Uuvun

taakkani alle kirjoitti:

Olen 45-vuotias nainen ja tuntuu, että elämästä katoaisi kokonaan ilo. Murrosikäisen tyttären kanssa näitä vanhemman ja murkun välisiä yhteenottoja, työasiat tuntuvat ajautuvan umpikujaan ja tuntuu siltä, että taitaisi olla uuden työpaikan etsintä edessä. Tämän ikäisenä, ilman koulutusta se onkin sitten taas aikamoinen haaste. Asuntovelat niskassa ja aviomiehenkin kanssa suhde väljähtynyt. Makuukammarin puolella on yhden käden sormilla laskettavissa tapahtumat, joita on vuoden aikana ollut. Huoli ikääntyneistä vanhemmista lisänä. Yritän heitä auttaa parhaani mukaan, mutta jotenkin tunnen aina syyllisyyttä kun soitan äidilleni, hän jotenkin syyllistää minua, sillä että aika usein "valittelee" jaksamistaan tai jaksamattomuuttaan. Ymmärrän toki häntäkin, mutta kun tuntuu että olisi tätä omaakin taakkaa jo tarpeeksi, eikä millään enää jaksaisi. Äiti ei ole enää vuosiin kysynyt, että miten minulla esim. menee, enkä ole murheitani hänelle sitten kertonut, kun olen ajatellut hänen vain suotta huolestuvan ja murehtivan. Ystävät ovat kaikonneet matkan varrella ja nyt uudella paikkakunnalla pari vuotta asuneena en ole löytänyt yhtään uusiakaan. Jotenkin kaipaisin eniten ystävää, kenen kanssa voisi iltalenkin ohessa purkaa sydäntään ja lataa akkuja, nyt vaan tuntuu niin yksinäiseltä ja ongelmat vuoren kokoiselta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä