Heips!
Olen 23v. ja poikaystäväni 25v. Itse valmistun yliopistosta parin kuukauden kuluttua ja toinen puolisko vakitöissä... kämppä hankinnassa kunhan saan opsikelut valmiiksi ja pääsen takaisin kotikaupunkiini... meillä on molemmilla hirveä vauvakuume ja aiheesta on keskusteltu paljon! Päätimmekin alkaa yrittämään vaavia, mutta mutta mutta...
Ainoa asia joka huolettaa tässä "projektissa" on se, että ollaan tunnettu/seurusteltu vasta noin viisi kuukautta! Onko järkeä tässä vaiheessa antaa vauvakuumeelle periksi? Onko muilla vastaavia kokemuksia.. Molemmat kyllä muuten valmiita ja elämänvaihekin muuten hyvä... Vaikeaa kun miehellä ei ole vastaavaa huolta lyhyestä seurusteluajasta..
Olen 23v. ja poikaystäväni 25v. Itse valmistun yliopistosta parin kuukauden kuluttua ja toinen puolisko vakitöissä... kämppä hankinnassa kunhan saan opsikelut valmiiksi ja pääsen takaisin kotikaupunkiini... meillä on molemmilla hirveä vauvakuume ja aiheesta on keskusteltu paljon! Päätimmekin alkaa yrittämään vaavia, mutta mutta mutta...
Ainoa asia joka huolettaa tässä "projektissa" on se, että ollaan tunnettu/seurusteltu vasta noin viisi kuukautta! Onko järkeä tässä vaiheessa antaa vauvakuumeelle periksi? Onko muilla vastaavia kokemuksia.. Molemmat kyllä muuten valmiita ja elämänvaihekin muuten hyvä... Vaikeaa kun miehellä ei ole vastaavaa huolta lyhyestä seurusteluajasta..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minusta 5 kk on liian vähän. Silloin ollaan vielä alkuhuumassa eivätkä homonitasonne ole "normalisoituneet"
Oletteko käyneet kunnollisen keskustelun seuraavista kysymyksistä: Miten lapsen hoito järjestetään, miten eläketurvastasi huolehditaan, miten kustannukset jaetaan, miten sairaan lapsen hoito järjestetään, pystyykö miehesi olemaan tarvittaessa mököttämättä puoli vuotta ilman seksiä, miten kodin hoito ja kotityöt jaetaan jne. Yleensä nuoret parit eivät näistä asioista puhu ja naiset olettavat miehen automaattisesti muuttuvan sellaiseksi kuin he haluavat.
Tuolta parisuhde osastolta voit lukea lisää mahdollista eteen tulevista ongelmista. Varsinkin miehillä on yleensä ruusuinen kuva siitä mitä lapsiperheen arki on varsinkin jos heidän isänsä ei ole lasten hoitoon pahemmin osallistunut.
Vasta valmistuneena saat myös olemattoman kokoista tukea verrattuna siihen, että se laskettaisiin palkastasi.
Odottakaa vielä vähintään 4 vuotta ja 7 kuukautta. Tutustukaa ensin toisiinne niin lapsi ei sitten vie aikaa suhteenne kehittymiseltä. Kyllä te kerkeette ja tulette olemaan tyytyväisiä ratkaisuunne;)! Menkää naimisiinkin vasta vuosien kuluttua, vaikkka kolmen vuoden päästä. Ero avioliitosta on oienempi ongelma kuin perheetön lapsi.
Olin seurustellut mieheni kanssa myös noin 5 kk kun jätimme ehkäisyn pois. Olin varma, että hänen kanssaan lapsen haluan ja olen edelleen. Minä ainakin tiesin että hän on se oikea minulle ja lapseni isäksi. Tosi asia on tietysti, että joissain tapauksissa saatetaan niitä huonoja ominaisuuksia piilotella pidemmän aikaa ja sitten koko ihminen muuttuu. Minulla ei onneksi käynyt niin.
Niin siis aloitimme silloin yrittämään ja heti tärppäsi ---> meni kesken tämän jälkeen myös raskauduimme helposti, mutta ei vaan onnistu ja vauvaa emme vieläkään ole saanut... Olemme tutkimuksissa ja seurustelleet nuo "vaaditut" ajat. Joten itse olen ainakin iloinen että aloitimme yrittäminen nyt eikä 4 vuoden ja 7 kuukauden kuluttua, sillä sitten olisi voinut olla liian myöhäistä. nyt on vielä toivoa.
tämä on sinun tapaus. enin osa hätäisesti tehdyistä avioliitoista ja lapsista on taakka ja kariutuminen tuilee eteen suureimmassa osassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=692&posting=22000000033383903
Ja tuohon aloitukseeni lisäisin että olimme mieheni kanssa seurustelleet "vasta" nelisen kuukautta ennen raskautumistani...
Kiitos, että kirjoititte kokemuksistanne..
Olemme siis todellakin jutelleet niin kasvatus- kuin rahaasioistakin ja muutenkin tuleivaisuudesta, mitä kumpikin ajattelee ja odottaa... Itselläni on lähipiirissä yhdeksän lasta ja olen seurannut läheltä lapsiperheiden elämää niin parisuhteen kuin mtaloudenkin kannalta, lisäksi valmistun lastentarhanopettajaksi ja uskon olevani kyllä valmis äidiksi... Tiedän ettei se tule olemaan kultaista ja ongelmatonta aikaa, mutta uskon myös että ihmiset kasaavat aika paljon ongelmia itse elämäänsä. Asenne on monta kertaa tärkeämpi kuin se, miten kauan odottaa... Sillä koskaanhan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan - vaikka olisikin seurustellut viisi tai 20 vuotta (tiedän kokemuksesta!)
Onhan sekin totta, että alkuhuuma on alkuhuumaa ja toiseen tutustuminen on tärkeää...
No, me vielä keskustelemme aiheesta ja päätimme sitten mitä tahansa, niin teemme töitä sen eteen, että kaikki menisi hyvin kaikin puolin:D
Onnea teille päätöksessänne!
:)
Tsekatkaa onko teillä samanlaiset elämän arvot ja
tulevaisuuden sunnitelmat. Kannattaa suunnitella
yhdessä yhteistä elämää. :)
Mikä teille on tärkeää ja mikä ei.
Itsellänikin on samat keskustelut meneillään:
kesällä naimisiin ja lasten teko päällä tällä
hetkellä.
.. on myös mulla. Olen 30-vuotias nainen ja nainen parhaassa iässä=) Tapasin ihanan miehen noin vuosi sitten. Sen jälkeen tapailu oli säännöllisen epäsäännöllistä. No, nyt kuitenkin tapaillaan/seurustellaan. Mies sano mulle, et hän haluaa minun kanssa lapsen. Mulla sukat pyöri jalassa (kova vauvakuume kun on vaivannut jo pitkään). sitten tulin kuitenki järkiini ja aloin miettimään asiaa syvemmin. Vaikka haluan vauvan, perheen, niin kuitenkin haluan varmistua, että kyseinen mies ei ole (ikävä sanoa)"hetken huuma". Haluan hyvän ja turvallisen parisuhteen, rakastua ja sitten vasta perheen. Tällä hetkellä voin sanoa, että olen ihastunut kyseiseen mieheen, mutta ei muuta. Kerroin miehelle, että haluan ensin tutustua paremmin ja sitten vasta lapsia. No, mies möksähti.. Mitä sitten jos mies ei tykkäisikään minusta raskauden aikana kun painoa tulee ja kaikenlaisia hormonihirviö-puuskia? Mitä sitten, jos vauva-aika ei vastaakaan miehen tämän hetkisiä odotuksia siitä? Miten itse pärjään taloudellisesti (en voi vaatia miestä elättämään itseäni)? Mitä jos suhteesta kehittyykin sellainen, että ollaan yhdessä vaan lapsen takia? Näitä asioita mietin. Sitten taas toisessa vaakakupissa painaa oma ikä... En halua kenenkään tekemisiä mollata yms, mutta kannattaa jutella asiat selviksi ja tuoda esiin juuri niitä negatiivisiakin asioita. Seurusteluaika ei välttämättä tartte olla vuosia. Jos ihminen tuntuu oikealle ja on varma, että tuntee toisen ja mitä toinen haluaa, niin miksi ei voisi perheen perustaa. Nämä on vaan niitä asioita, joihin jokaisella on oma mielipide. Kannattaa tehdä niin kuin itse haluaa=)
On myös olemassa ihmisiä, joiden lapsentekomotiivit eivät ole oikeita. Lapsen avulla pyritään sitomaan mies/nainen suhteeseen. Moni narsistin uhri on kertonut puolison vaatineen lasten hankintaa. Syyksi on paljastunut lopulta se, että näin puoliso on varmistanut ettei toinen pääse karkaamaan suhteesta.
Kärsin kans itse kovasta vauvakuumeesta. Avomies on, rahaakin nyt on sen verran, että riittäisi. Avomies meinaa mennä syksyllä töihin ja itse valmistun marraskuussa ammattikoulusta.
Olen kärsinyt vauvakuumesta jo vuoden! Nyt se on mennyt niin kovasti, että melkein joka yö näen todella todentuntuista unta, et olen raskaana ja herätessäni olen äkäinen ja masentunut, kun uni olikin taas vain unta.
Mieskin puhuu paljon vauvoista ja lapsista, ja kiduttaa minua, kun tiedän, ettei hän halua vielä... En ole kertonut hänelle, että mulla nyt jo vauvakuume vaivaa... (Olen vasta 19v).
Haaveilen lisäksi jatkaa opiskeluita. Ja vaikka saisinkin vauvan, niin silti jatkaisin, sillä sitä kautta saisin paremmat työajat ja palkan perhettäkin ajatellen.
Mut miten kestää vielä vähintään 4 vuotta tätä vauvakuumeilua? =/
Mies tuskin innostuu tekemään vauvaa vielä. Odottelee varmaan sitä täydellistä hetkeä elämässä... Sitä kun on omistusasunto, vakituiset työpaikat ja elämä hymyilee, linnut laulaa ja aurinko paistaa =D
Luulin että olen ainoa "järjetön", joka kuumeilee vauvaa näin pian.
Olemme olleen nyt uuden mieheni kanssa yhdessä 8kk ja 7kk asuttu saman katon alla hyvin onnellisesti. Opiskelemme molemmat yliopistolla ja n. puolet tutkinnosta ollaan suoritettu. Minulla on aivan mieletön vauvakuume, mutta (onneksi) mies on järkevä. En minäkään tosissaan uskaltaisi vielä lähteä yrittämään.
Meissä erikoista on se, että minulla on yli 6 vuotta pitkän entisen suhteen jäljiltä 4-vuotias poika. Tämä lapsi syntyi perheeseen jossa oli koti, auto, miehellä vakityö ja vakaata parisuhdetta takana melkein 4 vuotta. Silti erottiin, mutta sovussa.
En usko, että seurustelun pituudella on niin suurta merkitystä. Kun lapsi syntyy, niin se on valtava muutos parisuhteessa sen pituudesta riippumatta. Puolisot saattavat näyttää toisistaan aivan uusia piirteitä. Se, mikä ratkaisee, on se kuinka tietoisia tilanteista ja mahdollisista muutoksista ollaan.
Ja ennen kaikkea, koskaan ei voida tosissaan olla varmoja että parisuhde on vielä vielä vuosien kuluttua kasassa. Jos haluaa olla takuuvarma ettei lapsi joudu kasvamaan ydinperheen ulkopuolella, kannattaa jättää lapset tekemättä.
Jos kerran olette päättäneet alkaa yrittää vauvaa, niin onnea yritykseen minun puolestani! Sinuna kuitenkin olisin odottanut vielä jonkin aikaa ;)