Novelli: Hannu

ässä ois munnovelli. Kirjoitustyylistä ei tarvitse valittaa, koska sen on tarkoitus olla tässä puhetyyliä. kaikesta muusta, voi valittaa mutta kunnon perustelujen kanssa kiitos. ja kiitos jos luette tän edes.

HANNU
Mä, Jape, Teppo ja Hannu ollaan oltu kavereita niin kauan, ku mä muistan. Vaikka Hannu ei täällä enää ookkaa, on se silti aina kuitenkin läsnä. Mä, Jape ja Teppo aistitaa sen läsnäolo. Joskus kuullaanki. Joskus yöllä, ku me kolme nukutaa, me herätää, ku Hannun kitara soi. Se soittaa Hannun sävellyksiä. Me tiedetää, että se on Hannu, joka yöllä soittaa. Te voitte pitää meitä hulluina, mutta paskaako me teiän mielipiteistä välitetää!

Hannun lapsuus ei ollu helppo. Mä muistan, ku me oltii tarhassa 6-vuotiaina neljästään. Me leikittii ulkona hiekkalaatikolla, ku Hannun mutsi tuli hakee sitä himaa. Hannun kasvoilta hävis hymy. Se katto meitä vakavana ja sano:
" Heippa. Mä lähen ny helvettii. "
Sit sen kasvoille ilmesty tekohymy, joka vaan me kolme tajuttii ja se juoksi mutsinsa luokse. Ja Hannu oli 6 vee.

Tokalla luokalla Hannun Faija tappo ittensä ja Hannun mutsin. Hannu sano, et Faija oli tullu yöllä kotii päissää ja tappanu mutsin. Hannu juoksi nopeesti naapurii. Muuten sen faija ois varmaa tappanu Hannunki. Hannun naapurissa asu vanha nainen, jota Hannu kävi joka päivä auttelemassa arkipäivän rutiineissa. Se naapuri soitti kytät ja ku kytät tuli löyty Hannun himasta, sen mutsi ja faija kuolleina. Hannu muutti sen sedän luo, joka oli ehkä parasta mitä Hannulle oli tapahtunu sen lyhyessä elämässä.

6 luokalla me perustettiin bändi. tai no "bändi". Mä lauloin, tosin ilman mikkii, Jape hakkas rumpuja, jotka me löyettii kaatopaikalta. Älytöntä, että joku heittää hyvät rummut pois. Teppo soitti huuliharppuaan ja Hannu kitaraa, jonka se sai sedältää. Se oli sen sedän vanha kitara. Bändillämme me purettii vihaa kaikkee paskaa kohtaan.

Kasilla me hilluttiin kylillä, juotiin kaljaa ja viinaa, poltettii tupakkii tai joskus pilvee ku vaa saatii jostai ja iskettii muijia. Se oli elämää! Nii Hannuki ois sanonu. Me lintsattii useesti koulusta, hilluttii millon missäki tai oltii vanhassa ladossa soittamassa musiikkii. Mä muistan, ku me kerran oltiin ladossa. Me oltii ihan pilvessä. Hannu katto meitä hymyilen. Se oli aito hymy ja sitä ei useesti näy Hannun kasvoilla. Hannu katto meitä ja sano:
" Vittu jätkät mä rakastan teitä. te ootte mun perhe. te annatte mulle elämän. "
Sen jälkee oli vartti hiljasta. Kukaa ei rääkyny. Me oltii kovii jätkii. Ei kovat jätkät rääy! Mut mä tiiän, et sisäsesti me kaikki vuodatettiin ilon, onnen, ystävyyden ja elämän kyyneleitä.

Ku peruskoulu oli nipin napin suoritettu, Hannulta löydettii syöpä. Mä muistan ku Hannulta lähti välillä muisti ja joskus se pyörtyili. kerran me oltii ryyppäämässä, ku Hannu pyörty. Me ei tietty vielä sillon, et sillä oli syöpä. Me kannettii se sairaalaa. Sinne oli 10 kilsaa ja sato kaatamalla. Onneks sillon sato, koska mä tiiän et mä, Jape ja Teppo itkettii Hannun takii. Mut kovat jätkät ei rääy. Onneks sade peitti meiän kyyneleet. Sairaalassa Hannu pidettii jotai vajaa kuukausi. Mä muistan ku Hannu sano et sillä on syöpä. Se ei rääkyny, ei ollu peloissaa eikä vihane. Se hymyili. Ja se oli aito hymy.
" Tää syöpä on mun juttu. "
Noi Hannu sano. Tyhmältähän se kuulosti eikä me sitä tajuttu. Vasta nyt myöhemmin me se tajutaa.

Hannu ois voitu pelastaa. Se syöpä ois keritty leikata. Mut se makso paljon. Eikä hannun sedällä ollu sellasii rahoja. Mä, Jape ja Teppo kerättii ne rahat. Ku me mentiin kertoo Hannulle rahoista, se hymyili ja sano:
" Antakaa ne rahat hyväntekeväisyytee. Mulla on ollu elämä ja noilla rahoilla voi antaa elämän sellaselle, jolla sitä ei vielä oo ollu. "
Hannu ei halunnu leikkausta. Eikä me haluttu Hannua pakottaa. Haluttii vaa, et se on onnellinen. Niimpä me pistettii ne rahat hyväntekeväisyytee.

Ku hannun elinaika alko olee viimesillään, me vietii se salaa latoo. Hannu ite halus. Se yö oli Hannun viimenen. Me istuttii neljästää ladossa. hannu oli kalju ja tosi heikossa kunnossa.Mut se hymyili. Koko yön. Mä muistan, ku Hannu otti kitaran ja alko soittaa.
" Nyt jätkät vedetään viimesen kerran yhessä. "
Ja niihän me tehtii. Me vedettii meiän ensimmäinen tekemämme biisi lujempaa, ku koskaa aikasemmin. meiän fiilis oli korkeammalla, ku koskaa ja me oltii onnellisempia, ku koskaan. Sitähän ei voi kukaa ymmärtää miks, mutme oltii onnellisia koska me tiiettii, et Hannu oli onnellinen ja eli hyvän elämän.

Hannu siis kuoli 17 veenä. Mä, Jape ja Teppo ei rääytty Hannun hautajaisissa. Eihän me voitu. Me oltii kovii jätkii. Ei kovat jätkät rääy. Mut mä tiiän, et me kaikki kolme rääyttii sillon ku oltii itseksemme. Ainaki mä rääyin. Ja oli kyllä Japen ja Teponki silmät punaset, ku näin ne pari tuntii hautajaisten jälkee. Ei kukaa oo nii kova, ettei itke jos paras ystävä kuolee.

Mut onneks Hannu pysy aina meiän luona.meiän sydämmissä. Me puhuttii hannusta paljon. ja tietty puhutaa vieläki. Kukaan meistä ei koske ikinä Hannun kitaraa. Se on Hannun ja me uskotaa, et Hannun sielu asuu siinä. niinku mä sanoin, Hannu soittaa sitä joskus yöllä. ne on onnellisia sävelmiä. niistä me tiietää, et hannu on onnellinen ja saanu rauhan sielulleen. Sano vaa meitä hulluiks. Paskaako me sunmielipiteestä välitetää!