Opiskelen tuottajaksi media-alan koulusta. Pidän kyllä alasta, mutta haluaisin kysyä millaisia ihmisiä työelämässä on. Kysymykseni juontaa siitä, että olen koulussani tavannut paljon erilaisia ihmisiä ja ymmärrän, että vaikeita tapauksia on aina ja haastavia, eikä tarvitse olla aina niin vaikeakaan, riittää että olemme erilaisia, niin nopeestihan isossa porukassa konflikteja syntyy.
Aina en vain ymmärrä. Itse olen kunnianhimoinen, mutta olen pyrkinyt kuitenkin olemaan hyvin hienotunteinen ihmisten kanssa. Kouluun mennessäni ensimmäinen puoli vuotta meni opetellessa, että ihmiset puhuvat toisilleen hyvin suoraan, usein jopa ilkeästi. Minulle se oli vierasta, osaan olla ilkeä, mutta en pysty ventovieraille olemaan kuin elopellolla.
Virheitä ei myöskään tällä alalla ilmeisesti hyväksytä. Ei parane kyllä tuottajan kovinkaan mokailla työelämässä, ymmärrän, mutta kokoajan hoetaan, että koulussa virheitä saa täällä tehdä, mutta kun erilaisissa harjoituksissa joku menee pieleen niin viimeksi tänään sain kuulla huutoa mielestäni mitättömistä asioista ventovierailta.
Ihmiset myös ottavat voittonsa toisten häviöstä. Tuottajat kilpailevat keskenään, kenellä on paras excel-taulukko jne. Välillä ihan neuroottisuuteen asti
Jos näytät heikkoutesi, niin helposti myös ystävät menettävät ammatillisen arvostuksen. Kun et ole heidän kilpailijansa, he eivät välitä ja ovat iloisia pönkittäessään toisen virheillä omaa itsetuntuaan.
Olen tavannut tällä alalla erittäin empaatinkyvyttömiä, kovia ja huonokäytöksisiä ihmisiä. En sitten tiedä ovatko ihmiset ylipäätänsä jotenkin hukanneet ihmistaidot kaikkialta vai onko media-ala täynnä ihmisiä, jotka tarvivat toisen ihmisten virheitä kokeakseen onnistuvansa.
Haluan tuottajaksi, mutta en ole ihminen joka tekee asioita kaiken kustannuksella. Jos media-ala on täynnä ihmisiä, joiden lähellä on paha olla, niin mieluummin sitten teen tuotanto-töitä pienimuotoisemmin.Uskon että minulla riittää rahkeita pitkällekin, mutta onko kysymys ongelmassani vain "nuoria", joita elämä ei ole koulinut vai onko totuus että ala on täynnä armottomia ihmisiä, jotkka eivät kykene näkemään ihmistä ihmisenä siis vajavaisena.
En itsekään ole mikään rimanalittaja, mutta olen kokenut opiskelijoiden keskellä hyvinkin sairaannuttavan ilmapiirin. Tai sitten vika on minussa, en aio sitäkään vaihtoehtoa kokonaan sulkea pois:)
Saatan joskus olla hyvinkin herkkä, mikä tällä alalla ei ehkä ole paras ominaisuus.
Kysyisin teiltä media-ammattilaiset
marikki