Harmiton peli tuo ceed

Eipä murheista tietoakaan vuoden ajoilla, että silleen. Mitäpä näistä kulkineista sen enempää riehumaan. Kukin valitkoon omilla perusteillaan itselleen sopivimman. Vain autoista tietämättömät väittelevät eri merkkien paremmuuksista ilman tarkempaa perustelua. On vain "korvien välissä" olevaa uskomusta monelta osin, että se on hyvä ja taas se on aivan surkea. Kyllä autolehtien tekemät testit ovat osoittaneet, että ceed on vertailukelpoinen moneen muuhun autoon. Töikseen erilaisilla autoilla testejä tekevät henkilöt ovat mielestäni ammattilaisia arvostelemaan autojen ominaisuuksia, joten turhat jauhamiset täytyy jättää omaan arvoonsa. Asiallinen keskustelu tälläkin palstalla olisi paikallaan, samoin monella muullakin. Eiköhän tuo auto ole kuitenkin aika pieni asia tässä elämässä. On myös hyvä huomioida, että itsetunnon kohentamiseen auto on huono väline. Millä selviät, kun et aja tai istu autossa.
2947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vuoden vanhan auton pitääkin toimia. Niin myös monta vuotta vanhempien. Pääsääntöisesti kaikki uudet autot toimivat vuosia moitteitta. Muutamat maanantaikappaleet aiheuttavat paljon meteliä. Harmittaa toki, jos omalle kohdalle sattuu.

Mutta siitä huolimatta; aika usein kyseessä on user-error.

Äänestä
  • Minusta taas esimerkiksi TM:n/Tuulilasin kestotestien perusteella vaikuttaa siltä, että uusissakin autoissa on yllättävän usein esim. sähkövikoja. Näin eräässäkin Saabissa ja Volvossa, joita kaikesta huolimatta kehuttiin loppuarvostelussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksen ääni kirjoitti:

Eipä murheista tietoakaan vuoden ajoilla, että silleen. Mitäpä näistä kulkineista sen enempää riehumaan. Kukin valitkoon omilla perusteillaan itselleen sopivimman. Vain autoista tietämättömät väittelevät eri merkkien paremmuuksista ilman tarkempaa perustelua. On vain "korvien välissä" olevaa uskomusta monelta osin, että se on hyvä ja taas se on aivan surkea. Kyllä autolehtien tekemät testit ovat osoittaneet, että ceed on vertailukelpoinen moneen muuhun autoon. Töikseen erilaisilla autoilla testejä tekevät henkilöt ovat mielestäni ammattilaisia arvostelemaan autojen ominaisuuksia, joten turhat jauhamiset täytyy jättää omaan arvoonsa. Asiallinen keskustelu tälläkin palstalla olisi paikallaan, samoin monella muullakin. Eiköhän tuo auto ole kuitenkin aika pieni asia tässä elämässä. On myös hyvä huomioida, että itsetunnon kohentamiseen auto on huono väline. Millä selviät, kun et aja tai istu autossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu