vuorottelu

Hei,

Olisi tarkoitus siirtää perunapelto toiseen paikkaan. Mihin suosittelisitte? Vaihtoehtoina ovat sipuli-punajuuripalsta tai porkkana-, nauris- retiisipalsta.

Olisiko jollain antaa linkkiä sivustolle, jossa kerrottaisiin vuoroviljelystä enemmän? Toki kaikki omatkin vinkit otetaan ilolla vastaan.

Minulla on viisi muutaman neliön plänttiä, joista kaksi on varattu yrteille, joten ihan ihmeitä ei ole mahdollista tehdä.
11388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kokeile tuolla "viljelykierto" nimellä googlata. Suosittelen perunoita porkkanoiden tilalle ja entiseen perunoiden kasvupaikkaan palkokasveja tai apilaa jotka sit syksyllä muokataan maahan palauttamaan ravinteita jotka peruna on kuluttanut.

Äänestä
  • kun ala on niin pieni.

    Ajattelin itsekin, että laitan sitten perunat viimevuotiselle porkkanamaalle. Palkokasveja ei ole tulossa kuin pavut, mitähän muuta sinne entiselle perunamaalle uskaltaisi laittaa?

    Ja kiitti, googlaan vielä ehdottamallasi hakusanalla. :)

    Ja mihis muuten sitten ne porkkanat?

    Äänestä

Miksi se apila ei sinulle käynyt? Toisaalta voisitko ajatella laittaa hernepenkin kesäksi? Porkkanassa on se porkkanakemppi vaarana joka jää maahan ja siksi kannattaa vuorotella,mutta jos porkkanat kasvavat hyvin niin mikä estää niitä jäämästä omaan penkkiinsä.

Äänestä
  • että tilaa on tosi vähän, eikä apilaa voi syödä. :)

    Nyt siis porkkanat menettävät penkkinsä, kun perunat tulevat siihen. Mihin laitan porkkanat? Entiseen perunapenkkiin?

    Äänestä

  • käy siksi kirjoitti:

    että tilaa on tosi vähän, eikä apilaa voi syödä. :)

    Nyt siis porkkanat menettävät penkkinsä, kun perunat tulevat siihen. Mihin laitan porkkanat? Entiseen perunapenkkiin?

    herneitäkin on sinänhän ihan jees, oli niitä mulla viime vuonnakin. Mutta kun tomaatit, juurekset ja yrtit ovat etusijalla, niin kaikki tuollainen "turha" on vähän niin kuin ylimääräistä. Tilaa on oikeasti vähän!

    Äänestä

  • pieni pläntti kirjoitti:

    herneitäkin on sinänhän ihan jees, oli niitä mulla viime vuonnakin. Mutta kun tomaatit, juurekset ja yrtit ovat etusijalla, niin kaikki tuollainen "turha" on vähän niin kuin ylimääräistä. Tilaa on oikeasti vähän!

    Minä laittaisin sitten porkkanapenkkiin yrtit ja yrttipenkkiin porkkanat eli molemmat saisi vaihtelua.
    Minulla on vanha puutarhakirja jossa hyvin näistäkin kerrottu ja suosittelen katsomaan kirjastosta sitä.
    Se on Maria-Luise Kreuterin kirjoittama Luonnonmukainen puutarha.
    Siinä on monipuolisesti juuri maanparannuksesta ja vuoro/sekaviljelystä.
    Tuo sekaviljelykin on hyvä pienille palstoille.

    Tomaatti on muuten sellainen ettei sille kannata vaihtaa kasvupaikkaa, se jostain syystä viihtyy parhaiten samalla paikalla vuosikausia.

    Äänestä

  • kalissa kirjoitti:

    Tarkoitin että:
    Perunat->porkkanapenkkiin
    Porkkanat->yrttipenkkiin
    Yrtit->perunapenkkiin

    Äänestä

  • Porkkanakemppi talvehtii mm. kuusen oksissa, joten se ei suinkaan jää maahan.
    Kasvimaalla kannattaisi kokeilla karkottaja- tai kerääjäkasvien käyttöä. Esim. sipulia porkkanan väliin, kehäkukkaa kaalimaan sivulle jne.

    Tautien osalta pieni kasvimaa on hankala, koska käytännössä taudinaiheuttajat kulkeutuvat pian koko alueelle muokkauksen työvälineiden mukana. Kasvinvuorotuksen hyöty tuleekin lähinnä maahan jäävistä kasvinjätteistä erilaisten juuristojen maata muokkaavista ominaisuuksista.

    Äänestä

  • kalissa kirjoitti:

    Tarkoitin että:
    Perunat->porkkanapenkkiin
    Porkkanat->yrttipenkkiin
    Yrtit->perunapenkkiin

    suuri osa niistä on monivuotisia, ja haluaisin pitää kaikki samassa paikassa.

    Siis: perunat porkkanapenkkiin. Ja minne muut? Tomaatteejakaan en aikonut siirtää.

    Äänestä

  • ja muut kirjoitti:

    Porkkanakemppi talvehtii mm. kuusen oksissa, joten se ei suinkaan jää maahan.
    Kasvimaalla kannattaisi kokeilla karkottaja- tai kerääjäkasvien käyttöä. Esim. sipulia porkkanan väliin, kehäkukkaa kaalimaan sivulle jne.

    Tautien osalta pieni kasvimaa on hankala, koska käytännössä taudinaiheuttajat kulkeutuvat pian koko alueelle muokkauksen työvälineiden mukana. Kasvinvuorotuksen hyöty tuleekin lähinnä maahan jäävistä kasvinjätteistä erilaisten juuristojen maata muokkaavista ominaisuuksista.

    ollut tuholaisongelmia. Uskon että se johtuu osin siitä, että vähän kaikkea on sekaisin. Kuusia ei kasva lähimmän 20km säteellä. :)

    Maan köyhtymisestä olen huolissani, siksi haluaisin kiertoa puutarhaan.

    Äänestä

  • mulla ei ole koskaan kirjoitti:

    ollut tuholaisongelmia. Uskon että se johtuu osin siitä, että vähän kaikkea on sekaisin. Kuusia ei kasva lähimmän 20km säteellä. :)

    Maan köyhtymisestä olen huolissani, siksi haluaisin kiertoa puutarhaan.

    http://www.saunalahti.fi/~ahven/peruna/linkit.htm
    joku käyttänyt nk kateviljelyä ja joku laittanut silakoita / perkkeitä peltoon. Satoa on saatu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyviä vinkkejä? kirjoitti:

Hei,

Olisi tarkoitus siirtää perunapelto toiseen paikkaan. Mihin suosittelisitte? Vaihtoehtoina ovat sipuli-punajuuripalsta tai porkkana-, nauris- retiisipalsta.

Olisiko jollain antaa linkkiä sivustolle, jossa kerrottaisiin vuoroviljelystä enemmän? Toki kaikki omatkin vinkit otetaan ilolla vastaan.

Minulla on viisi muutaman neliön plänttiä, joista kaksi on varattu yrteille, joten ihan ihmeitä ei ole mahdollista tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu