Tämä nyt ei ole mikään suurin huoleni, mutta kärsin armottomasta esiintymispelosta. Se on tässä iässä (20-v.) jo aika noloa. Lukiosta lähtien olen ollut lähestulkoon paniikissa, jos joudun luokan eteen. Beetalpaajiakin olen syönyt ennen esityksiä. Jotenkin tuntuu, että noiden nappien teho perustuu enemmänkin plasebo-vaikutukeen. Nyt AMK:ssa tuo pelko on edennyt siihen pisteeseen, että jos joudun lukemaan vaikka jonkin kappaleen, se pelottaa todella paljon. Yläasteella en vielä ollut juuri moksiskaan, vaikkei ääneen lukeminen tai esiintyminen silloinkaan hauskaa ollut.
Spontaaneissa tilanteissa kuitenkin olen hieman rohkeampi ja uskallan välillä jopa viitata jotain kysyttäessä. Uskaltaudun kyselemäänkin joskus. Myös kaveriporukassa uskallan puhua lievästä jännityksestä huolimatta, vaikka tapanani onkin hieman takellella sanoissa.
Pelkoa esiintyy lähinnä siis silloin, kun tiedän etukäteen joutuvani puhumaan tai esiintymään isomman ryhmän kuullen. Pianon soiton jouduin lopettamaan, kun alkoi tulla konsertteja tiheään. Jos olisikin sellainen orkesteri, jossa on monta pianistia, esiintyminen olisi aivan eri juttu. Lauloin lukiossa 20-henkisessä kuorossa ja oikeastaan nautin esiintymisestä. Muiden kanssa siis uskallan esiintyä.
Olen ihmisseurassa jännittynyt, ehkä jonkun todella hyvän ystävän seurassa osaan olla rennommin. Kerran oli englanninkielinen keskustelu ja en paniikissa osannut kääntää englanniksi, että "kello on 9.15."
Luulin jo selvinneeni vuoden esityksistä, mutta tänään kuulin, että ruotsin kielessä on (pakollinen, totta kai) suullinen koe myöhemmin keväällä, joka tarkoittaa sitä, että ryhmä ja opettaja arvioivat puhujaa. Puhujan täytyy muutama apusana tukenaan referoida ruotsinkielinen omaa alaa koskeva artikkeli. Ei siis lapusta suoraan lukemista.
Aikaisemmin olen onnistunut lintsaamaan pidemmistä esityksistä, ja olen joutunut pitämään vain kaksi lyhyttä esitystä, noin 3 min mittaisia kummatkin. Ensimmäisestä ajattelin, että tuo on aivan pikkujuttu, ehkäpä välivuoden jälkeen olen rohkeampi esiintyjä, kuin lukiossa. Esityksen aikana kuitenkin menin paniikkiin, heiluin ympyrää ja ääni värisi. Toisessa, PowerPoint-esityksessä, ääni alkoi väristä niin paljon, että en pystynyt lukemaan viimeistä sivua enää ollenkaan. Ikävä oli saada viestinnästä huono arvosana kun en pitänyt pidempää puhetta, mutta mieluummin se, kuin itsensä nolaaminen.
Olen myös kehittänyt kasvavan paniikin aiheen n. vuoden päässä häämöttävästä työharjoitteluseminaarista. Siinä esiinnytään ainakin sadalle ihmiselle.
Tämä varmaan kuulostaa aika naurettavalta, ja niinhän se oikeastaan onkin. Mutta tuo pelko on mulle kuitenkin todellista totta. Mun jännitys näkyy (tai oikeastaan kuuluu) erittäin vapisevana äänenä. Kun kuulen miten heikolta ja värisevältä ääneni kuulostaa ja näen kuuntelijoiden vaivaantuneet olemukset, menen vielä enemmän paniikkiin.
Itseni psyykkausta olen heikoin tuloksin harrastanut. Tiedän, pitäisi vaan koittaa olla antamatta esitykselle niin suurta painoarvoa, eihän nuo tilanteet mitään maailmanloppuja sentään
ole ja eihän muutkaan esiintyjät täydellisiä ole Omat mokat lisäksi muistaa kaikkein parhaiten.
Mutta en vaan pysty rauhoittumaan. Esitystä jännitäessä en pysty moneen viikkoon keskittymään mihinkään muuhun. Muuten opiskelut sujuvat hyvin. Onko joitakuita samassa veneessä olevia?
Spontaaneissa tilanteissa kuitenkin olen hieman rohkeampi ja uskallan välillä jopa viitata jotain kysyttäessä. Uskaltaudun kyselemäänkin joskus. Myös kaveriporukassa uskallan puhua lievästä jännityksestä huolimatta, vaikka tapanani onkin hieman takellella sanoissa.
Pelkoa esiintyy lähinnä siis silloin, kun tiedän etukäteen joutuvani puhumaan tai esiintymään isomman ryhmän kuullen. Pianon soiton jouduin lopettamaan, kun alkoi tulla konsertteja tiheään. Jos olisikin sellainen orkesteri, jossa on monta pianistia, esiintyminen olisi aivan eri juttu. Lauloin lukiossa 20-henkisessä kuorossa ja oikeastaan nautin esiintymisestä. Muiden kanssa siis uskallan esiintyä.
Olen ihmisseurassa jännittynyt, ehkä jonkun todella hyvän ystävän seurassa osaan olla rennommin. Kerran oli englanninkielinen keskustelu ja en paniikissa osannut kääntää englanniksi, että "kello on 9.15."
Luulin jo selvinneeni vuoden esityksistä, mutta tänään kuulin, että ruotsin kielessä on (pakollinen, totta kai) suullinen koe myöhemmin keväällä, joka tarkoittaa sitä, että ryhmä ja opettaja arvioivat puhujaa. Puhujan täytyy muutama apusana tukenaan referoida ruotsinkielinen omaa alaa koskeva artikkeli. Ei siis lapusta suoraan lukemista.
Aikaisemmin olen onnistunut lintsaamaan pidemmistä esityksistä, ja olen joutunut pitämään vain kaksi lyhyttä esitystä, noin 3 min mittaisia kummatkin. Ensimmäisestä ajattelin, että tuo on aivan pikkujuttu, ehkäpä välivuoden jälkeen olen rohkeampi esiintyjä, kuin lukiossa. Esityksen aikana kuitenkin menin paniikkiin, heiluin ympyrää ja ääni värisi. Toisessa, PowerPoint-esityksessä, ääni alkoi väristä niin paljon, että en pystynyt lukemaan viimeistä sivua enää ollenkaan. Ikävä oli saada viestinnästä huono arvosana kun en pitänyt pidempää puhetta, mutta mieluummin se, kuin itsensä nolaaminen.
Olen myös kehittänyt kasvavan paniikin aiheen n. vuoden päässä häämöttävästä työharjoitteluseminaarista. Siinä esiinnytään ainakin sadalle ihmiselle.
Tämä varmaan kuulostaa aika naurettavalta, ja niinhän se oikeastaan onkin. Mutta tuo pelko on mulle kuitenkin todellista totta. Mun jännitys näkyy (tai oikeastaan kuuluu) erittäin vapisevana äänenä. Kun kuulen miten heikolta ja värisevältä ääneni kuulostaa ja näen kuuntelijoiden vaivaantuneet olemukset, menen vielä enemmän paniikkiin.
Itseni psyykkausta olen heikoin tuloksin harrastanut. Tiedän, pitäisi vaan koittaa olla antamatta esitykselle niin suurta painoarvoa, eihän nuo tilanteet mitään maailmanloppuja sentään
ole ja eihän muutkaan esiintyjät täydellisiä ole Omat mokat lisäksi muistaa kaikkein parhaiten.
Mutta en vaan pysty rauhoittumaan. Esitystä jännitäessä en pysty moneen viikkoon keskittymään mihinkään muuhun. Muuten opiskelut sujuvat hyvin. Onko joitakuita samassa veneessä olevia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse kärsin myös pahemman luokan jännittämisestä. En ole keksinyt oikotietä onneen, ainoana keinona taitaapi olla "turruttaminen". Marssin luokan, yleisön, työyhteisön eteen vapisten, ääni väristen, sanoja unohdellen, pala kurkussa ja vain mustaa nähden ja odotan, että joku kaunis päivä se loppuu. Pahinta tässä on vielä se, että joudun esiintymään, koulun, työn ja harrastuksen puolesta. Jos joku keksii mikä jännittämiseen auttaa niin olkoon hyvä ja kertokoon.
Haavan lehti.
Eikähän tuo ole yleisempää, mitä itse tietää?
Esiintymiskokemusta täytyy harjoitella. Kyllä siihenkin lyhytkurssejakin löytyy>
ehkä iltakurssejakin ?
Mutta ehdotampa nyt toistakin vaihtoehtoa, mitä minulle tarjottiin ja otin sen. >
Homeopaattinen valmiste "Avena sativa D-12" , jota voi ottaa vähän ennen esiintymistä tarpeen mukaan.> Pieniä murusia, niinkuin merisuola. Laitetaan ikeneeseen, niinkuin nuuska, että imeytyy paremmin ja nopeammin.> Rentouttava !
Löytyy hyvinvarustetusta Luontaistuotekaupasta.
Kokeilemisen arvoinen.
"Ota löysin rantein. Älä jännitä...."
Helpommin sanottu kuin tehty, kun on jännittäjä.
Onnea pyrkimyksille.> Entinen JÄNNITTÄJÄ
vanhanakin. Mutta sitä voi treenata, vaikka ennen esiintymisiä peilin edessä, niinkauan kun se luonnistuu. Joskus sen oppii, kun muut ihmiset eivät ole sen kummempia.