SEKTIO

Te joille on tehty sektio, miten mahanne on palautunut ja missä ajassa? Millä keinoin saitte mahan pois?

Itselläni 10kk sektiosta ja olen edelleen kuin 6kk raskaana. Juoksen ja syön terveellisesti mutta maha vain on ja pysyy.

Pelottaa oikeasti että en saa sitä koskaan palautumaan. Ja tavoite ei ole mikään littana sikspakki vaan tavallinen synnyttäneen maha jossa voi olla löllöäkin. Kunhan se vaan menisi sisään..
12794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

sektio ja siitä nyt on 2,5v. Maha edelleen iso ja löllyy. liikun ja syön terveellisesti :( Ei tunnu mikään auttavan.

Äänestä
  • Takana yksi hätäsektio ja yksi suunniteltu, viimeisimmästä kuusi vuotta. Yhä kysytään, että "ihanaa, taasko sä olet raskaana?" No kyllä juu, ikuisesti. Kaikki ylimääräinen kertyy juuri mahaan, vaikka muuten olisin ihan hoikan näköinen.

    Äänestä

verran aikaa sektiosta kuin ap:lla ja masu on edelleen pyöreä löllyvä ja kilot ei tunnu lähtevän millään.. Arpikin on joistain kohtaa vielä pahan näköinen (on vielä pystysuuntaan tehty), mutta tämä on vaan kestettävä. Palkintona upea lapsi :)

Äänestä

Ainoa erohan taitaa olla se, että sektion jälkeen ei puoleen vuoteen saa aloittaa mitään hirveää kuntoilukuuria. Itselläni on nyt nuorin 2,5-vuotias, ja mahalölly on hävinnyt viimeisen jälkeen jo varmaankin tuossa vuosi sitten. Väittäisin sen johtuvan siitä, että kuntoilin, eli kävin läpi todella rankan lihaskuntotreenin, koska oli pakko ennen työhön paluuta. Samalla lähti ylimääräiset kilotkin, jota minulla oli taipumus kerätä raskausaikana...

Eihän tuo nahka ihan nuoruudenkuntoon ole palaillut, mutta se ei taida olla edes mahdollistakaan....

Aiemmista sektioista en edes väliullä palautunut ennalleni, ja se johtui varmaankin liikkumattomuudesta suurimmaksi osaksi. En jaksanut nähdä sitä vaivaa ennen kuin oli tosiaankin pakko, koska haaveilimme lisälapsista vielä silloin.

Arpi minulla on pystyssä, ja samasta arvesta tietysti on kaikki leikattu.

Äänestä
  • Kivasti tuli vastauksia jo nyt:) Kiitos!

    Juu, en haikaile mitään kiiteää nuoruuden vatsaa, sen tiedän mahottomaksi. Kun saisi edes itsensä pois siitä että näyttää kuin olisi raskaana. Minulla on viilto vaakasuuntaan ja maha roikkuu pussina sen päällä.

    Myönnän että kiloja ihannepainoon on vielä 25kg mutta jotenkin tuntuu siltä että maha jaa silti roikkumaan vielä..

    Äänestä

  • ap sektio kirjoitti:

    Kivasti tuli vastauksia jo nyt:) Kiitos!

    Juu, en haikaile mitään kiiteää nuoruuden vatsaa, sen tiedän mahottomaksi. Kun saisi edes itsensä pois siitä että näyttää kuin olisi raskaana. Minulla on viilto vaakasuuntaan ja maha roikkuu pussina sen päällä.

    Myönnän että kiloja ihannepainoon on vielä 25kg mutta jotenkin tuntuu siltä että maha jaa silti roikkumaan vielä..

    ei saisi aloittaa kauheaa kuntoilukuuria puoleen vuoteen? Itselläni on 2 kk vanha tyttö, syntyi sektiolla ja olen kyllä jo hiihtänyt ja juossutkin hieman, mahaa tunnustellen. Ja kyllä tuo on aika hyvin palautunut, joskin läskiä on vielä jonkin verran.

    Äänestä

  • että sektion jälkeen kirjoitti:

    Minusta tuo puoli vuotta koski vatsalihasliikkeitä.. Onhan sektio iso mahan alueen leikkaus että siinä mielessä pitää pidättäytyä hieman kauemmin tietyistä liikuntamuodoista.

    Äänestä

  • monnia kirjoitti:

    Minusta tuo puoli vuotta koski vatsalihasliikkeitä.. Onhan sektio iso mahan alueen leikkaus että siinä mielessä pitää pidättäytyä hieman kauemmin tietyistä liikuntamuodoista.

    Ne vatsalihasjututhan koskee kaikkia synnytyksiä. On tietenkin selvää, ettei liikaa saa rehkiä alussa sektion jälkeen, mutta mulle ei kyllä kukaan sanonut mitään ehdottomia aikoja tai juttuja. Olenkin tunnustellut alavatsaa ja välttänyt sellaisia juttuja, joista tuo alavatsa kipeytyy. 8 viikkoa ohi ja voi jo juosta ja hiihtää.

    Äänestä

  • luulin kirjoitti:

    Kävin jälkitarkastuksessa ja kysyin lääkäriltä että saako nyt mennä salille ja jumpalle, niin sano että "mene vain". Ja kyllä olen vatsaa, selkää ja kaikkea tehnyt sen mukaan kun on oma lihaskunto kestänyt!

    Äänestä

  • d-wa kirjoitti:

    Mun mielestä eräs fysioterapeutti sanoi, että vatsalihaksia kannattaa tehdä vasta sitten, kun vatsalihasten välinen vako on kuroutunut umpeen,, tai muuten se vako jää pysyväksi. Ei varsinaisesti haittaa mitään, on vaan kuulemma sellainen pömppö sitten lopullisesti navan yläpuolella.

    Äänestä

  • äskeinen kirjoitti:

    Pitää antaa myös kudoksille aikaa parantua, eikä suuren leikkauksen jälkeen riitä tuo kuusi viikkoa, mitä suositellaan olemaan mm. kantamatta mitään painavaa... Tämä siis koskee rankkaa vatsa- ja selkälihastreeniä. Sellaista "helpompaa" voi tehdä kyllä aiemminkin.

    Äänestä

  • että sektion jälkeen kirjoitti:

    ei saisi aloittaa kauheaa kuntoilukuuria puoleen vuoteen? Itselläni on 2 kk vanha tyttö, syntyi sektiolla ja olen kyllä jo hiihtänyt ja juossutkin hieman, mahaa tunnustellen. Ja kyllä tuo on aika hyvin palautunut, joskin läskiä on vielä jonkin verran.

    Todella rankaa vatsa- ja selkälihastreeniä pitää välttää. Kyllä itsekin olen aloittanut liikkumisen varoen ja elle viikon kuluttua sektiosta, mutta ei sitä vielä oikein kuntoiluksi voinut kutsua...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja mahan palautumien kirjoitti:

Te joille on tehty sektio, miten mahanne on palautunut ja missä ajassa? Millä keinoin saitte mahan pois?

Itselläni 10kk sektiosta ja olen edelleen kuin 6kk raskaana. Juoksen ja syön terveellisesti mutta maha vain on ja pysyy.

Pelottaa oikeasti että en saa sitä koskaan palautumaan. Ja tavoite ei ole mikään littana sikspakki vaan tavallinen synnyttäneen maha jossa voi olla löllöäkin. Kunhan se vaan menisi sisään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu