Uuvun

Olen 45-vuotias nainen ja tuntuu, että elämästä katoaisi kokonaan ilo. Murrosikäisen tyttären kanssa näitä vanhemman ja murkun välisiä yhteenottoja, työasiat tuntuvat ajautuvan umpikujaan ja tuntuu siltä, että taitaisi olla uuden työpaikan etsintä edessä. Tämän ikäisenä, ilman koulutusta se onkin sitten taas aikamoinen haaste. Asuntovelat niskassa ja aviomiehenkin kanssa suhde väljähtynyt. Makuukammarin puolella on yhden käden sormilla laskettavissa tapahtumat, joita on vuoden aikana ollut. Huoli ikääntyneistä vanhemmista lisänä. Yritän heitä auttaa parhaani mukaan, mutta jotenkin tunnen aina syyllisyyttä kun soitan äidilleni, hän jotenkin syyllistää minua, sillä että aika usein "valittelee" jaksamistaan tai jaksamattomuuttaan. Ymmärrän toki häntäkin, mutta kun tuntuu että olisi tätä omaakin taakkaa jo tarpeeksi, eikä millään enää jaksaisi. Äiti ei ole enää vuosiin kysynyt, että miten minulla esim. menee, enkä ole murheitani hänelle sitten kertonut, kun olen ajatellut hänen vain suotta huolestuvan ja murehtivan. Ystävät ovat kaikonneet matkan varrella ja nyt uudella paikkakunnalla pari vuotta asuneena en ole löytänyt yhtään uusiakaan. Jotenkin kaipaisin eniten ystävää, kenen kanssa voisi iltalenkin ohessa purkaa sydäntään ja lataa akkuja, nyt vaan tuntuu niin yksinäiseltä ja ongelmat vuoren kokoiselta.
1354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

samalaisessa tyhjiössä taapertavan miehen kanssa
niin osoite löytyy tuolta alemmasta aloituksesta.
t.zunny

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taakkani alle kirjoitti:

Olen 45-vuotias nainen ja tuntuu, että elämästä katoaisi kokonaan ilo. Murrosikäisen tyttären kanssa näitä vanhemman ja murkun välisiä yhteenottoja, työasiat tuntuvat ajautuvan umpikujaan ja tuntuu siltä, että taitaisi olla uuden työpaikan etsintä edessä. Tämän ikäisenä, ilman koulutusta se onkin sitten taas aikamoinen haaste. Asuntovelat niskassa ja aviomiehenkin kanssa suhde väljähtynyt. Makuukammarin puolella on yhden käden sormilla laskettavissa tapahtumat, joita on vuoden aikana ollut. Huoli ikääntyneistä vanhemmista lisänä. Yritän heitä auttaa parhaani mukaan, mutta jotenkin tunnen aina syyllisyyttä kun soitan äidilleni, hän jotenkin syyllistää minua, sillä että aika usein "valittelee" jaksamistaan tai jaksamattomuuttaan. Ymmärrän toki häntäkin, mutta kun tuntuu että olisi tätä omaakin taakkaa jo tarpeeksi, eikä millään enää jaksaisi. Äiti ei ole enää vuosiin kysynyt, että miten minulla esim. menee, enkä ole murheitani hänelle sitten kertonut, kun olen ajatellut hänen vain suotta huolestuvan ja murehtivan. Ystävät ovat kaikonneet matkan varrella ja nyt uudella paikkakunnalla pari vuotta asuneena en ole löytänyt yhtään uusiakaan. Jotenkin kaipaisin eniten ystävää, kenen kanssa voisi iltalenkin ohessa purkaa sydäntään ja lataa akkuja, nyt vaan tuntuu niin yksinäiseltä ja ongelmat vuoren kokoiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu