Huostahuuman kannattajille vähän

punaista vaatetta

Törmäsin nimittäin näillä palstoilla äskettäin uskomattomaan asiaan! Nimittäin kaikkein suurimmat huostahysteerikot, siis jotka täällä jaksavat haukkua vanhempia kaikesta, eivät kannatakaan raskauden aikaisen pakkohoitolain perustamista!

He eivät siis haluakaan, että alkoholin vammauttamia lapsia ei enää syntyisi tulevaisuudessa. Eivät he halua poistaa pienintäkään inhimillisen kärsimyksen osaa, koska sen mukana menisi taas yksi syy omien itsekkäiden päämäärien toteuttamiseen, olivat ne sitten vain oman pahan olon purkamista netissä toisia haukkumalla tai raivokas tarve pitää kiinni omasta toimeentulosta huostaanotettujen lasten kustannuksella. Tämäkö lapsista välittävää suhtautumista?

Hesarin mielipiteissä sosiaalipsykologi, valtiot.maist. Kristiina Rautakoura kirjoittaa mm:

"Päihdeäitien pakkohoito olisi tarpeen silloin, kun vapaaehtoiset keinot eivät auta. Tarvittaisiin lakimuutos, joka antaisi sikiölle ihmisoikeuden ja tätä kautta mahdollistaisi päihteitä käyttävän äidin pakkohoidon raskauden aikana. Tiedetään, että raskaus on otollisin aika päihteitä käyttävän naisen yrittää raitistumista.

Norjassa on päihteitä käyttävien äitien tahdosta riippumattoman hoidon mahdollistama laki ollut voimassa jo 12 vuoden ajan, ja siitä on saatu hyviä kokemuksia."

Minä kannatan pakkohoitolain perustamista, mutta kun minun syntilistaani kuuluu monia muitakin keinoja jatkuvasti kasvavien huostaanottolukujen pientämiseksi. Huostaanottojen vähentämisen vastustajat sen sijaan näyttävät vastustavan niistä kaikkia, mm. päihdehuollon kehittämistä.

12

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käyttäjiä kohtaan?

      Ilmeisesti samat henkilöt vastustavat myös jokaisen päihteiden takia sijoitetun lapsen kotiin palauttamista, vaikka vanhempien raittius olisi kestänyt jo 2-3 vuotta! Perusteeksi ei osata esittää muuta kuin vanhempien todennäköinen retkahtaminen tulevaisuudessa ja sekalainen lista muista perusteita, joilla ei näytä olevan mitään pohjaa todellisuudessa.

      Tärkeä asia on raitistuneen henkilön tulevaisuutta arvioitaessa ensinnäkin tehdä selkeä ero vuosikymmeniä juoneiden kroonisten alkoholistien ja nuorten päihteisiin sotkeutuneiden henkilöiden välillä. Ennuste on tähtitieteellisesti eri luokkaa varmasti viimeksi mainituilla.

      Muutenkin sijoituksen jatkaminen tulevaisuuden ennusteita laatimalla on vähän kuin turvautuisi ennustajaeukkoon sijoitustarpeen arvioinnissa. Pitäisikö sossutoimiston seinällä olla lista 0700-numeroista, johon sossut voivat soitella ennustuksia halutessaan? Ennusteeksi yhdenkään päihdevanhemman kohdalla ei riitä sekään, jos lapsen kotiutuksen vastustaja huutaa suureen ääneen tietävänsä niin ja niin paljon retkahtaneita vanhempia.

      Mutta kun eivät heille näytä riittävän myöskään hyvät tulokset esim. raskauden aikaisen pakkohoidon onnistumisesta! Siis ei mikään loppujen lopuksi. Ainoa mikä kelpaa on yhä kasvavat huostaanottoluvut.

      • huostassa

        Tuo eduskunnan sivuilta löytyvä tieto halutaan myös huostahysteerikkojen toimesta mitätöidä toisinaan. Mitätöidäänkö samalla koko kansanedustuslaitos, jos he niin naurettavan vääriä tietoja käyttävät päätöksenteossaan?

        Jos mediassa kerrotaan, että suurin yksittäinen syy huostaanottoihin ovat päihteet on ymmärrettävä, että ne kaikki muut syyt jäävät alle tuon 30:n %:n.


    • 2-3 v raittiutta

      riitä näytöksi halusta muuttaa elämänsä omien lastensa takia, niin mikä riittää?

      On pidettävä mielessä se, että YK:sta on saatu moitteita ylipitkistä sijoituksista. Ja omienkin lakiemme mukaan huostaanoton on aina tähdättävä lapsen kotiuttamiseen kun se suinkin on mahdollista. Kyllä pienen lapsen vanhemman kohdalla näyttö muutaman vuoden raittiudesta on riitettävä!

      • Yksi sossu

        Tuohon YK:n moitteeseen on sanottava se, että eri maat eivät keskenään ole vertailukelpoisia. Useimmissa maissa kun on pakkoadoptio kun sijoitus on kestänyt tietyn ajan, joka on aika lyhytkin vielä joissain maissa. Ei muualla lapset kotiudu sen useammin kuin Suomessa, vaan ne lapset adoptoidaan, Suomessa ne jäävät sijoitukseen.


      • ihan noinkaan
        Yksi sossu kirjoitti:

        Tuohon YK:n moitteeseen on sanottava se, että eri maat eivät keskenään ole vertailukelpoisia. Useimmissa maissa kun on pakkoadoptio kun sijoitus on kestänyt tietyn ajan, joka on aika lyhytkin vielä joissain maissa. Ei muualla lapset kotiudu sen useammin kuin Suomessa, vaan ne lapset adoptoidaan, Suomessa ne jäävät sijoitukseen.

        ole! Suurimmassa osassa Euroopan maita ei systeemi paljon poikkea suomalaisesta.

        Yrittääkö sossu tuolla väitteellä luoda asennetta, että YK:n huomautukset ovat vain joidenkin sekopäiden tekemiä, jotka eivät eurooppalaisista huostaanotoista tajua yhtään mitään?

        Itse kannatan adoptiota siinä tapauksessa, että vanhemmat eivät osoita edes halua raitistumiseen. Vähentäisiköhän se sijaisvanhempien määrää, jos lapsi pitäisikin adoptoida jos haluaa pitää hänet itsellään. Ilman siis mitään muita korvauksia kuin mitä omasta lapsesta maksetaan, ts. lapsilisällä.

        Nythän sijarit saavat sossujen laittomasti "lopullisiin" sijoituksiin lupaamia lapsia, yhteiskunta maksaa lapsen kulut ja sijarille palkkaakin vielä kaiken päälle!

        Ja tähän on ihan turha kenenkään tulla huutamaan, että 'kukaan ei vierasta lasta ilmaiseksi hoida'. Huostaanottojärjestelmä ei saa olla mikään adoptio-systeemi!


    • kaktus

      suurimmat huostahysteerikot ovat?

      Itse en muista ottaneeni kantaa kyseiseen asiaan, mutta tulkoon nyt sekin selväksi; kannatan ehdottomasti päihdeäideille pakkohoitoa, ettei enempää vammaisia lapsia syntyisi, kun se pystyttäisiin estämäänkin.

      Sehän on lapsen pahoinpitelyä enkä käsitä miksi sitä ei sellaisena huomioida.

      • että Suomessa

        saa rikkoa lakia silloin kun on kyse lasten asioista. Ykkösenä listalla on LsL, sitten tulee varmaan Perusopetuslaki, Terveydenhoitolaki, laki mielenterveyspalveluista jne. Kaikki nuo lakien rikkomukset lisäävät omalta osaltaan huostaanottoja.

        Eduskunta budjetoi rahaa kuntiin lastensuojelun tarpeisiin. Tärkeä osa työtä pitäisi olla huostaanottojen estäminen avohuollon tukitoimilla.

        Mutta mitä tapahtuu nyt?

        Kunnissa kielletään sossuja järjestämästä avohuollontukia! Huostia ei estetä, mutta huostataan silti kovin innokkaasti.

        Pähkähullu tilanne, jota ihmetteli peruspalveluministerikin.

        Raskauden aikainen pakkohoitolaki vähentäisi omalta osaltaan huostia - ei tosin paljoa. Mutta sitäkään ei sallittaisi!


    • ihmettelenpä minäkin

      Kysymyksessä kun ei ole yksi henkilö vaan kaksi!
      Tunnen tapauksen jossa alkoholisoitunut äiti oli humalassa odotusaikana lähes päivittäin, lapsi syntyi sydänvikaisena, leikkauksia ja nykyisin tahdistin. Ei ole oikein, jos ei suosiolla niin pakolla sitten !

    • kipinä...

      asian, että ei paljoa auta hyväksytäänkä vai ei tuota että raskauden aikana äiti juo. Kun se on melkein sama kun juopolle yrität sanoa että lopettaa juomisen tai tupakoivalle että olisi lopetettava. Ja toisikseen äitiys neuvoloiden velvollisuus olisi puuttua tuollaisiin tilanteisiin,heidän olisi löydettävä keinot auttaa näitä äitejä. Esim. ensikodit olisivat hyviä paikkoja jossa olisi valvontaa. Eli voisi ns. Huostaanottaa nämä alkoholisti äidit!Olisivat sijoitettuna niin, kauan että pystyvät näyttämään raittiuttaan. Samoilla huostaanotto rahoilla järjestyisi varmaan.

    • olen

      tämän ko. pakkolain kannalla. Suomessa pelätään vain sitä, että rikotaan tän dokaavan äidin "oikeuksia" vetää sitä viinaa ja tuhota sen oman lapsensa elämä. Jeesus sentään. Ja sanotaan, että "no sitten ne ei enää uskalla tulla neuvolaan jos tulee tollanen pakkolaki". JA HUH HUH! TÄssä maassa uskalletaan pompotella työtätekeviä, veronsa maksavia kansalaisia, mutta syrjäytyneille verovaroja syöville alkoille ei uskalleta sanoa juuta ei jaata. Soskusta vaan syydetään lisää rahaa, että saa pahimpaan aamukankkuseen sen korjaussarjan. Että ottaa AIVOON!!!

      • kuole tunturiin stevari

        Tulisipa pian laki, joka oikeuttaa kaltaisesi fasistit pakkohoitoon ja huostaanotettavaksi, joten voisimme lähettää sinut ja muut vaikka lappiin lumitöihin. Eroittuisitte valkoisen hangen keskeltä helposti koska sielunmaisemanne on noinkin mustavalkoinen. Toivottavasti oma lapsesi ajautuu vanhempiensa uraputken pusertamana pieneen piriputkeen, niin katotaan sitten kuinka paljon olet vielä samaa mieltä itsesi ja muiden ääliöiden kanssa. Miksi ihmeessä et rakenna aikakonetta ja muuta vuoden 1941 puolan maaseudulle, siellä voisit katsella ajatuksiesi käytännön toteutumista. Kokeilisit jo tänään niin maailma olisi yhtä parempi.


    • Anonyymi

      En ymmärrä miksi Suomessa päihteitä käyttäviä äitejä tuetaan ja paapotaan äärimmäisyyksiin saakka ?

      On vaihtoehtoja, jossa lapsen isä olisi parempi huoltaja lapselle ja lapsi voitaisiin pikimmiten siirtää isän huoltajuuden alle.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe