hei.
olen viime aikoina nähnyt, ja minusta on nähty kummallisia unia.
näin ite noin viikko sitten unta että osallistuin johonkin näytelmään ja minulle pakotettiin naamari, johon kuului "tekohammas" osa myös. tämän seurauksena naamarin otettuani hampaani olivat jotenkin hassusti: suuni oli kasvanut lähes kidan kokoiseksi ja takahampaiden määrä oli loputon, niitä kasvoi ainakin alaleuassa suorastaan ryppäissä. hampaat alkoivat säröillä ja minä hädissäni irrottelin niistä palasia ja ne murskaantuivat kaikki kokonaan. (en muuten ole varma yläleuasta, lähtikö sieltä mitään).
naispuolinen ystäväni näki noin viikko sitten minusta unta että olin jotenkin hassusti pukeutunut: minulla oli kirkkaat vaatteet ja joku rusetti tms kaulassaja. olen oikeasti normaalipainoinen ja omistan lihaksikkaat reidet. tässä unessa ystäväni sanoin minulla olleen kuin mallin laihat jalat ja ihailleen niitä.
miespuolinen ystäväni soitti ja sanoin nähneensä seuraavanlaista unta: olin raskaana (en ole parisuhteessa) ja minulla oli ollut kuulemma kauhea hätä asiasta, lapsen isä ei kuulemmat mitenkään kelpaa tms. lapsen isäksi. tämä ystäväni ei ollut osannut lohduttaa minua.
näin noin kk sitten unta myös että olin raskaana, synnytin ja en tiennyt itsekään lapsen isää. syntynyt tyttäreni oli todella todella kaunis ja siro, lapsen mittasuhteet olivat kuin aikuisen eli pää ei ollut siis vartaloon nähden iso. unessa olin muiden vastasynnyttäneiden naisten seurassa ja juttelin paikkalla olleiden vanhempien miesten (isähahmoja??) kanssa ja kun he kysyivät kuka on lapsen isä, tiuskin että ei kuulu sinulle.
olen itse myös nähnyt paljon unia taloista. olen muuttanut tai ollut muuttamassa joskus uuteen tai isompaan ja ihanempaan kerrostaloasuntoon tai taloon. olen joskus muuttanut kaksin (yleensä miehen kanssa) tai sitten olen koittanu houkutella ystävää muuttamaan kanssani.
huolestuttavaa että ystävät alkavat nähdä minusta unia. olen aina nähnyt paljon unia ja koen sen pelottavaksikin. olen myös aavistanut etukäteen kuoleman pari kertaa unesta, en osaa sanoa välttämättä mikä unessa kertoi tulevasta mutta aamulla olen miettinyt aina että kukahan tänään kuolee.
voisiko joku kertoa unieni mahdollista
tarkoitusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Naamiot ja hassut vaatteet viittaavat aina siihen, että unennäkijä kokee olevansa "lainahepenissä" eli jotain muuta kuin oikeasti on. Se, että sinulle niitä muut puki ja pakottivat, kertoo tunteestasi että muut yrittävät sanella mikä tai millainen sinun tulisi olla. Hampaat irtosivat ja naamasi oli viottunut koska muiden tarjoamat roolimallit eivät "istu" sinuun. Sinun on etsittävä itse itsesi.
Naispuolinen tuttavasi näki sinun hätäsi, taitaa jotenkin tietää että sinä et ole oikeasti sitä miltä näytät ilmeisesti toisten vaatimuksesta. Vanhempasiko sinua yhä muokkaavat vaiko kaveripiiri? Työyhteisö? Puoliso? Kuka pyrkii sanelemaan miten sinun tulisi elää? Mietihän näitä.
Miespuolinen ystäväsi ilmeisesti ajattelee sinulla olevan jotain uutta tekeillä. Niin sinulle on kaiketi tulossakin sillä vauvat merkitsevät uusia asioita. Se, ettei isä ole tunnistettu, viestii että et ehkä tiedä itsekään mistä uusi asia ilmaantuu ja mitä sen kanssa pitäisi heti alussa tehdä. Jotain tajua kuitenkin lienee koska olit tiuskinut vastauksesi - haluat ehkä irtautua toisten holhoamisesta.
Vanhoihin uniin ei kannata kovin paljon ottaa kantaa koska ne ovat kuin uutiset - vanhenevat muutaman viikon sisällä. Voit vain jälkikäteen yrittää yhdistellä mitä reaalimaailmassa tapahtui tuolloin, saattoiko silloiset unesi vihjaista tapahtumista jotain.
Rakennuksista sen verran että lähes kaikille ihmisille ne merkitsevät ihmistä itseään, kaikkine kerroksineen. Suurentuessaan se merkitsee vain ihmisen avartumista laajempaan tietoisuuteen itsestään ja ympäröivästä maailmasta.
Toivottavasti minusta oli apua.
kiitos. mielenkiintoista.