Mistä ne maatilojen metsät on tullut?,no perintönäpä tietenkin,Vai onko tämä sukupolvi ne kasvattanut.Onko ennnen saanut marjastaa noissa metsissä kuka vaan, on.Mietiskelen tuota vielä.
Mistä tullut
Tilojen Metsät
5423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
valittajien juttujen viestiketju, siellä on linkki josta löytyy tietoa asiasta.
Linkistä lainattua:
""""Toisen maalla ei saa tehdä bisnestä luvatta Jokamiehenoikeudet perustuvat vanhaan maan tapaan meillä Suomessa. Osalta kansalaisista vanha maan tapa tahtoo jäädä unholaan ja jokamiehenoikeuksien rajat hämärtyvät. Nykyisin monet yrittäjät tekevät bisnestä toisen maalla. Se ei enää kuulu perinteisiin jokamiehenoikeuksiin tai edes hyviin tapoihin.
Esimerkiksi jatkuvasti toistuva ulkomaalaisten marjanpoimijaryhmien vienti toisen maalle vaatii maanomistajan luvan.
"Jokamiehenoikeuden luonne on sellainen, että toisen maan käyttö pitää olla satunnaista ja haitatonta. Jos se ei ole enää sitä, pitää ilman muuta olla maanomistajan lupa", kertoo ympäristöjohtaja Markku Tornberg MTK:sta.
Jokamiehenoikeudet maan tapa – ei laki
Jokamiehenoikeuksista ei ole säädetty lainsäädäntöä eikä sitä ole kirjattu Suomeen lakiin. Ainoastaan rikoslaista löytyy kaksi niukkaa pykälää jokamiehenoikeuksista.
Tornbergin mukaan rikoslain säädökset on tarkoitettu ääritapauksiin eivätkä ne kuvaa tarpeeksi hyvin jokamiehen oikeuden rajoja. Sitä mieltä ovat myös monet maanomistajat. Osa maanomistajista toivoisikin, että jokamiehenoikeuksien rajoja selvennettäisiin.
"Kun jokamiehenoikeudet ovat syntyneet, ei silloin ollut esimerkiksi marjanpoimintabisnestä tai ohjattua maastopyöräilyä", toteaa Tornberg.
Suomalaiset maanomistajat ovat suhtautuneet ulkomaalaisiin marjanpoimijaryhmiin toistaiseksi suopeasti. Marjojen poiminnasta on Suomelle myös kansantaloudellista hyötyä. Toiveena on kuitenkin selkeät ja nykyaikaiset ohjeet, kaikkien eduksi.
Opaskirja tulossa
Suomen Ladun Ulkoilufoorumi on kirjoittamassa Suomeen ensimmäistä kattavaa opaskirjaa jokamiehenoikeuksista. MTK on mukana opashankkeessa. Ympäristöministeriö on myöntänyt osan rahoituksesta hankkeeseen.
"Opas on yritys selventää, mitä tarkoitetaan perinteisellä maan tavalla suomalaisen jokamiehenoikeuksista. Se on suositus-kirja, ei laki", Tornberg sanoo.""""
(MTK:n artikkeli 16. elokuuta 2007)
No järjen käyttö on sallittua,suositukisia ei lakeja.Onhan se tietenkin jos siinä mökin nurkille toistuvasti pyörii 50 marjan ja sienen poimijaa, kyllä siinä taitaa tulla erimielisyys.
varsinkin valtion ja kuntien maille luvan saanti varmaan helppoa.
ainakin olen ostanut kovalla rahalla metsäni. Ja siinä samalla tulin ostaneeksi ne marjat ja sienetkin.