Lapselliset ystävät välttelee minua. Olen tullut tajuamaan tämän hiljalleen viime aikoina kun ollaan käyty miehen kanssa hoitoja läpi.
Lapsuudenystävä sai vauvan muutama vuosi sitten ja sen jälkeen katkaisi kaikki yhteydet. Äitinsä mukaan ko. henkilö pelkää, että minä vien lapsen pois häneltä. (Taustalla hällä kyllä rankanlaista psyykeongelmaa, mutta...) Pahalle tuntuu. Raskausaikana kannustin häntä ja olin tukena ihan käytännössäkin. Harmittaa, sillä olisin halunnut oppia tuntemaan ystäväni lapsen ja olisin takuulla ollut tukemassa heidän elämää. Nyt lapsi on sijaisperheessä.
Serkkuni odottaa viidettään jo aika pitkällä. Ei kertonut minulle, koska pelkäsi, että minä pahastun. Onneksi tätini on ollut tässä asiassa "välittäjänä" ja viesti on mennyt perille, että minusta uusi lapsi on ihana asia ja olen ihan aidosti onnellinen heidän puolestaan, ilman pahastumista ja katkeruutta. Eihän se minulta pois ole, päin vastoin, saadaan sukuun lisää porukkaa!
Toinen lapsuudenystäväni joka asuu kauempana, ei ole enää antanut kuulua itsestään moneen viikkoon, eikä enää vastaa minulle. Hänellä on kaksi lasta. Hiihtolomillakaan ei kuulunut mitään vaikka varmasti ovat tässä kaupungissa käyneet mummolassa. Muutenkin nähdään tosi harvoin, joten olisi ollut mukavaa tavata vaikka ihan pikaisesti. En tiedä, mistä kiikastaa, vai kiikastaako mistään..
Erään toisen serkkuni olen itse pannut "hyllylle". Viimeisin tikki oli jokunen vuosi sitten, kun olin (taas) raskaana ja sain (taas) keskenmenon. Hän terapoi itseään keskustelemalla kanssani "känniabortistaan" (jonka hän teetti mun keskenmenon ollessa meneillään), joka ei ollut ensimmäinen, olisiko ollut kolmas tai neljäs... Hänelle kuppi maistui, samoin ukot, ehkäisystä ei niin väliä ja lopulta ei hajuakaan lapsen isästä jne... Toki siinä tilanteessa abortin teettäminen osoittaa vastuullisuutta, mutta A) ei olisi sitä mulle tullut revittelemään ja B) raastoi katsella miten alas ihminen voi vajota. Lopulta hän meni jutuissaan niin sekaisin ja yritti vetää minut niihin mukaan. Pakko oli sanoa STOP.
Että tällai.... Tulihan vuodatus, mutta kun vaan ihmetyttää, ettei lapsettomia vieläkään osata kohdata ilman sen kummempia kikkoja, ihan tavallisia me ollaan ja ei meistä aina tarvitsisi sitä pahinta epäillä!
Lapsuudenystävä sai vauvan muutama vuosi sitten ja sen jälkeen katkaisi kaikki yhteydet. Äitinsä mukaan ko. henkilö pelkää, että minä vien lapsen pois häneltä. (Taustalla hällä kyllä rankanlaista psyykeongelmaa, mutta...) Pahalle tuntuu. Raskausaikana kannustin häntä ja olin tukena ihan käytännössäkin. Harmittaa, sillä olisin halunnut oppia tuntemaan ystäväni lapsen ja olisin takuulla ollut tukemassa heidän elämää. Nyt lapsi on sijaisperheessä.
Serkkuni odottaa viidettään jo aika pitkällä. Ei kertonut minulle, koska pelkäsi, että minä pahastun. Onneksi tätini on ollut tässä asiassa "välittäjänä" ja viesti on mennyt perille, että minusta uusi lapsi on ihana asia ja olen ihan aidosti onnellinen heidän puolestaan, ilman pahastumista ja katkeruutta. Eihän se minulta pois ole, päin vastoin, saadaan sukuun lisää porukkaa!
Toinen lapsuudenystäväni joka asuu kauempana, ei ole enää antanut kuulua itsestään moneen viikkoon, eikä enää vastaa minulle. Hänellä on kaksi lasta. Hiihtolomillakaan ei kuulunut mitään vaikka varmasti ovat tässä kaupungissa käyneet mummolassa. Muutenkin nähdään tosi harvoin, joten olisi ollut mukavaa tavata vaikka ihan pikaisesti. En tiedä, mistä kiikastaa, vai kiikastaako mistään..
Erään toisen serkkuni olen itse pannut "hyllylle". Viimeisin tikki oli jokunen vuosi sitten, kun olin (taas) raskaana ja sain (taas) keskenmenon. Hän terapoi itseään keskustelemalla kanssani "känniabortistaan" (jonka hän teetti mun keskenmenon ollessa meneillään), joka ei ollut ensimmäinen, olisiko ollut kolmas tai neljäs... Hänelle kuppi maistui, samoin ukot, ehkäisystä ei niin väliä ja lopulta ei hajuakaan lapsen isästä jne... Toki siinä tilanteessa abortin teettäminen osoittaa vastuullisuutta, mutta A) ei olisi sitä mulle tullut revittelemään ja B) raastoi katsella miten alas ihminen voi vajota. Lopulta hän meni jutuissaan niin sekaisin ja yritti vetää minut niihin mukaan. Pakko oli sanoa STOP.
Että tällai.... Tulihan vuodatus, mutta kun vaan ihmetyttää, ettei lapsettomia vieläkään osata kohdata ilman sen kummempia kikkoja, ihan tavallisia me ollaan ja ei meistä aina tarvitsisi sitä pahinta epäillä!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osa ystävistäni pelkää ja ei sillä ota yhteyttä. Jos pystyt, kannattaisi asiasta keskustella. Suurin osa ystävistä on suhtautunut hyvin. Asiaan on kyllä auttanut, että olen kertonut ettei toisten lapset tunnu pahalta. Olen menettänyt lapseni ja se saattaa meillä vaikuttaa asiaan. Olin ystäväni luona kylässä ja hän laittoi vauvansa syliini. Aluksi menin paniikkiin ja ajattelin, mitähän tästä tulee, mutta kaikki meni hyvin. Pakko asioita on kohdata lapsettomuus voi kuitenkin kestää vuosia. Osa lapsi perheistä saattaa "kartella" sillä, ettei heitä kiinnosta sinkkujen ja lapsettomien jutut. Tavallaan on mieluisampaa kohdata ihmisiä, joilla on lapsia ja näin lapset voivat leikkiä keskenään. Juu tässä sekavaa pohdintaa. Harmi, että kaverisi ovat kohdelleet sinua huonosti:( kokeilkaa puhua asioista vielä lisää, jos ei auta kaikki ei ole kaveruuden arvoisia.