hei

Olen miettinyt miten paljon te isät yleensä osallistutte lastenhoitoon? Tai aina saa lukea jostain että isien aika on illalla ja viikonloppuna, ja tekevät sitä ja tätä..

mutta minun mieheni on harvoin lapsemme kanssa. Tuntuu välillä kuin itse olisin melkein yksinhuoltaja ja lopussa, kun hoidan alle puoli vuotiastamme yöt ja päivät putkeen. Kyllä hän joskus pitää häntä sylissä vähän aikaa tai vaipan vaihtaa. Mutta mietin onko sellainen yleistäkin perheissä?
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäpä vastaan tuohon sinulle ihan omalta kohdaltani. Käyn töissä olen päivät kotoa pois, mutta illalla olen lapsen kanssa touhuilen sen kanssa kaikenlaista. Haluan että lapseni muistaa aikuisena, että hänellä oli isä eikä pelkkä äiti. Pystyn kyllä paljon joustamaan työajoista, sillä toimin "yrittäjänä". Mutta tämä ei aina ole mahdollista. Viikonloput olen kiinni töissä, mutta pidän kaksi päivää vapaata viikolla. Näin ollen saan aikaa lapseni kanssa. Teidän kannattaisi varmasti puhua asiasta, että sinä koet sen aika raskaaksi kun hoidat lasta yöt ja päivät.

Koska minun mielestäni lapsen hoito kuuluu molemmille vanhemmille. Koska se on yhdessä hankittu niin silloin myös täytyy hoitoon osallistua molempien. Se ei ole ainoastaan äidin tehtävä. Mikä yleensä kyllä tulee äidin vastuulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.maam kirjoitti:

Olen miettinyt miten paljon te isät yleensä osallistutte lastenhoitoon? Tai aina saa lukea jostain että isien aika on illalla ja viikonloppuna, ja tekevät sitä ja tätä..

mutta minun mieheni on harvoin lapsemme kanssa. Tuntuu välillä kuin itse olisin melkein yksinhuoltaja ja lopussa, kun hoidan alle puoli vuotiastamme yöt ja päivät putkeen. Kyllä hän joskus pitää häntä sylissä vähän aikaa tai vaipan vaihtaa. Mutta mietin onko sellainen yleistäkin perheissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu