Olen pienen pientä ajatusta tässä muutamien päivän aikana pyöritellyt aiheesta lapsettomuus vs. lapsekkuus.
Usein vapaaehtoisesti lapsettomiksi jääviä miehiä ja etenkin naisia syytellään itsekkäiksi ja kypsymättömiksi ihmisiksi. Heitä pidetään yleensä myös lasten vihaajina. Toki moni lapseton voi vihata lapsia, mutta eivät tietenkään kaikki niin tee, niinkuin minä.
Mutta! Tarkastellaampas asiaa näin perin:
Usein lapsekkuutta markkinoidaan näille "mustille lampaille" heille elämänsä sisällöksi, iloksi ja onneksi. Ja ainiin, suomessa on tilaa, suomalaisethan ovat katoavaa kansaa ja veronmaksajia tarvitaan. Jos viesti ei mene jonkun ikiteinin kovaan kalloon heti, niin eikös samaan hengen vetoon kerrota hänelle, että kyllä aikanansa mieli muuttuu vielä.
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt kovin noita väittämiä. Mietityttäneet ovat myös syyt miksi loppujen lopuksi jotkut ihmiset lähtevät tekemään lapsia. Jos lapsettomat ovat itsekkäitä, niin mitä sitten lapsen tehneet ovat?
Hyvä kysymys. Minusta on alkanut kovasti tuntua siltä, että maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Ihmisiä on lähes kaikkialla maapallollamme, ja jossain tämä yhden lajin liikakansoitus on tehnyt jälkensä ympäristöönsä. Myös meillä täällä lintukodossamme, suomessa. Miten meillä on täällä tilaa lisääntyä niin paljon kuin huvittaa, vaikka luonto jo kärsii? Ja mikä etuoikeus meillä on vaikka kiinalaisiin nähden? Ajatelkaapa asiaa kiinalaisen yksittäisen ihmisen kannalta. Mutta ah, ainiin, tulevia veronmaksajia. Valtioita tulee ja menee, järjestelmät sortuu, uusiutuu ja nousee uudelleen. Joskin välillä vähän yksilöiden kannalta ikävällä tavalla.
Suomalaisuuden säilyttäminen on kinkkinen juttu tässä nykyisessä maailmassa. Kulttuurimme on aikoja sitten menetetty ja geenimme sekoittumassa. Jos suomalaisuutta haluaisimme vaalia, niin pitäisi mennä niin sanotusti metsään ;) ... siis "palata ajassa taaksepäin". Ja tiedä sitä sitten, että kuinka pitkälle. Mutta! Sama on se kohtalo muillakin aikanaan.
Usein mielletään, että lapsettomien ihmisten elämän sisältönä on baarit, uraputki, vastakkaisen sukupuolen huomion osoitukset, oma ulkonäkö, jne. Ja kaikesta huolimatta heidän elämänsä on tyhjää. Voisikohan tuota hieman kyseenalaistaa? Eijei. Lapsekkailla on toisin: heillähän on lapset ja joillain on mahdollisesti myös kiinteä parisuhde.
Mietitäähän nyt hetki. Molemmissa tapauksissa elämän sisältöä on lähdetty hakemaan toisista ihmisistä ja itsestään irrallisista asioista. Mikä olisi sitä täyttä ja aaah, yhtä ihanaa ja aina merkityksekästä elämää? Kenen vastuulla se asia on ja kuka sen antaa? Minusta tämä on jokaisen ihmisen omalla vastuulla. Eli, ehkä paremmin selitettynä asia on näin: oma itse on paras sisältö. Ehkä siis lapsettomien itsekeskeisyydessä on tietyllä tapaa vinha perä... ;)
En tarkoita, että elämä on parhaimmillaan ihmisen ollessaan yksin. Ihminen kaipaa kyllä enemmän tai vähemmän seuraa. Mutta miksi ihminen sitä kaipaa, voi syitä olla tosiaankin monia. Ja millaista seuraa, vapaaehtoista tai ei-vapaaehtoista?
Lapsekkaita yleensä pidetään hyvin epäitsekkäinä ihmisinä. He usein pistävät omien lastensa edun omansa edelle.
Vai pistävätkö? Miksi lasta yleensä halutaan? .... hmmm. Vauvakuumetta: "MINÄ haluan lapsen.". Koetaan syli tai elämä tyhjäksi ilman lasta. Lapsi on myös täyttymys naisen elämässä ja avioliitossa / parisuhteessa. Hetkonen hei, minne se epäitsekkyys katosi? Ja jos pahimmassa tapauksessa lapsi alkaa oireilemaan vanhempien kasvatusvirheiden seurauksena, syy ja / tai seuraukset kaatuvat lapsen niskaan, siis viattoman lapsen, jolta ei ole erityisemmin kysytty haluaako hän tätä kaikkea. Minusta taasen lapsettomilla ihmissuhteet perustuvat enemmän vapaaehtoisuuteen ja tasa-arvoisuuteen.
Sanon nyt jotain sellaista mitä tuskin nyt kovinkaan lukija ei ole osannut odottaa, eli minusta molemmat ovat tässä tapauksessa yhtä tasoissa. Minusta tämä "sota" aiheesta on hyvin turhaa. Ihmiset ovat yksilöitä ja siis hyvin erinlaisia. Tuntuu, että niillä ihmisillä on jonkinlaisia ongelmia kyseisen asian suhteen, jos kokevat, että heidän on aivan pakko tunkea nokkansa toistensa asioihin. En väitä, että minä olisin mikään "pulmunen" tämän asian suhteen. Kyllä, minulla on ongelmia asian suhteen, mutta vastaus siihen ei ole lapsi. Vastaus olen minä itse.
Usein vapaaehtoisesti lapsettomiksi jääviä miehiä ja etenkin naisia syytellään itsekkäiksi ja kypsymättömiksi ihmisiksi. Heitä pidetään yleensä myös lasten vihaajina. Toki moni lapseton voi vihata lapsia, mutta eivät tietenkään kaikki niin tee, niinkuin minä.
Mutta! Tarkastellaampas asiaa näin perin:
Usein lapsekkuutta markkinoidaan näille "mustille lampaille" heille elämänsä sisällöksi, iloksi ja onneksi. Ja ainiin, suomessa on tilaa, suomalaisethan ovat katoavaa kansaa ja veronmaksajia tarvitaan. Jos viesti ei mene jonkun ikiteinin kovaan kalloon heti, niin eikös samaan hengen vetoon kerrota hänelle, että kyllä aikanansa mieli muuttuu vielä.
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt kovin noita väittämiä. Mietityttäneet ovat myös syyt miksi loppujen lopuksi jotkut ihmiset lähtevät tekemään lapsia. Jos lapsettomat ovat itsekkäitä, niin mitä sitten lapsen tehneet ovat?
Hyvä kysymys. Minusta on alkanut kovasti tuntua siltä, että maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Ihmisiä on lähes kaikkialla maapallollamme, ja jossain tämä yhden lajin liikakansoitus on tehnyt jälkensä ympäristöönsä. Myös meillä täällä lintukodossamme, suomessa. Miten meillä on täällä tilaa lisääntyä niin paljon kuin huvittaa, vaikka luonto jo kärsii? Ja mikä etuoikeus meillä on vaikka kiinalaisiin nähden? Ajatelkaapa asiaa kiinalaisen yksittäisen ihmisen kannalta. Mutta ah, ainiin, tulevia veronmaksajia. Valtioita tulee ja menee, järjestelmät sortuu, uusiutuu ja nousee uudelleen. Joskin välillä vähän yksilöiden kannalta ikävällä tavalla.
Suomalaisuuden säilyttäminen on kinkkinen juttu tässä nykyisessä maailmassa. Kulttuurimme on aikoja sitten menetetty ja geenimme sekoittumassa. Jos suomalaisuutta haluaisimme vaalia, niin pitäisi mennä niin sanotusti metsään ;) ... siis "palata ajassa taaksepäin". Ja tiedä sitä sitten, että kuinka pitkälle. Mutta! Sama on se kohtalo muillakin aikanaan.
Usein mielletään, että lapsettomien ihmisten elämän sisältönä on baarit, uraputki, vastakkaisen sukupuolen huomion osoitukset, oma ulkonäkö, jne. Ja kaikesta huolimatta heidän elämänsä on tyhjää. Voisikohan tuota hieman kyseenalaistaa? Eijei. Lapsekkailla on toisin: heillähän on lapset ja joillain on mahdollisesti myös kiinteä parisuhde.
Mietitäähän nyt hetki. Molemmissa tapauksissa elämän sisältöä on lähdetty hakemaan toisista ihmisistä ja itsestään irrallisista asioista. Mikä olisi sitä täyttä ja aaah, yhtä ihanaa ja aina merkityksekästä elämää? Kenen vastuulla se asia on ja kuka sen antaa? Minusta tämä on jokaisen ihmisen omalla vastuulla. Eli, ehkä paremmin selitettynä asia on näin: oma itse on paras sisältö. Ehkä siis lapsettomien itsekeskeisyydessä on tietyllä tapaa vinha perä... ;)
En tarkoita, että elämä on parhaimmillaan ihmisen ollessaan yksin. Ihminen kaipaa kyllä enemmän tai vähemmän seuraa. Mutta miksi ihminen sitä kaipaa, voi syitä olla tosiaankin monia. Ja millaista seuraa, vapaaehtoista tai ei-vapaaehtoista?
Lapsekkaita yleensä pidetään hyvin epäitsekkäinä ihmisinä. He usein pistävät omien lastensa edun omansa edelle.
Vai pistävätkö? Miksi lasta yleensä halutaan? .... hmmm. Vauvakuumetta: "MINÄ haluan lapsen.". Koetaan syli tai elämä tyhjäksi ilman lasta. Lapsi on myös täyttymys naisen elämässä ja avioliitossa / parisuhteessa. Hetkonen hei, minne se epäitsekkyys katosi? Ja jos pahimmassa tapauksessa lapsi alkaa oireilemaan vanhempien kasvatusvirheiden seurauksena, syy ja / tai seuraukset kaatuvat lapsen niskaan, siis viattoman lapsen, jolta ei ole erityisemmin kysytty haluaako hän tätä kaikkea. Minusta taasen lapsettomilla ihmissuhteet perustuvat enemmän vapaaehtoisuuteen ja tasa-arvoisuuteen.
Sanon nyt jotain sellaista mitä tuskin nyt kovinkaan lukija ei ole osannut odottaa, eli minusta molemmat ovat tässä tapauksessa yhtä tasoissa. Minusta tämä "sota" aiheesta on hyvin turhaa. Ihmiset ovat yksilöitä ja siis hyvin erinlaisia. Tuntuu, että niillä ihmisillä on jonkinlaisia ongelmia kyseisen asian suhteen, jos kokevat, että heidän on aivan pakko tunkea nokkansa toistensa asioihin. En väitä, että minä olisin mikään "pulmunen" tämän asian suhteen. Kyllä, minulla on ongelmia asian suhteen, mutta vastaus siihen ei ole lapsi. Vastaus olen minä itse.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen itsekäs. En halua lapsia siitä syystä että en halua ottaa vastuuta toisesta ihmisestä. Julmaa, eikö? Työskentelen päivät lasten kanssa ja lapset ovat ok, kunhan eivät omia. Olen ihminen joka haluaa lähteä kaupungille /elokuviin / matkalle juuri silloin kun itse haluan. Olen mukavuuden haluinen ;) Kaikista ärsyttävintä tässä on muut ihmiset! He eivät voi ymmärtää miksi minä, lasten kanssa työskentelevä ihminen en halua lasta. Naimisiin mentyä uteluita on ollut riittämiin ja olenkin vastannut suoraan että heti kun vuorokauteen tulee 12 lisätuntia ja minulla on varaa palkata lastenhoitaja ;) Ystäväpiirimme on supistunut kavereiden saadessa lapsia. Kaikki vain valittavat kun ei ole aikaa itselle, on niin väsynyt ja parisuhde ei toimi...En kauhean monelta äidiltä ole kuullut että On kiva ja ihanaa kun on lapsia. Miksi lapselliset ihmiset moralisoivat minua siitä että en halua lasta, enhän minäkään moralisoi heitä että hankkivat lapset. Onko tässä taustalla se että he salaa kadehtivat minun tilaani ja ns. vapautta?
Olipas varsin selkeästi esitetty asia ;) ja onhan se niin että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, mistä sen teidän vaikka kymmenen vuoden päästä ähertäisin maailmaan lapsen ;D
Olen samassa tilanteessa kuin sanni; työskentelen lasten kanssa, pidän lapsista, leikin mielelläni kylässä käyvien lasten kanssa, mutta en halua omia, vaikka olen onnellisesti naimisissa jo kohta kymmenettä vuotta. En tiedä sannin ikää, mutta itse olen reilusti yli kolmekymppinen.
Niin se vain on, että elämässä ei voi saada kaikkea mitä haluaa. Aina joutuu luopumaan jostain. Jos haluaa lapsia, joutuu luopumaan aika paljon omasta ajasta ja rauhasta. Jos taas jättää lapset hankkimatta, luopuu äitiyden onnellisista puolista, kuten läheisyydestä ja pienen ihmisen kasvun seuraamisesta. Äitiys on kuitenkin 24h vuorokaudessa pesti, eikä se lopu koskaan. Minäkin voisin harkita jos minulla olisi varaa palkata lastenhoitaja käyttööni ympärivuorokautisesti, kuten rikkaat julkkikset tekevät.
Erinomainen kirjoitus. Samoja mietteitä
itselläkin.
Samaa mieltä. Ihan kuin olisin itse tuon kirjoittanut niin tutulta kuullosti. Olen 38v.nainen enkä koskaan halunnut lapsia. En vihaa mutta en ole erityisen lapsirakaskaan. Ei vaan ole koskaan tullut "vauvakuumetta" vaikka olen paljon ystävien ja sukulaisten lapsien kanssa tekemisissä ollutkin. Ja on sitä ihmetelty. Ihmetelkööt, viittaan kintaalla ja elän kuten itse hyväksi näen ja tunnen enkä miten muut näkevät.