Miksi

että meidän kohtaamisessamme oli taikaa- no okei oltiin humalassa- se ehkä selittää osittain sitä, mut ei nyt kokonaan kuiteskaan. Tuntu vain silloin, että siinä se nyt on, mun paikkani, sun vieressä. Muistan sen, miltä tuntui herätä sun viereltä ensimmäisen kerran- tuntui kuin se olisi ollut maailman luonnollisinta. Ihan kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Mutta sitten kaikki loppui kuin seinään.

Ja silti sua jaksan yhä ajatella- jatkuvasti. En oikein vieläkään tiedä, mitä ajattelet oikeasti musta. Ehkä joskus saan kuulla sen.
2479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...tää kohtaaminen tapahtui? Niin kovasti toivoisin että tämä olis mulle, viime päivinä mielessäni on taas pyörinyt eräs tietty mies jonka vierestä olen saanut vain kerran herätä mutta joka silloin tuntui maailman luonnollisimmalta. Kaikki mitä sinä yönä ja aamuna tapahtui tuntui niin oikealta, siksi kai nyt tuntuukin niin pahalta kun ei enää yhtään tiedä missä mennään... Yhteyttä kuitenkin pidettiin kunnes se loppui kuin seinään enkä vieläkään tiedä miksi:(

Äänestä

ja kaipaan sitä aamua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


musta (n) tuntui kirjoitti:

että meidän kohtaamisessamme oli taikaa- no okei oltiin humalassa- se ehkä selittää osittain sitä, mut ei nyt kokonaan kuiteskaan. Tuntu vain silloin, että siinä se nyt on, mun paikkani, sun vieressä. Muistan sen, miltä tuntui herätä sun viereltä ensimmäisen kerran- tuntui kuin se olisi ollut maailman luonnollisinta. Ihan kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Mutta sitten kaikki loppui kuin seinään.

Ja silti sua jaksan yhä ajatella- jatkuvasti. En oikein vieläkään tiedä, mitä ajattelet oikeasti musta. Ehkä joskus saan kuulla sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu