Osaisiko joku suositella hyvää akupunktio paikkaa Oulussa? Olisin kiinnostunut kokeilemaan sitä tähän lapsettomuuteen.
Akupunktio Oulussa
2
927
Vastaukset
- Neitsyt Maria
Oletko aikaisemmin käynyt akupuntiossa jonkun muun vaivan takia? Asustan itä-Suomessa, joten en voi auttaa sinua kysymyksessäsi, mutta muutoin olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia akupunktiosta lapsettomuuden hoidossa. Itse olen saanut "aku-hoitoa" niskan ja yläselän kiputiloihin ja täytyy sanoa, että se on auttanut.
- ap.
En ole ikinä käynyt akupunktiossa. Olen joskus lukenut jostain, että siitä voi olla apua myös lapsettomuuteen. Olisin halunnut kokeilla, koska mitään vikaa ei meistä kummastakaan ole löytynyt. Mulla alkaa noin viikko ennen menkkoja tuhruttaan ja minusta se voi olla yksi syy miksei tärppää.
Olisi myös kiva kuulla muiden kokemuksia akupunktiosta. Onko niistä ollut apua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216755Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562313- 1471867
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981065- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.90963- 32850
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon152783