut nykypolvi.

    Kaikessa ei tarvitsisi uudistua niin radikaalisti, että kaikki vanha hyvä elämänmuoto hylätään romukoppaan.
    Suomalaisessa kirjallisuudessa puhutaan paljon vitsasta kasvatuskeinona.
    Vitsalla olisi moniin rikollisiinkin vahvasti tervehdyttävä vaikutus.

    Äänestä

  • se sama. kirjoitti:

    ja tytöt-kun te säilyisitte uskomaassa..." tässä usko-massassa!

    Äänestä

  • puhuttiin kurittamisesta kirjoitti:

    ...maailmassa, jos ajattelee syyn ja seurauksen lakia ja jälleensyntymää.

    "mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää". "millä te mittatte teitä mitataan", tietää Raamattukin kertoa. Ehkäpä nämä kuritettavat ovat aikaisemmissa elämissä tehneet samaa. Toisaalta kurittajilla tulee niitettävää..

    Viisaat sanovat: "me tunnustamme vain yhden lain. Taydellisen tasapainon ja harmonian lain".

    Äänestä

  • puhuttiin kurittamisesta kirjoitti:

    Nykypolvi ei enää muista, mutta vanhaan aikaan, 50 vuotta sitten seuroissa saarnaajat käyttivät paljon aikaa lasten tottelevaisuudelle
    Niitä vanhempia täytyy totella ja jos ei tottele,niin silloin ne joutuu antamaan vitsaa. Se oli väkevää puhetta ja raamatusta otettua.

    Miksi sitä piiskaamista ei ennen pidetty pahana, mutta nyt pidetään. Joku vaan keksi, ettei kuria saa enää olla. Vitsa oli se, joka takasi, että jos sana ei mennyt perille, niin vitsa kyllä meni.

    Vitsa ei ole pahoinpitelyä, mutta metrinen koivuhalko on.
    Olette niin vauhkoja, kun näistä kasvatusmetodeista keskustellaan.

    Olkoon nyky-yhteiskunta kasvatuksesta mitä mieltä hyvänsä, enne oli toisin.
    Kouluissakin kunnioitettiin opettajia ja käyttäytyminen oli aivan toista kuin nykyään.

    Kuriton sukupolvi ei nykyään kunnioita mitään.
    Minä ainakin haluaisin, että p

    Vitsaa vaan. Älkää nyt alkako tulkitsemaan raamatun selviä sanoja muuhun muotoon. Raamattua pitää selittää raamatulla, niinhän puhujatkin tekee. Ja mitä tulee vitsan laillisuuteen, enemmän tulee kunnioittaa Jumalaa kuin ihmistä.

    Tiesin, että älämölöö nousee, mutta meillä kunnioitetaan vitsaa ja vanhoja perinteitä.

    Ennen saksassa 65-vuotta sitten kansallissosialistit
    käytti paljon aikaa juutalaisten tottelevuudelle.
    Jollei tottele, niin duuniin ja uuniin.

    Miksi sitä ei pidetty silloin pahana, mutta nyt
    pidetään? Kyllä zyklon-B perille meni!

    Te olette ihan vauhkoja tään nykyajan ihmisarvon
    kanssa, kyllä juutalainen oppii, kun lapset polttaa.

    Tai hetkinen, voisiko se olla niin, että eri ajat
    eri tavat?

    Äänestä

  • se sama. kirjoitti:

    Nykypolvi ei enää muista, mutta vanhaan aikaan, 50 vuotta sitten seuroissa saarnaajat käyttivät paljon aikaa lasten tottelevaisuudelle
    Niitä vanhempia täytyy totella ja jos ei tottele,niin silloin ne joutuu antamaan vitsaa. Se oli väkevää puhetta ja raamatusta otettua.

    Miksi sitä piiskaamista ei ennen pidetty pahana, mutta nyt pidetään. Joku vaan keksi, ettei kuria saa enää olla. Vitsa oli se, joka takasi, että jos sana ei mennyt perille, niin vitsa kyllä meni.

    Vitsa ei ole pahoinpitelyä, mutta metrinen koivuhalko on.
    Olette niin vauhkoja, kun näistä kasvatusmetodeista keskustellaan.

    Olkoon nyky-yhteiskunta kasvatuksesta mitä mieltä hyvänsä, enne oli toisin.
    Kouluissakin kunnioitettiin opettajia ja käyttäytyminen oli aivan toista kuin nykyään.

    Kuriton sukupolvi ei nykyään kunnioita mitään.
    Minä ainakin haluaisin, että palattaisiin takaisin vanhoihin hyviksi koettuihin kurinpidollisiin toimiin

    Vitsaa vaan. Älkää nyt alkako tulkitsemaan raamatun selviä sanoja muuhun muotoon. Raamattua pitää selittää raamatulla, niinhän puhujatkin tekee. Ja mitä tulee vitsan laillisuuteen, enemmän tulee kunnioittaa Jumalaa kuin ihmistä.

    Tiesin, että älämölöö nousee, mutta meillä kunnioitetaan vitsaa ja vanhoja perinteitä.

    Minusta kyllä tuntuu vahvasti siltä, että kurissa ja herran nuhteessa kasvanut sukupolvi voi paremmin kuin kuritta kasvanut nykypolvi.

    Kaikessa ei tarvitsisi uudistua niin radikaalisti, että kaikki vanha hyvä elämänmuoto hylätään romukoppaan.
    Suomalaisessa kirjallisuudessa puhutaan paljon vitsasta kasvatuskeinona.
    Vitsalla olisi moniin rikollisiinkin vahvasti tervehdyttävä vaikutus.

    Miksiköhän ei nykyään ole mikään niinkuin ennen?? Tutkimukset ovat osoittaneet, että fyysisellä kurittamisella ei saada hyvää aikaan. Siksi se on nyky-yhteiskunnassamme kiellettyä! Miksi vetoat, että kun ennen tehtiin näin niin sillätavalla pitäisi edelleen toimia? Oletko valmis ottamaan toimintamallia 50vuoden takaa? 100 vuoden takaa? 1000 vuoden takaa? Missä raja menee? Myönnä nyt hyvä ihminen että kun ollaan viisastuttu ja sivistytty, niin siksi olemme luopuneet fyysisestä kurittamisesta. Ei se vitsan vaihtoehto ole täysi välinpitämättömyys. On olemassa jotain siinä välissäkin ja parempi vaihtoehto. Miksi teillä ei totella muuta kuin vitsaa??!! Meillä ei ole vitsaa tarvittu, ei uhkailua jne. Meidän lapset ovat kunnioittaneet meitä siksi, että meillä on rehellinen, avoin ja rakastava ilmapiiri.

    Edelleen penään: mitä opetat lapsillesi sillä, että jos sana ei mene perille niin sitä voi tehostaa fyysisellä kurittamisella?? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä..

    Äänestä

  • erikoinen logiikka kirjoitti:

    Kun vetoat Raamattuun, niin miten päätät mitä sieltä noudatat ja mitä et????? Saatatko mahdollisen veljesi vaimon raskaaksi niinkuin Raamatun mukaan pitäisi tehdä?? Pitäisikö huorintekijä kivittää?? Haloo? Miten voit valita Raamatusta mitä noudatat ja mitä et? Miksi et tervehdi veljiäsi suudelmin??JNE JNE.. Raamattu täytyy lukea kokonaisuutena ja kontekstisidonnaisena. On asioita jotka kuuluvat sen ajan kulttuuriin ja aikaan. Miten tämä on niin vaikea käsittää.. Mutta onhan se niin kätevää ottaa sieltä ne jutut noudatettavaksi mitkä itselle sopii ja jättää sitten muut omaan arvoonsa.. Hö...

    Äänestä

  • kommentti ja lisäys edelliseen kirjoitti:

    Eipä tästä taida kannattaa enempää keskustella. Menetätte vain yöunenne, jos kertoisin lisää.
    Miten sitä sitten kurittomia lapsia lempeästi rankaistaan. Minä luulen, ettei se lempeys tehoa ainkaan kaikissa tapauksissa.
    Ja kyllähän te näette, miten paljon, arviolta 100 000 lasta on suomessa syrjäytynyt johtuen holtittomista ja avuttomista vanhemmista.

    Kurin ja välittämisen puuttuessa lapsista tulee epäsosiaalisia, joille kelpaa vain päihteet ja tupakka sekä seksi siinä sivussa.

    Vitsan antaminen on välittämistä.
    Ei kaikki nykykehitys suinkaan ole hyvästä, senhän te toki itsekkin ymmärrätte.

    Vapaa kasvatus on vienyt koko kasvatuksen vikasuuntaan. Ei elävässäkään kristillisyydessä onnistuta kaikilta osin kasvatuksessa, vaan aika ajoin on oltu jopa hyvinkin huolestuneita nuorison käyttäytymisestä.
    Tupakan poltosta käytiin viimeksi 1990 luvun alussa perheitten kanssa tiivistä keskustelua ja lopputulokseksi tuli, että sitä ei voi julistaa synniksi ja antaa niitten vaan polttaa.

    Vanhemmat antoi periksi ja niinpä tupakointi on saanut suuret mittasuhteet, koska vanhemmille annettiin lupa olla väsyttämättä itseään tämmöisellä huolella.
    Tuolla nimimerkki reino kuvaa hyvin osuvasti tätä aikaa 1990 luvun vuosina.

    Eikä meillä nyt jatkuvasti vitsa heilu, niinkuin kuvittelette, se on vain äärimmäinen keino ja tapahtuu lisäksi hienovaraisesti.

    Lasta ei piiskata muiden nähden, vaan viedään saunaan yhdessä isän ja äidin kanssa ja siellä ropsitaan. Sitten pyydetään anteeksi. Eikö olekkin hieno tapa ojentaa.

    Eipä ole tarvinnut samasta asiasta kahta kertaa ojentaa. Kun rauhallisesti sanoo, että isin ja äiskän on pakko antaa piiskaa, niin monesti se riittää. Koska tupakointiin ei anneta ikinä lupaa ja joku siitä narahtaa, piiskalöylytykseltä ei säästy. Meillä kyllä seurataan lasten elämää ja puhellaan. Rangaistuksia ei sen enempi muistella.

    Yhtä poikaa on piiskattu kolme kertaa. Siinä on ennätys 10 vuoden ajalta. Ei siis mitenkään usein.

    Rauhoittukaa toki, ei tätä tarvitse niin vakavasti ottaa.
    Kun minä olin pieni, sain piiskaa ja se kävi tosi kipeesti. Se oli tarpeen, sillä muuten minua ei olisi saatu tottelemaan.
    Puolisolla samoja kokemuksia. Hän sai piiskaa siitäkin syystä, että ei istunut seurapenkissä hiljaa, vaan kikatti koko ajan.
    Kotiin mentyä seurakäyttäytyminen oli palautettu navetassa. Housut alas ja koivunvitsaa.

    Edelleen, kun joku päästeli rumia sanoja suustaan, äiti oli ottanut polvelle ja piiskannut.
    Ei ollut enää kuulunut. Kilttejä tyttöjä muistivat olla.
    Esimerkkejä entisajasta olisi lisääkin, mutta nämä riittäköön.

    Äänestä

  • kurittaja. kirjoitti:

    Vanhempien kunnioittamisessa on kysymys Jumalan säätämyksestä. Vanhemmat eivät itse ole vaatimassa kunnioitusta lapsiltaan esim. arvovaltasyistä.
    Nykyään puhutaan tasa-arvosta, lasten oikeuksista ja varoitetaan alistamasta lapsia.
    Näin vanhemmilta riistetään heidän asemansa lasten kasvattajina ja kurittajinakin.

    Viime sotien jälkeinen kasvatuksellinen ilmapiiiri oli ehkä liian ankara ja autoritaarinen.
    1960-70 luvuilla levisi täysin vastakkainen eli vapaan kasvatuksen periaate, mikä näyttää jatkuvan. Tämä uusi kasvatusmoraali, jossa ei oteta riittävää kasvatusvastuuta, on alkanut vakavasti horjuttaa vanhempien arvovaltaa perheissä sekä opettajien auktoriteettiä koulussa.

    On jäänyt sivuun Raamatun ja katekismuksen periaate: kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä. Maallistuvan aikamme ajattelu uhkaa järkyttää myös kristityn kodin perustaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

enää.. kirjoitti:

..esim. vl:ien keskuudessa näitä "lyöjiä"? Kokemuksesta tiedän, että ainakin on ollut, kuten muissakin ihmisissä.

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000033334558

Levitinpä vain sanomaa, kuten toisen palstan kirjoittaja kehotti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu