minkä nimen tälle runolle antaisin?

"Kaukana, mutta niin lähellä"

?????? kirjoitti:

"Kaukana, mutta niin lähellä"

ei huono.

siis ei ap. kirjoitti:

ei huono.

otsikko ei ole kysymys vaan runon nimi.
Mutta ihan hyviä ehdotuksia!
Lisääkin saa ehdottaa.
Jos tarpeeksi hyvä vaihtoehto löytyy, muutan nimen. Tällä erää "minkä nimen tälle runolle antaisin?" tuntuu runon nimenä parhaalta.
Taidan pitäytyä siinä.

Hyvää yötä.

hyvää yötä ja kauniita unia myös. Aika mennä nukkumaan. Heips.

runosta piti tulla toisenlainen.

Runoilustahan se nytkin kertoo, mutta runon sisälle upotettu tarina sai vähän liian ison roolin ja nousee esille sen verran voimakkaasti että varsinainen idea uhkaa hukkua. Ajatukseni nimittäin oli vain esimerkinomaisesti esitellä lauseita joissa esiintyy sanat "kyynel" ja "sinä", sitten loppuun: "Sivu sivun jälkeen sinä (kuten kyynelkin) on vain sana sanojen joukossa" sekä kysymys: "itketkö sinä" - tämä loppukysymys on siis pelkkiä merkityksettömiä sanoja, mutta samalla runon ulkopuolelle viittaava kysymys ja sellaisena merkittävä.

Mutta kun ensimmäinen esimerkkilause tai esimerkkikappale - Sinä kosketit kasvojani auringon laskiessa, jne. - lähti kuljettamaan tekstiä niin siitä muotoutui vähän erilainen kuin olin ajatellut.

Runoon upotetun esimerkinomaisen kertomuksen kipeys (jos sitä ajatellaan todellisena tapahtumana) on traagisimmillaan kohdassa:

Aikansa kutakin, sinä sanoit
ja katsoit silmiini ilkikurisesti hymyillen
käsi käsivarrellaan

Jouduin jonkin aikaa miettimään millä tapaa tuon kuvaisi, vaikka

Aikansa kutakin, sinä sanot
minulle hymyillen ja katsot rakastaen silmiinsä
käsi hänen käsivarrellaan

tai jotain. Valitsin "ilkikurisen hymyn" osoittamaan ettei henkilöllä ole hiukkaakaan myötätuntoa tai empaattista tilannetajua häntä (entistä kumppania) kohtaan. Tärkeää on vain uusi suhde, mitäpä siitä mitä menneisyyden rakas ajattelee ja miltä hänestä tuntuu, hänelle voi vaikka hymyillä ilkikurisesti ja ehkä veikeästikin, käsi uuden rakkaan käsivarrella.

Sitten kohtaaminen on ohi ja mies (runoon upotetun fiktiivisen esimerkkikappaleen keskushenkilö) jää (tässä tarinassa) seisomaan kipunsa kanssa keskellä katua, kyyneleet kasvoillaan.

Olin kahden vaiheilla laitanko "Sinä kosketit kasvojani auringon laskiessa" vai "Sinä kosketit rintaani auringon laskiessa".
"Rintaani" olisi voinut olla voimakkaampi ja tuonut sanoihin "puseroni alla" lisää sävyä mutta valitsin "kasvojani", koska muuten kohta

Näillä kasvoilla
joita kerran niin herkästi
kosketit sormenpäällä

olisi pitänyt jättää pois tai kirjoittaa toisella tapaa.

Nyt "puseroni alla" toistuu liikaakin. "Kuinka herkkä oli sormenpääsi / ja ajattelin voiko kenenkään ihmisen sormi / koskettaa niin hellästi ja rakastaen, olin onnellinen / puseroni alla" voisi olla vain

Kuinka herkkä oli sormenpääsi
ja ajattelin voiko kenenkään ihmisen sormi
koskettaa niin hellästi ja rakastaen, olin onnellinen

Runon loppuosassa esimerkinomainen tarina ja siitä runoileminen limittyvät; viimeinen lause sitten on tosiaan vain merkityksetön lause jossa "sinäkin" on pelkkä sana sanojen maailmassa, mutta samalla runon ulkopuolelle todellisten ihmisten (runojen ulkopuolisten ihmisten) maailmaan viittaava kysymys, maailmaan, joka koostuu ihmisistä, ei sanoista.

:)

hieno vastaruno.
Tavoitan vastarunossasi juuri sitä tunnelmaa minkä runoni sisälle upotettuun kertomukseen ajattelin. Tosin runoni päällimmäisin taso ja varsinainen idea on runoilu ja runoilun tarkasteleminen, missä runon sisältämä kertomus sitten on vain esimerkinomainen kuvaus kuinka perättäisillä sanoilla luodaan maailmoja, joissa "sinä" näyttäisi olevan ikäänkuin jokin henkilö mutta on vain sana, niin kuin lauseessa "sivu sivun jälkeen täyttyy kyynelistä" on kyynel vain sana.

Mutta jos runon sisälle upotettu kertomus poimitaan omaksi maailmakseen niin sitten se on juuri tuo maailma minkä vastarunossasi voimakkaasti kuvaat...

Jos Padme tarttui sanaan "läpätti" niin minä tartun sanaan "paisunutta". Tavattoman hienosti runoiltu...

ranta on paisunutta jäätä
aallokko nukkuu sen alla
ja aamu aamun jälkeen
katson hiipuvaan hiillokseen

---

Poiminpa huvikseni runoon upotetun kertomuksen omaksi runokseen. Sellaisena runo voisi mennä vaikka näin...

Sinä kosketit kasvojani auringon laskiessa
katsoit hiljaa silmiin
ja väreilevä vesi
laituria vasten läpätti kuin onnellinen sydän
rakkaudenpunaista maailmaa
puseroni alla

Minä muistan vielä sen

Kuinka herkkä oli sormenpääsi
ja ajattelin voiko kenenkään ihmisen sormi
koskettaa niin hellästi ja rakastaen, olin onnellinen

Nyt vierii kyynel poskellani

Sinut tänään kohtasin,
niin monen vuoden jälkeen
arpeutunut haava
repeytyi auki minun puseroni alla,
muistojen tulvahtaessa
pintaan

Kesäöinen laituri vavahti hapuilevien
jäsentemme painosta ja taivas
kaareutui yllemme kuin
lempein peitto

Minun rintani sinua vasten

Silloin

Käänsit taas kasvosi häneen päin,
tartuit käsivarteensa lujemmin
ja te nauroitte

Askeleenne etääntyivät ihmisten virrassa
mutta jokin puseroni alta
hyökyi ylitseni
ja siinä minä seisoin kuin hölmö
keskellä katua kyyneleet
kasvoillani

Näillä kasvoilla
joita kerran niin herkästi
kosketit sormenpäällä

Niin

Aikansa kutakin, sinä sanot
minulle hymyillen ja katsot silmiinsä
käsi hänen käsivarrellaan


Tai ehkä


Sinä kosketit kasvojani auringon laskiessa
katsoit hiljaa silmiin
ja väreilevä vesi
laituria vasten läpätti kuin onnellinen sydän
rakkaudenpunaista maailmaa
puseroni alla

Minä muistan vielä sen

Kuinka herkkä oli sormenpääsi
ja ajattelin voiko kenenkään ihmisen sormi
koskettaa niin hellästi ja rakastaen, olin onnellinen

Nyt vierii kyynel poskellani

Sinut tänään kohtasin,
niin monen vuoden jälkeen
arpeutunut haava
repeytyi auki minun puseroni alla,
muistojen tulvahtaessa
pintaan

Kesäöinen laituri vavahti hapuilevien
jäsentemme painosta ja taivas
kaareutui yllemme kuin
lempein peitto

Minun rintani sinua vasten

Silloin

Käänsit taas kasvosi häneen päin,
tartuit käsivarteensa lujemmin
ja te nauroitte

Askeleenne etääntyvät ihmisten virrassa
mutta jokin puseroni alta
hyökyy ylitseni
ja tässä minä seison kuin hölmö
keskellä katua kyyneleet
kasvoillani

Näillä kasvoilla
joita kerran niin herkästi
kosketit sormenpäällä

Niin

Aikansa kutakin, sinä sanoit
minulle hymyillen ja katsoit silmiinsä

Käsi hänen käsivarrellaan