Heippa kaikki äidit!
En itse ole (todellakaan) äiti, mutta ajattelin teidän muiden äitien osaavan auttaa minua ongelmassani. Teillä kuitenkin on enemmän elämänkokemusta ja viisautta tämänkin asian suhteen. Ja uskon myös, että te äiteinä osaisitte auttaa. Olen siis kasiluokkalainen tyttö. Kysymykseni ei liity siis minuun, vaan parhaaseen ystävääni, joka on myös kasilla.
Paras kaverini on erittäin hyvä koulussa. Saa melkein joka kokeesa ysin tai kympin tasoa. Nykyään hänen suhtautumisensa kouluun on mennyt ihan överiksi. Hän ei oikeastaan tee enää mitään muuta kuin opiskele. Kaikki hänen vapaa-aikansa menee kokeiden, läksyjen tai vieraiden kielien sanojen opettelemiseen. Hän melkeinpä masentuu, jos ei saa täysiä pisteitä kokeista.
Koulusta tultuaan hän tekee läksyjä ja lukee kokeisiin. Koulussa hän aina manailee, kuinka hän on kotona opetellut mm venäjää ja ranskaa sanakirjojen avulla. Hän ei urheile, koska kaikki vapaa-aika menee opiskeluihin. Nykyään emme vietä aikaa muutakuin koulussa, koska hän ei ehdi. Kaverini on harrastanut mm lentopalloa ja golfia. Nämäkin harrastukset hän lopetti, koska aika ei kuulemma riittänyt.
Okei kyllä mä ymmärrän, jos haluaa panostaa kouluun, mutta eikös tämä mene jo vähän liian pitkälle?
Syömiseen liittyvä juttu tuli muuten kanssa mieleen. Kaverini sairasti anoreksiaa, mutta sai lopultta siihen hoitoa. Nyt hän on oikeastaan samanlainen kuin anoreksiaa sairastettaessaan. Aina, kun otan jonkun vaikean asian puheeksi (kuiten nyt koulunkäynnin) niin hän ärsyyntyy ja vähättelee asiaa. pelkään, että hänellä olisi taas syömisen kanssa jotein ongelmia. Kuvittelenkohan vaan, mitä luulette?
Sanokaas te, että miltä tuo teidän mielestänne kuulostaa. Onkohan oikeasti nyt ongelma syömisen, vai sen koulunkäynnin kanssa? Jotain selvyyttä olisi kiva tähän asiaan saada!
En itse ole (todellakaan) äiti, mutta ajattelin teidän muiden äitien osaavan auttaa minua ongelmassani. Teillä kuitenkin on enemmän elämänkokemusta ja viisautta tämänkin asian suhteen. Ja uskon myös, että te äiteinä osaisitte auttaa. Olen siis kasiluokkalainen tyttö. Kysymykseni ei liity siis minuun, vaan parhaaseen ystävääni, joka on myös kasilla.
Paras kaverini on erittäin hyvä koulussa. Saa melkein joka kokeesa ysin tai kympin tasoa. Nykyään hänen suhtautumisensa kouluun on mennyt ihan överiksi. Hän ei oikeastaan tee enää mitään muuta kuin opiskele. Kaikki hänen vapaa-aikansa menee kokeiden, läksyjen tai vieraiden kielien sanojen opettelemiseen. Hän melkeinpä masentuu, jos ei saa täysiä pisteitä kokeista.
Koulusta tultuaan hän tekee läksyjä ja lukee kokeisiin. Koulussa hän aina manailee, kuinka hän on kotona opetellut mm venäjää ja ranskaa sanakirjojen avulla. Hän ei urheile, koska kaikki vapaa-aika menee opiskeluihin. Nykyään emme vietä aikaa muutakuin koulussa, koska hän ei ehdi. Kaverini on harrastanut mm lentopalloa ja golfia. Nämäkin harrastukset hän lopetti, koska aika ei kuulemma riittänyt.
Okei kyllä mä ymmärrän, jos haluaa panostaa kouluun, mutta eikös tämä mene jo vähän liian pitkälle?
Syömiseen liittyvä juttu tuli muuten kanssa mieleen. Kaverini sairasti anoreksiaa, mutta sai lopultta siihen hoitoa. Nyt hän on oikeastaan samanlainen kuin anoreksiaa sairastettaessaan. Aina, kun otan jonkun vaikean asian puheeksi (kuiten nyt koulunkäynnin) niin hän ärsyyntyy ja vähättelee asiaa. pelkään, että hänellä olisi taas syömisen kanssa jotein ongelmia. Kuvittelenkohan vaan, mitä luulette?
Sanokaas te, että miltä tuo teidän mielestänne kuulostaa. Onkohan oikeasti nyt ongelma syömisen, vai sen koulunkäynnin kanssa? Jotain selvyyttä olisi kiva tähän asiaan saada!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmasti raivostuttavaa saada tällanen vastaus, mutta sinun on parasta kertoa huomioistasi aikuselle.
Esim. tytön vanhemmalle, vaikka hän saattaa kyllä kieltää asian. Vanhemmilla on paha tapa sulkea silmänsä lapsen pahoilta ongelmilta. Mutta ainakin se pistää heidät miettimään.
Jos et uskalla kaverisi vanhemmalle puhua, voit puhua esim. kouluterveyden hoitajalle tai luokanvalvojallesi.
Vaikka sinusta varmasti tuntuu kurjalta " kannella" ystävästäsi, on se kuitenkin ainoa mahdollisuus auttaa ystävääsi. Sitäpaitsi ei sinun tulee yksinään kantaa huolta ja vastuuta ystävästäsi.
Ehkä voit myös pyytää vanhempiasia avuksi asiaan?
sanoit että ystäväsi on sairastanut anoreksiaa. siinähän on kyse pakkomielteestä ruokaa kohti.
asia voi olla nyt niin, että hän on pahasti masentunut ja nyt on ottanut pakkomielteen tuota opiskelua kohti.
olen samaa mieltä edellisen kanssa, eli sinun tulisi ottaa asia puheeksi jonkun vanhemman kanssa.
voit aloittaa puhumalla vaikka omille vanhemmillesi. ja lähteä etenemään siitä.
monet vanhemmat voivat ajatella että mitä sitten vaikka panostaa opiskeluun, sehän on hyvä.
mutta tuntuu siltä että tässä tilanteessa opiskelu menee ns. överiksi ja ystäväsi voi joutua vielä pahoihin vaikeuksiin.
toivottavasti vastauksestani on jotain hyötyä.
voimia sinulle! ja ystävällesi.
moi!
olen kahden lapsen äiti ja olen itse ollut vastaavanlainen "hikari" koulussa.
mun tilanteeseeni puuttu aikoinaan oma opettaja.
hän lähti purkamaan tilannetta ottamalla yhteyttä vanhempiini ja sopimalla tapaamisen heidän kanssaan.
opettaja sanoi suoraan olevansa musta huolissaan koska "tyttö on vaan nenä kiinni kirjassa eikä tee muuta".
mulla oli itsellä silloin vaikeaa. Kotona oli ongelmia. Purin oman huonon oloni aluksi urheiluun ja sitten myöhemmin kouluun "täydellisenä oppilaana".
kehoittaisin sinua puhumaan ensin opettajalle. yhdessä hänen kanssaan voisitte puhua kaverisi vanhemmille.
niin, että aloite puhumiseen näyttäisi tulleen open puolelta ;)
luulen että kaverisi parantuminen anoreksiasta jäi puolitiehen ja hän otti "koulun" anoreksian tilalle. paha sanoa kun en ole itse tätä sairastanut...
mutta siitä olen varma että hänellä on jokin asia nyt hullusti. anoreksia ja "täydellinen kouluhikaruus" ovat seurausta jostain.
mutta tämän syyn selvittäminen kuuluu kaverisi vanhemmille.
on hienoa että välität kaveristasi hyvin paljon.
olen varma että hän on onnellinen sinunlaisestasi ystävästä.
muista puhua asiasta jollekin aikuiselle. älä jää yksin tämän asian kanssa.
Kuulostaa anoreksialta, siihenhän on tyypillistä tuo kunnianhimo ja ylimenestys koulussa. Voi raasua, se on vaikea sairaus eikä siitä niin vaan eroon pääse.
minun täytyy käydä ostamassa hattu, jotta voin nostaa sitä sinulle! Toivottavasti ystäväsi ymmärtää kuinka upea ystävä sinä olet.
Ystäväsi ongelmat ovat melko varmasti joko sosiaalisia tai psykologisia. Tai sitten molempia. Parasta olisi jos keskustelisit asiasta kouluterkkarin tai opettajan kanssa.
Kasiluokkalaisen ei todellakaan ole tarkoitus istua kaikkea aikaansa nenä kiinni kirjoissa.
Heippa taas!
Kävin tänään koulun jälkeen opettajien huoneessa, ja selitin koko homman koulumme kuraattorille. Tämä lupasi kertoa jutusta luokanvalvojalleni, joka ottaisi lähiaikoina yhteyttä kaverini vanhempiin. Hyvä niin.
Kuraattori lupaili, ettei kaverini saisi tietää, että asia lähti liikkeelle minun takiani. Hyvä juttu, koska en todellakaan halua menettää kaveriani! Oli kyllä niin vasikkamainen olo, kun koulun jälkeen kello kolme kantelen kaverini asioista ulkopuolisille! Mutta ehkä parempi näin. Saas nähdä kuinka asia edistyy!