Oikeus olla illassakin.

mies-v57

Eilen televisiossa 70 v nainen sanoi kokevansa itsensä syrjään heitetyksi,turhaksi.Ihmisarvokin
on katoamassa.Koskettavaa.

Onko iihminen kuin kuu,jolla on pimeä puolensa.
Kun tulee tietty ikä,sinut pimennetään,
vaienetaan.Olet turha ja hyödytön.Kelvoton hyljätty yhteiskunnan rattaissa.Kiertolainen massassa jota ei tahdota olla olemassa?

Synnyinvuotemmeko,se upea hetkikö, määrittelee märäänpäämme hyväksyttynä ja sitten putoamme
pimeään.Mitä kulttuuria olemme osa ja suostummeko kukkimaan vain osan elämästämme.Olemaan jotain vain tovin ja sitten katoamaan.

Ihmisyys on minusta elämää aamusta iltaan.
Hymyä auringon noustessa ja onnea auringon
laskiessa.Mikään mahti ei saa olla suurempi kuin elämisen oikeus ja olemisen oikeutus.

Kaikki mitä on ympärillä,on joskus nuori ja
joskus vanha.Mitään muuta kutuuriperustetta ei voi olla kuin kaiken olemisen perustamista ajan
kulumisen pohjalle.

14

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jupiseva,,

      alkoi siitä, kun eräs valtiomme taloudellinen neuvonantaja toi Jopa Amerrikoissakin käyttökelvottomaksi todetun ja hylätyn opin tänne kotomaahamme. Sen mukaan kaikki työn tekeminen piti arvottaa ja mittareiksi ei osattu asettaa muita "laatukriteereitä" kuin raha ja rahallinen hyöty tai vaje. Lisäkriteerinä oli että jos voittoa saadaan nyt, seuraavana vuonna voittoa on saatava vielä enemmän prosentuaalisesti kuin saatu voitto on, muuten on luuseri ja joutaa romukoppaan.

      Tätä oppia alettiin soveltaa kunnallisessa ja valtiollisessa hierarkiasysteemissä ja näin alkoi hyvinvointivaltion ulosajo. Ihmisten hyvinvointi ja elämänlaadun parantaminen ja terveyden ylläpito ei ole arvostettavaa talousmittareilla mitattuna vieläkään. Mikään inhimillinen ja luonnollinen ei ole arvokasta. Arvokasta on vain ne muutammat vuodet, joilla eräistä huippuyksilöistä saadaan mehut puristettua ulos mahdollisimman pienellä panostuksella.

      Meistä kaikista itsestämme on kiinni suostummeko yhä tähä vai annammeko ihmisen elämälle arvostuksen ja arvon. Ihmiselle oikeuden olla ihminen. Meistä moni on turvassa 'toistaiseksi' mutta nuoremmista ikäpolvista näemme, että monet ovat pudonneet kelkasta jo jalaksilta.

    • olenko/oletko

      Olen kanssasi samaa mieltä : Jokaisella , ikään , näköön , kokoon ,koulutukseen , varallisuuteen , rotuun katsomatta on OLTAVA samanlainen ihmisarvo!

    • Kaivanto

      yhä edelleenkin arvostetaan ikääntyneitä ja heidän viisauttaan. Ilmeisesti vieläkin; liekö muuttumassa, globalisaatio tekee tehtävänsä tässäkin suhteessa. Luonnonkansoilla (joita vielä on vähän jäljellä) on edelleen säilynyt kunnioitus: kylän vanhin ja viisain, heimon johtaja. Intiaanikulttuuriin olemme varmaan kaikki tutustuneet kirjallisuudessa.

      Eräs syy muuttuneeseen suhtautumiseen on se, että ihmisten oletettavissa oleva elinikä on noussut ja noussee edelleen. Siitä seuraa, että ihmisen elämässä ns. tuottavan jakson suhteellinen pituus lyhenee. Tämähän on myös syy siihen, miksi eläkejärjestelmää rukataan, että ihmiset pysyisivät yhä pidempään ja pidempään mukana työelämässä.

      Meistä (ikääntyvistä) itsestämme riippuu, tunnemmeko itsemme hyljätyksi, turhaksi ja hyödyttömäksi. Omalla asenteella on suuri merkitys. Päättäjien on myös entistä enemmän otettava huomioon mielipiteitämme, koska väestöpyramidi kohta keikahtaa, kas, äänestäjien määrä ratkaisee.

      Yhden asian toivoisin säilyvän, tuli mitä tuli tulevaisuudessa: Elämä itse on suurin. - Siis olen samaa mieltä kanssasi hieman toisin sanoin.

      • mies-v57

        Kyllä olen kanssasi ihan samaa mieltä.
        Me ikääntyvät ei saada antaa periksi,vaan yhdessä
        säilyttää itsekunnioitus ja oman elämämme,
        olemassaolomme arvostus.Kukaan muu ei sitä anna.

        Ei etsiä vastauksia eilisestä tai huomisesta.
        Elettävä tätä hetkeä.

        Aika kuluu,housut kuluu ja keho kuluu.Mutta ei se estä nauttimasta elämästä ja olemisesta.Purraan
        pala elämän leipää mikä meille on varattu.

        Oikeen iloista päivää sinulle ja vilkutukset.


    • on myös pimeä puolensa. Mutta kuu...kuuhan on aina näkyvillä. Kyllä työ on hyvin pitkälle mittari jolla ihmisen arvoa mitataan. Eikä tarvitse olla 70 vuotias kun sen tajuaa. Minä 50 vuotias työtön olen niin huonolla itsetunnolla varustettu tällä hetkellä että on tunteet tosi pinnassa ja herkkänä. Työ on muutakin kuin palkan ansaitsemista. Se on kuulumista yhteisöön. Siinä olet tärkeä osa. Olet jotain, kun olet töissä.
      Mutta muuten olet oikeassa, että ihmisyyteen kuuluu muutakin. Syrjäytyä ei saa

    • jokainen kerran

      jos ehtii ikääntyä. Jäniksenselkäiseltä lainattua:

      Tällä tavalla siis vanhuus toimii:

      1) Ihmisen lähimenneisyys siirretään häneltä lupaa kysymättä muinaishistoriaan, ihan Attilan, Mannerheimin ja talvisodan viereen.

      2) Suuri osa muuta ihmiskuntaa korvataan aikuisilla, jotka väittävät syntyneensä päivänä, joka vanhenevalle ihmiselle edustaa noin toissapäivää. Vaihdos koskee erityisesti lääkäreitä, poliiseja ja muita tyypillisesti aikuisia ja vastuullisia henkilöitä.

      3) Ihan samanlaisena pysynyttä vanhenevaa ihmistä aletaan kohdella kunnioittavasti ja varovasti, ikään kuin hän olisi vanha pergamenttikäärö. Häntä ei enää pyydetä poistumaan jonkin liikkeen edustalta sillä perusteella, että vanhat ihmiset pelkäävät kävellä hänen ohitseen.

      4) Eläkkeelle jäävät ihmiset alkavat vaikuttaa nuorilta ja hehkeiltä. Jos vanheneva ihminen on mies, hän huomaa pitävänsä kuusikymppisiä naisia seksikkäinä. Häntä itseään hymyillen lähestyvät nuoren näköiset naiset taas ovat luultavasti saaneet koulutehtäväksi kerätä sotajuttuja joltain hyvin vanhalta ihmiseltä tai myyvät ET-lehteä. Vaihtoehtoisesti nuoret naiset ovat töissä siinä vanhainkodissa, johon vanheneva ihminen on jossain kumman välissä kiikutettu asumaan, ja haluavat vaihtaa katetrin.

      5) Vaikka tekniikka kehittyy, jostain syystä peilit, lamput ja kamerat eivät toimi yhtä hyvin kuin joskus aikaisemmin.

    • namisuku

      ...ON Taas Näitä FilosofisPainajaisia minun Aivoilleni aamuuni;(
      Sittenkun Heittäydyt Vapaaksi. Koputa olkapäähän...Moiskis:D

    • punamarja

      että itsestä ja omasta aktiivisuudestakin on paljon kiinni se miten kokee sen elämänsä ehtoopuoleen. On sanottu monen vanhenevan suulla kautta aikojen, että elämä on sitä mitä olet. Täysi, arvokas elämä sisältää oikeata tekemistä ja järkeviä mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti normaalin arkipäivän elämään. Tyhjä, arvoton elämä taas pitää sisällään kokemuksia yksinäisyydestä, tavoitteiden puuttumisesta tai toteutumattomuudesta ja kodikkuuden puutetta.

    • pohtija

      syynä on myös se, että nykyiset ikäihmiset ovat liian kilttejä ja tyytyvät vähään - he eivät osaa asettaa vaatimustasoa tarpeeksi korkealle. Näin ihan kaikessa. Aina uhrautuva ja avulias nainen jää 'heitteille' kun ikää tulee. Hänen arvonsa on ollut siinä mitä hän on uhrautuen muille antanut ja nyt hän jää ilman kiitosta.

    • meillä ja

      ikäihmisillä on viisautta, kokemusta, malttia ja huumorintajua.

    • Pirre*

      en arvota elämääni ympäröivän arvostukseen nojautuen, - missään iässä.

      • mies-v57

        Kuuleppas Pirre.
        Jos joku nuorehko ja komea mies kohdallasi toteaa:
        siinäpäs kaunis ja reipas nainen,niin kyllä sinä sitä aika tavalla arvostat!

        Äläs nyt riehaannu ,tarkoitin vain positiivisessa mielessä että kyllä ympäriltä tuleva hyvä ja
        vilpitön palaute hyvää tekee ja hyvältä
        tuntuu.

        Mutta toki olen samaa mieltä,ettei sen varaan saa nojautua.Mutta kyllä se hyvä lisä on.


    • :DD

      pääsi nakukalenteriin malliksi viellä noilla i-illä ja ei siitä ole kauaa :D

    • Skeptikko

      Vaikka tunnet Itsesi hyljätyksi, niin veikkaisin, että olet juuri lähiaikona täyttämässä 40 vuotta.
      Ihminen on vanhan käsitteen mukaan ollut tarpeellinen niin pitkän ajan, kun kroppa kestää kuten esimerkiksi faaraot.
      Nykyään on onneksi vihreät esimerkiksi.
      Sieltä löytyy intellektuallisuutta, kuten Soininvaara, joka käyttää aina pyöräilykypärää pitkillä pyöräilyretkillään. Kovakuntoisena urheilijana ja energiavarastona Hän aikoo ilmeisesti piakkoin ylittää itsensä ja kutsuu personal trainerin nostelemaan kylpyyn.

      Jyrki, Jyrki, älä tyrki, tee joskus miehen työ.
      Ja sitten kilpaillaan. Mikä on Juce Leskisen yksi kuuluisimmista sanoituksista? Sen verran helpotetaan, että sanassa on 5 (viisi) kirjainta, jotka ovat JRKIY ja vihjeenä vielä, että ne eivät ole oikeassa järjestyksessä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      22
      3071
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      192
      2786
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      169
      1775
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      256
      1456
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      110
      1253
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      41
      1088
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1027
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      138
      924
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      914
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      804
    Aihe