tuleeko muille välillä olo, että onko pienokaisella kaikki hyvin masussa? itselläni on nyt vrk verran ollut, ehkä ihan hölmöistä asioista.. ja se kyllä raastaa.
pelottaako?
jksjs
4392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viiimeyönä heräsin siihen, että alamahaa vihloi oikealta puolelta. Valvoin kipujen kanssa noin tunnin ja päatin että heti aamulla soitan neuvolaan. Aamulla kipuja ei ollu, ja aattelin et ylireakoin. Päivällä samantapaista kipua on ollu vasemmalla puolella...et eiköhän se oo vaan kohdun kasvusta johtuvaa...Mut kyllähän se pelko välillä mieleen tulee. Vaikka ymmärtääkin sen, et jos se vauva menee kesken ni se ei olis selvinny täällä pahassa maailmassa...Jaksamisia sinne!=)
Mulla oli ekassa raskaudessa koko ajan sellainen olo, et kaikki ei ole kunnossa...jotenkin vaikka kuinka yritin ajatella muuta, niin aina oli sellainen outo olo..ja niin se päättyi keskenmenoon viikolla 10..
Nyt ollaan menossa viikon 19 lopulla ja oikeastaan yhden ainoan kerran on ollu sellainen olo, et vauvalla ei ole kaikki kunnossa (alkoi supistelemaan kivuliaasti ja menin sit heti lääkäriin asian takia, onneksi kaikki kuitenkin kunnossa)..
Mutta me ihmiset ollaan erilaisia, toiset hermoilee enemmän kuin toiset...sen vuoksi kannattaa kuunnella itseensä ja olojaan..mutta pitää kuitenkin tervejärki mukana..
Tsemppiä odotukseen*
Esikoista odottaessa pelkäsin keskenmenoa aina ties kuinka pitkään... Sitten kun kekenmenoriski oli mennyt (tai siis tullut vastaan aika, jolloin lapsella olisi syntyessään elinmahdollisuuksia) aloin pelkäämään kohtukuolemaan. Tilannetta ei ollenkaan helpottanut se, että jostain syystä lapsi liikkui tosi vähän ja sain juosta moneen otteeseen tarkistuttamassa tilanteen äitiyspolilla. Synnytkysessä pelkäsin tietty myös muksun kuolemaan (toinen kärsikin hapenpuutteesta plörinäksi menneen ponnistusvaiheen takia). Ja mainittakoon vielä, että kyllä se pelko vaan kasvaa kun muksu syntyy... Ties kuinka monta kertaa sitä yhä edelleen herää yöllä tarkistamaan, että toinen hengittää...
Odotan nyt toista alkuvaiheessa ja onneksi tuo esikoinen pitää siinä määrin kiireisenä, ettei heti tule itkua jos en oksenna riittävän usein. Mutta kaipa sitä kerkeää vielä ruveta tämänkin kanssa stressaamaan :) Niin turhaahan se on kun nämä on taas niitä asioita, joihin ei voi ollenkaan itse vaikuttaa...
kanssa oli niin kovia kipuja että ihan piti mennä kippuralle kun sellainen kipu tuli. Kipuilu oli kumminkin normaalia kohdun kasvusta johtuvaa mutta hurjalta se tuntui. Sitä oppi nousemaan aika hitaasti vessanpöntöltä sillä jos erehty hosumaan oli kivun voimasta pakko istua alas uudestaan.
Nyt alkuraskaudesta pelko kulkee mukana. Nyt kun jo tietää mitä kaikkea voi mennä vikaan ekan kanssa sitä oli huolettomampi. Yritän kumminkin ajatella positiivisesti että äidin vaistothan tässä kasvaa ja suojelu vietti.