Moro.
Minulla on aika kiusallinen pelko, joka todella on alkanut vaikeuttamaan elämää enemmän ja enemmän. Pelkään nimittäin itseeni kohdistuvaa väkivaltaa ja aggressiivisen oloisia ihmisiä.
Tämä sai luultavasti alkunsa siitä kun minut hakattiin pari vuotta sitten aika pahasti ravintolan ulkopuolella.
En ole kuitenkaan mikään aivan pikkuruinen mies ja habaakin pitäis löytyä jonkun verran, mutta en siltikään luota yhtään itseeni ja menen aivan lukkoon jos joku käyttäytyy uhkaavasti minua kohtaan. En ole kylläkään joutunut suoranaisen väkivallan kohteeksi kyseisen pahoinpitelyn jälkeen, mutta uhkaavia tilanteita on ollut.
Aloitin jopa itsepuolustuslajin harrastamisen tämän takia, mutta en ole tästä pelosta päässyt eroon. Jos menen esimerkiksi tyttöystäväni kanssa ravintolaan, tai vaikka laivalle niin tarkkailen ympärilläni olevia ihmisiä koko ajan ja arvioin kuinka suurta uhkaa voimallisesti he voivat aiheuttaa. Tämä alkaa todella rassaamaan elämää.
Luulen, että en pelkää itse fyysistä kipua, mutta pelkään sitä voimattomuuden ja nöyryytyksen tunnetta. Ajattelen usein, että olisi kamalaa jos en kykenisi puolustamaan tyttöystävääni hyökkääjää vastaan tai että ihmiset näkevät kuinka saan turpaani ja paljastun "heikoksi". Välillä pelottaa myös, että joku kerta mä räjähdän kun mittä tulee täyteen, menetän kontrollin ja tulee isompaa vahinkoa. Onko teillä kenelläkään ollut samanlaista pelkoa?
Kiitos jo etukäteen.
Minulla on aika kiusallinen pelko, joka todella on alkanut vaikeuttamaan elämää enemmän ja enemmän. Pelkään nimittäin itseeni kohdistuvaa väkivaltaa ja aggressiivisen oloisia ihmisiä.
Tämä sai luultavasti alkunsa siitä kun minut hakattiin pari vuotta sitten aika pahasti ravintolan ulkopuolella.
En ole kuitenkaan mikään aivan pikkuruinen mies ja habaakin pitäis löytyä jonkun verran, mutta en siltikään luota yhtään itseeni ja menen aivan lukkoon jos joku käyttäytyy uhkaavasti minua kohtaan. En ole kylläkään joutunut suoranaisen väkivallan kohteeksi kyseisen pahoinpitelyn jälkeen, mutta uhkaavia tilanteita on ollut.
Aloitin jopa itsepuolustuslajin harrastamisen tämän takia, mutta en ole tästä pelosta päässyt eroon. Jos menen esimerkiksi tyttöystäväni kanssa ravintolaan, tai vaikka laivalle niin tarkkailen ympärilläni olevia ihmisiä koko ajan ja arvioin kuinka suurta uhkaa voimallisesti he voivat aiheuttaa. Tämä alkaa todella rassaamaan elämää.
Luulen, että en pelkää itse fyysistä kipua, mutta pelkään sitä voimattomuuden ja nöyryytyksen tunnetta. Ajattelen usein, että olisi kamalaa jos en kykenisi puolustamaan tyttöystävääni hyökkääjää vastaan tai että ihmiset näkevät kuinka saan turpaani ja paljastun "heikoksi". Välillä pelottaa myös, että joku kerta mä räjähdän kun mittä tulee täyteen, menetän kontrollin ja tulee isompaa vahinkoa. Onko teillä kenelläkään ollut samanlaista pelkoa?
Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
, jopa helvetillistä kun Adrenaliinit iskee päälle jo pienistä jutuista..tai melkein tyhjästä.. Vuosia kestänyt, että vähitellen lievittynyt. Sen verran on mieli kirkastunut etten vainoile kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita ja niitä tilanteita ei oikeasti todellakaan tule noin vaan, vaikka siltä tuntuisi usein. Ihmisenä kasvaminen on elämänpituinen prosessi, sen avulla pääsee yli. Luonnevikasia ym. kaappih..... on ja kun sellainen kiskoo viinaa niin sitten pitää hakata joku, kun ei omaa itseäänkään voi hyväksyä yms. Suurin osa on kuitenkin OK, se pitää tiedostaa. Aluksi tietysti näkee kaikissa uhan. Okei pää täyteen jotta kroppa rauhottuisi puuduttaa aluksi, mutta on riski ruveta itse kiukuttelemaan ja päätyä lopulta itse rekisteriin.. Se on trauma joka jättää jännittyneen tilan mieleen ja kroppaan, mikä pitää saada laukeamaan vähitellen. Tsemppiä jatkoon, alku on pahin. En tosin selvinpäin mene raflaan vieläkään, mutta kukapa sitä nyt niin tekisikään. Kova koulu se on mutta kun siitä selviät, niin tajuat kyllä mikä se todellisuus on. Kaikki pelkäävät sitä, mutta hakatulla se on vaan tuoreessa muistissa.. Kukaan ei oo niin kova etteikö turpaan saatuaan vähän pelkäisi.
aiheita keksinyt? Nyt ei ole helppoa vastausta tarjolla.
Itse olen jo vanha ukko, lihakset surkastuneet, kuitenkin vielä vetreä. Nuorena olin kova tappelija. Nämä nykynössöt naurattavat.
Pärjäisin niille vieläkin.
Harrastin siihen aikaan (maanalaista) ju-jutsua. Vääntöjä, veitsitekniikolita yms... Silloin 6-70 lukujen taitteeessa ei muuta koulutusta ollut. Harjoitukset antoivat varmuuden. Tiesi että jos jotain sattui niin joku muu saisi turpaansa. Siihen päälle oli sitten vielä vankka sotilaskoulutus. Päälleni oli hankala tulla tulla jollei halunnut omia vaurioita. Moni ei uskonut ja sai.
Jatka nyt käymääsi kurssia. Saat siitä itsevarmuutta. Lisäksi jos kouluttajasi ovat ammattitaitoisia he korostavat sitä että väkivaltaa ei tule käyttää kadulla. Ymmärrrän pelkosi ympä'röiviä vaaroja kohtaan. Kaikki johtuu liian nuoresta/kauniista tyttöystävästästi. Toki Häntä on puolustettava.
Mutta jos Sinulla olisi ruma muija niin puolustettavaa ei olisi?
Yhtäkaikki lisävuodet tulevat tuomaan Sinulle lisää elämänviisautta. Toivotan Sinulle ja tyttöystävällesi rauhallisia hetkiä!!
Runoilee 27 x Pattiksella ollut....
enkä ole päässyt niistä.Olen myös kropaltani
aika isokokoinen enkä mikään hintelä,mutta henki-
sesti olen heikko ja haavoittuva.
Itseluottamus aina ollut huono.
En tiedä kuinka neuvoa sinua kun en ole itsekään
peloistani päässyt.Kumma kun se sinun itsepuolus-
tuslajin harrastus ei ole auttanut,ajattelis että
sillä saisi jonkinlaista itsevarmuutta.
Joo, jännä juttu. Niin minäkin kuvittelin, että auttais asiaan. Toisaalta olen harrastanut kyseistä lajia vasta vajaat puoli vuotta. Tiedä sitten, onko itsevarmempi olo kun on pidempään hojoillut?
Olen tullutkin siihen lopputulokseen, että vaikka kroppa saattaisi asiaan pystyä niin mieli ei kuitenkaan kykene. Tarkoitan sitä, että vaikka harrastaisin ja opettelisin mitä tekniikoita tahansa niin ei niistä ole mitään hyötyä, jos en kuitenkaan kykene luottamaan itseeni. Olen tavallaan varma siihen, että pystyisin jo paremmin puolustamaan itseäni kuin silloin 2 vuotta sitten, mutta siltikin mulle iskee se pakokauhun ja ahdistuksen tunne kun koen uhkaavan tilanteen.
Tämä on taas niitä hengen ja mielen asioita. Pitäis voittaa jotenkin oma pelkonsa ja mieli.
Helpommin sanottu kuin tehty :)