olen sairastunut syömishäiriötä muutaman vuoden, ensin ortoreksiaa ja nyt lähinnä bulimiaa.. olen jossakin vaiheessa aloittamassa pitkäkestoisen terapian, joten voisiko joku asiasta tietävä suositella jotakin hyvää terapiamuotoa joka soveltuu erityisesti syömishäiriöiden hoitoon? :)
terapioista
..................
9708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ovat esimerkiksi kuvataideterapiat, musiikkiterapiat ja terapiat joissa käytetään omaa kroppaa tai kirjoitusta apuna. Omia tuntemuksia varsinkin näin monimutkaisesta aiheesta on vaikea ilmaista sanoin (kuulostamalta kliseiseltä). Näitä kaikkia saa tietääkseni sekä ryhmä-, että yksilömuotoisina.
Erityiset syömishäiriöterapiat voivat olla yhtälailla todella tehokkaita kuin tilannetta vain pahentavia. Ryhmäterapioissa saatat nimittäin heti tutkiskella että kaikki ryhmäläiset ovat syömishäiriöisiä ja alat vertailemaan itseäsi heihin.
Ja kun syömishäiriö ei yleensä johdu siitä itsestään, vaan taustalla on jotain muita itsetunto- ym. ongelmia, niin suosittelen jonkin muuta aihetta käsittelevän terapian aloittamista.
Itse aloitan nyt keväällä Valkonauhaliiton Nuorten naisten kasvuryhmässä, jossa käytetään työskentelymuotona mm. kirjoittamista ja ryhmässä keskustelua. Terapian aikana kirjoitetaan myös Minuus-vihkonen. Olen sopinut itsekseni, että otan syömishäiriöni esille jos tarvis, mutta muuten keskityn vain perinpohjaisen minuuden eheyttämiseen.
Googlaamalla ei ehkä heti löydy sopivaa, koska ryhmiä järjestetään vain tarpeen mukaan. Katso siis mielenkiintoinen terapioita järjetävä taho ja ota yhteyttä! Jos et puhelimitse, niin ainakin sähköpostitse.
kun omalla kohdalla nämä terapiat vain pahensivat asiaa. Kannattaa olla kriittinen eikä pitää terapiaa minään ihmeparantajana. Psykoanalyysi on terapioista huonoin vaihtoehto.
onko kukaan kokeillut psykoanalyysia? toimiko? sinä sanoit ettet suosittele, miksi? :)
tehdään? en ole ihan varma, en halua vaikuttaa tyhmältä joten siksi kysyn teiltä..?:)
en nyt tarkkaan jaksa enkä varmaan osaakkaan selittää mutta siis istut penkillä mahdollisesti selin terapeuttiin ja kerrot vain hänelle että mitä ajattelet ja ihan kaikkia asioita elämästäsi ylipäätään, siis muutakin kun syömishäiriöstä, siis ihan mitä mieleen juolahtaa.. siitä se terapeutti sitten ottaa selvää millainen sinä olet .. äääh sori tää mun selitys on tosi epäselvä, toivottavasti tajusit ees jtn :D
Minä käyn tällä hetkellä ihan masennuksen vuoksi terapiassa, mutta toki syömishäiriöni on tullut myöskin esille. Mulla terapin kulku menee niin, että nyt käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla, jonka jälkeen lähete psykiatriaselle osastolle (?), jonka jälkeen itse pitää valita psykiatri, jonka kanssa rupeaa enemmänkin terapioimaan. Todnäk kestää yli vuoden, samoin kuin tämänhetkinen lääkitykseni.
onko tuo hoita kovinkin kallista, eli paljon maksaa?
itse tarvitsisin oikeasti apua mutta ei oikein olisi rahaa.. :s
Hinta on tällä hetkellä 0 euroa, sillä psyk. terveydenhoitaja samoin kuin psykiatrinen osasto ovat kaupungin palveluja (hoitomaksu 3 ensimmäistä kertaa 11e, jonka jälkeen loppuvuoden maksuton). Kun psyk.osaston jälkeen siirryn varsinaiselle psykiatrille, tulee maksamaan. En tiedä vielä kuinka paljon, mutta kuulemma melkoisesti.
Mutta kai se on pakko käydä läpi, jos kuntoon haluaa tulla... Minulla ei kukaan paitsi avomies edes tiedä tästä, vanhemmilleni en halua kertoa joten heiltä en voi rahaa tähän pyytää... Opiskelijana luonnollisesti minullahan on rahaa laittaa vaikka mihin... Mutta en ajattele sitä nyt. Ajattelen vain kuntoontulemista.
kiitos tiedosta.. olen miettinyt että ehkä minunkin pitäisi, toisaalta taas päähän nousee vaan mielikuvat että "etkö nyt muka itse pysty selviytymään tuosta syömishäiriöstä kun kerran itse olen sen aiheuttanutkin" .. ym. ahdistaa, ja tiedän että ahdistaa vielä lisää jos joutuu kaikki rahat pistää hoitohin, tosi vaikeaa.
ja toiseksi en edes ole varma haluanko parantua? tuntuu että elämästä puuttuisi jotain ilman syömishäririötä, ikäänkuin sh loisi jonkinlaisen minäkuvan itsestäni.
äh en tiedä, tuntuu että puhun taas ihan sekavia mutta tämä tilanne on jotenkin niin ahdistava kun ruoka on mielessä kokoajan eikä se vaan mene pois vaikka kuinka yrittäisi ja yrittäisi myös nauttia elämästä.