Alkoholin satoa

Viinavarkaudesta tuohtunut kolmikko pahoinpiteli uhriaan raa'asti kaksi päivää.

Kolme miestä tuomittiin kukin noin viiden vuoden vankeusrangaistuksiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Verityö tapahtui viime syyskuussa Ylitorniolla.

Uhria oli aluksi hakattu, puukotettu pakaraan ja lyöty nitojalla otsaan niitti. Pahoinpitely jatkui seuraavana päivänä, jolloin verta yhä vuotanut mies haettiin majapaikastaan autolla ja kuskattiin Ylitornion ampumaradan maastoon. Siellä häntä hakattiin, puukotettiin ja ajettiin autolla hänen ylitseen.

Uhri jätettiin virumaan maastoon, josta hänet löydettiin. Mies menehtyi sairaalassa vammoihinsa. Uhrilla todettiin muun muassa lantionmurtuma ja vakavia sisäelinvammoja.

Asiasta kertoi Kaleva.



Aika pienellä pääsee tässä maassa ihmisen tappamisesta kiduttamalla.
5285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tärkeintä kai tuossakin oli, ettei kannabista ollut mukana.

Kännissä saa meluta/uhota/hakata ja tappaa, mutta varo vain jos kannabista käytät.

Känni on Suomessa tuomiota lieventävä asia, minusta asian pitäisi olla päinvastoin..?

Äänestä
  • Joo ei mulla muuta, mutta Irridiciulucsen kommenttia halusin vain vielä erikseen korostaa, ja todeta, että NIINPÄ.

    Moniko ihminen on koko Suomen historian aikana kannabispäissään puukottanut ketään pakaraan yms.?? Aika harva kumminkin.

    Tähän koko päihdeasiahaanhan ja siitä käytävään keskusteluun voisi todeta vähän
    samaantyyliin kuin edesmennyt herra U.K. Kekkonen tapasi sanoa:

    "sananlaskukin jo sanoo, että järkeä olisi, mutta kun sitä ei saa juoksemaan.."

    Äänestä

Kuinkahan paljon viinan hintaa pitäisi laskea, että sitä kaikille riittäisi siinä määrin, että sammuisivat ennen kuin alkavat toisiaan tappamaan?

Kovan huumeen kova hinta, edullisuudestaan huolimatta. Pelkään pahoin, että kun kansan alkoholismi edelleen kasvaa, kaikki tämä hulluus tulee vain lisääntymään.

Äänestä

Valistus olisi auttanut näitäkin juoppoja. Olisivat oppineet alkoholin oikeinkäytön...










Anteeksi.

Äänestä
  • Nämä juopot ovat saaneet valistusta. Siitä ei voi suomea syyttää -valistettu on ja kovasti. Ongelma on siinä, että hyväksyttyjä vaihtoehtoja ei ole. Älä tarjoa raittutta tällaisena. Se on vaihtoehto vain niille jotka eivät päihteiden kanssa pärjää. Jopa hevijuuseri voi pärjätä päihteiden kanssa. Alkoholin kanssa hetken, reseptinappien kanssa lyhyemmän. Virallisesti päihtymättä vaikka jojo roikkuu.

    Päihtyminen on nyky-yhteiskunnassa perustarve. Kestät, siedät ja suoritat satunnaisen päihtymisen mahdollistamin henkisin voimin. Kaikkea ei saa hiihtämällä eikä sauvakävelyllä.

    Meidän maassa pitää vetää viinaa että päihtyy. Ainakin jos haluaa edes sen marginaalisen lainsuojan. Lääkkeissä on osassa varoituskolmio ihan syystä. Yksikään lääkäri ei voi olla 100% varma miten lääke sinuun vaikuttaa. Nestemäinen päihde vaihtuu farmaseutin tarjoilemaan pahviboxiin joka sisältää vinyyliin ja folioon pakattua mikrokiteistä selluloosaa erilaisin euforisin yhdistein. Sitä tädit vetää.

    Mutta härmän jänkhässä asuu sellainen kansa jolla on reilu meininki. Vähän kossua ja takassa poltettua viljamaggaraa, ja kyllä se siitä.


    Siksi meillä on lähes 800.000 alkoholistia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Human_man kirjoitti:

Viinavarkaudesta tuohtunut kolmikko pahoinpiteli uhriaan raa'asti kaksi päivää.

Kolme miestä tuomittiin kukin noin viiden vuoden vankeusrangaistuksiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Verityö tapahtui viime syyskuussa Ylitorniolla.

Uhria oli aluksi hakattu, puukotettu pakaraan ja lyöty nitojalla otsaan niitti. Pahoinpitely jatkui seuraavana päivänä, jolloin verta yhä vuotanut mies haettiin majapaikastaan autolla ja kuskattiin Ylitornion ampumaradan maastoon. Siellä häntä hakattiin, puukotettiin ja ajettiin autolla hänen ylitseen.

Uhri jätettiin virumaan maastoon, josta hänet löydettiin. Mies menehtyi sairaalassa vammoihinsa. Uhrilla todettiin muun muassa lantionmurtuma ja vakavia sisäelinvammoja.

Asiasta kertoi Kaleva.



Aika pienellä pääsee tässä maassa ihmisen tappamisesta kiduttamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu