kun pelätään ennen aikojaan et ulkomaalaiset tulee meidän marjamaille. En ole nähnyt yhtään musta, keltaista tai yleensä muitakaan ulkomaalaisia( paitsi kesäisin mansikan poimijat) poimimassa metsämarjoja. Joku heitti arvauksen ilmaan ja kaikki sokeana usko. Katotaan nyt rauhassa mitä kesä tuo tullessaan ettette turhaan jo nyt niitä maitanne aidakko.
Pienet
on murheet ihmisellä
321011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ollenkaa. Maanomistaja omistaa palstansa kokonaa, myös ne marjat ja sienet ym. lain mukkaa. Pisnesmarjastus ja sienestys käyttää toise ommaisuutta hyväks. Kyllä semmosee pittää olla ehottomasti lupa omistajalta.
Oottelevat marjakesää.
Ostikohan tuo Riitan Herkku tuon Emonimen koulun ihan turhaan,näyttää olevan kaikilla maanomistajilla sellainen asenne meille ei tulla marjoja poimimaan.Voihan se olla kyläläiset että teille jää yksi koulu ostettavaksi,jos asenne on tuo uutta yrittäjää kohtaan. Pitäkää Jemmarahaa.
Ei kukaan noista kirjoittelijoista yrittämistä vastusta. Ne vaan on kaksi eri asiaa, bisnesmarjastus ja jokamiesmarjastus, siitä kysymys.
Bisnesmarjastus maanomistajan luvalla on ihan ok.
Joskus aikanaan kun Mansikkatilat Pyhäjärvellä yrittivät saada työvoimaa omalta paikkakunnalta ja työvoimatoimisto hieman osoitteli työn suuntaan, oli jumalaton jono terveyskeskuksessa ja taisipa liuta loisia ottaa karenssejakin.
Mistä ihmeestä nyt yhtäkkiä on alkanut löytyä noita marjanpoimijoita?
Tiedoksi vain, että kyllä se jokamiehenoikeus koskee ihan kaikkia, myös ulkomaalaisia. Tietenkin hyvät tavat on yrittäjän hyvä opettaa, että ei aivan tuvan nurkalle tulla poimimaan.
Ilmeisesti Pyhäjärvellä on sossusta jaettu rahaa tietokoneisiin ja laajakaistoihin, kun vaikuttaa ao. paikkakunta vallanneen koko palstan. Niin surkeaa ja tyhmää valitusta täällä näyttää olevan. Lähes yhtä kauheaa kuin Kainuun nälkämailla.
Tuo mansikan poiminta,vain venäläiset siihen pystyy,täällä saa kassalinjalla paremmin.
Ei noista makseta sos.ym.maksuja.siinä se niksi miksi niitä täällä pyörii.Niksi Pirkko.
Ymmärrän täysin kirjoitukset,sillä poimin joka vuosi marjoja Pyhäjärveltä.Minusta marjoja on täällä vähän.Sapettaa varmasti,jos vähäiset marjat viedään lähimetsistä.
Kyllä Pyhäjärvi on jäänyt kehityksestä jälkeen naapurikunnista.Aihetta on kyllä valittaa,jotta saataisiin aikaan muutosta.
Koulutusta löytyy...
ns, jokamiehenoikeus ei ole lakiin perustuva oikeus. Maanomistajalla on lakiin perustuva omistusoikeus ja hallintaoikeus omaan palstaansa. Hän omistaa ne marjat ja sienet, puuston, kannot ja risut ym. palstallaan. Hän voi sulkea maillaan olevan yks.tien puomilla ym.
Myös metsästysoikeus perustuu maanomistukseen.
Bisnesmarjastus ei ole tähän vanhaan jokamiesmarjastukseen rinnastettavissa millään lailla.
Olen edellisen kirjoittajan linjoilla, mutta laitan oman jyrkän EI kiellon; hehtaareillani ei vipellä eikä tule vipeltämään bisnesyrittäjän poimijalauma.
jokamiehen tarpeeseen keräävät immeiset siellä on kyllä vaeltaneet vuosikaudet, että en ole hikipihi. Sanonkin, joka näkee vierasmaalaisen metsässä, leveäleukainen poimuri kädessä, niin soittakaa, no vaikka p...lle, ellette tiedä että hän poimii luvalla.
minun palstallani eivät bisnespoimijat ryöstä marjoja ja sieniä.
Tavalliset kotitarvepoimijat saavat käydä vapaasti, kuten ennenkin.
paikkakunnalta löytynyt poimijoita johtuu viljelijoistä. Heille kuuluisi maksaa palkka marjanpoimijoiden tess.n mukaan jota ei kaikki edes tiedä olevan. Täällä yritettiin työkkäristä karessin uhalla laittaa poimiin koppa palkalla. Siis jos työstä maksetaan oikea palkka varmaan moni menisi työhön mut ulkomailta viljelijä saa vielä näitä koppa palkkaan tyytyviä. Pyhäjärveltä ei edes työkkäristä löytynyt kyseistä työehtosopimusta vaan he tilasivat sen oulusta ja enään ei karessi tipahda jos ei saa tess.n palkkaa.
Muutosta ei tehdä valittamalla. Paikkakunnan kehittäminen vaatii ponnistuksia ja yhteistyötä. Ruikuttaminen ei mihinkään auta.
Marjoja on iät ajat poimittu myyntiin jokamiehenoikeudella. Kyllä jokamiehenoikeus on lakiin verrattava oikeus liikkua jalan, hiihtää, ratsastaa, poimia marjoja, sieniä ja kukkia.
Miten kukaan voi omistaa marjat, sienet ja kukat, jos niitä luonnosta saa kuka vaan poimia? Risuja eikä jäkälää toisen metsästä ei saa kerätä ilman lupaa.
Ruoka palkalla ne teettää niinkuin Kiinassa,saa syödä mansikoita niin paljon ku napa vetää.
tuolta, niin ei tarvitse mutu-tuntumalla arvailla.
http://www.eralehti.fi/ajankohtaista/jokamiehen-oikeude t-ovi.aspx
mutta tässä lukemista sieltä, niin ei tarvitse arvailla.
>lainaus linkistä<
Toisen maalla ei saa tehdä bisnestä luvatta. Jokamiehenoikeudet perustuvat vanhaan maan tapaan meillä Suomessa. Osalta kansalaisista vanha maan tapa tahtoo jäädä unholaan ja jokamiehenoikeuksien rajat hämärtyvät. Nykyisin monet yrittäjät tekevät bisnestä toisen maalla. Se ei enää kuulu perinteisiin jokamiehenoikeuksiin tai edes hyviin tapoihin.
Esimerkiksi jatkuvasti toistuva ulkomaalaisten marjanpoimijaryhmien vienti toisen maalle vaatii maanomistajan luvan.
"Jokamiehenoikeuden luonne on sellainen, että toisen maan käyttö pitää olla satunnaista ja haitatonta. Jos se ei ole enää sitä, pitää ilman muuta olla maanomistajan lupa", kertoo ympäristöjohtaja Markku Tornberg MTK:sta.
Jokamiehenoikeudet maan tapa – ei laki
Jokamiehenoikeuksista ei ole säädetty lainsäädäntöä eikä sitä ole kirjattu Suomeen lakiin. Ainoastaan rikoslaista löytyy kaksi niukkaa pykälää jokamiehenoikeuksista.
Tornbergin mukaan rikoslain säädökset on tarkoitettu ääritapauksiin eivätkä ne kuvaa tarpeeksi hyvin jokamiehen oikeuden rajoja. Sitä mieltä ovat myös monet maanomistajat. Osa maanomistajista toivoisikin, että jokamiehenoikeuksien rajoja selvennettäisiin.
"Kun jokamiehenoikeudet ovat syntyneet, ei silloin ollut esimerkiksi marjanpoimintabisnestä tai ohjattua maastopyöräilyä", toteaa Tornberg.
Suomalaiset maanomistajat ovat suhtautuneet ulkomaalaisiin marjanpoimijaryhmiin toistaiseksi suopeasti. Marjojen poiminnasta on Suomelle myös kansantaloudellista hyötyä. Toiveena on kuitenkin selkeät ja nykyaikaiset ohjeet, kaikkien eduksi.
Opaskirja tulossa
Suomen Ladun Ulkoilufoorumi on kirjoittamassa Suomeen ensimmäistä kattavaa opaskirjaa jokamiehenoikeuksista. MTK on mukana opashankkeessa. Ympäristöministeriö on myöntänyt osan rahoituksesta hankkeeseen.
"Opas on yritys selventää, mitä tarkoitetaan perinteisellä maan tavalla suomalaisen jokamiehenoikeuksista. Se on suositus-kirja, ei laki", Tornberg sanoo.
(MTK:n artikkeli 16. elokuuta 2007)
>lainaus
"Esimerkiksi jatkuvasti toistuva ulkomaalaisten marjanpoimijaryhmien vienti toisen maalle vaatii maanomistajan luvan."
Näin kerrotaan Erälehdessä. Siis ei yhdelle poimintakerralle edes lupaa tarvita.
Onhan täällä valtion metsiä, joihin ei poimintalupaa edes tarvitse kysyä.
Ei enää ole juuri marikoita siellä. Muiden kylien asukkaat tässä huolissaan ovat!
oli kyse siitä, että yrittäjän kuuluu kysyä lupa.
varmaan jokamiehen oikeus, mutta jos ryhmä viedään marjaan porukalla yhteen paikkaan bisnesmielessä, ei enää ole kyse jokamiehen oikeuksista. Luepa vaan noita aiemmin annettuja linkkejä!
Kymmeniä vuosia on marjastettu ainakin omiin tarpeisiin ja joskus esim. mustikka on ollut todella lujassa löytää ja lakka melkein aina on vähissä. On pitänyt ajella ympäri pitäjää ämpärillisen saadakseen.
on syynä marjapaikkojen vähenemiseen. Ne ovat todella vähentyneet.
avartavat liian tiheitä metsiä ja mahdollistavat mm. puolukkasadot.
tuhonneet hillasuot.Hyvät hillasuot olisi pitänyt jättää rauhaan!
mainitse, että käyttää koulua poimijoiden majoitukseen? Koska sama yritys on pohjoisesta ostanut aiemmin kouluja ulkomaalaisten majoitukseen, kaipa näin on täälläkin. Ei kai paikalliset poimijat majoitusta tarvitse?
Kyllä se on näin; bisnesmies mustasaaresta tuo emoniemen koulumajoitukseen 50-100 poimijaa. sieltä satelliittikuljetukset lähikuntiinkin.
puhistuu kuulkaas maat ja mannut 1.mustikasta 2.puolukasta. 3, variksenmarjoista 4.vatukoista 5 hillasta 6. sienistä
jääpikö joku herkku nimeämättä?
ja homma on kunnossa. Mutta jos bisnesmarjastajat meinaa ryövätä marjat ja sienet jokamiehenoikeuksiin vedoten ( joka ei ole edes laki) niin olenpa melko varma että siitä tulee sellainen hässäkkä, että ne "jokamiehenoikeudet" loppuvat kokonaan kaikilta.
En oikein jaksa uskoa että bisnesmies hankkii maanomistajien lupia kuin vain näön vuoksi.
pyhäjärvellä on metsähallituksen hehtaareja (ja saaret päälle) alkunälkään mihin metsäkeijut kuljetetaan.
tulee mieleen aikaa sitten yhden viranhaltijan toteamus; miksei täällä ole mönkijäyrityksiä, kun on näitä valtion mantuja satoja hehtaareja. hän arveli jotta niissä saapi ajella..
neuvottelijana ko. henkilö on oletettavasti vihjaillut just näistä mettistä.
mene ja tiedä..vai miten sen nyt olikaan.
syötävät sienet vääristä, jopa myrkyllisistä lajeista niin nopeasti?
Näinhän voi käydä, koska eivät etelän immeiset varmaan tarkene poimia pakkasessa jäisiä karpaloita suolta.
yhen kärpässienen syö, nii eiköhä se selviä.