peräpukamia

Olen 25 vuotias nainen. Minulla on kai ulkoisia pukamia. Ts. rypäleitä persiissä (niinkuin joku on täällä asian ilmaissut). Näistä ei ole ollut muuten mitään vaivaa, paitsi kosmeettinen haitta. Hädin tuskin kehtaan harrastaa edes seksiä.

Pukamia on ollut jo monta vuotta, mutta lääkäriinkään en ole kehdannut mennä saati apteekkiin hakemaan mitään. Pukamat eivät ole kipeitä, hyvin harvoin vuotavat verta.

Nyt jos menisin apoteekkiin, niin mitä sieltä pitäisi hakea? Suosituksia millekään voiteelle esim. ?

Haluaisin vain nätin peppureiän.

Käyn kakalla noin joka toinen päivä. Yleensä kakka on ihan peruskiinteää ja pehmeää, harvemmin kovaa.

Liikuntaa en oikeastaan harrasta, koulussa istun päivät.
1341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heippa vaan täältä yökyöpelinvuorelta. Niin ensinnäkin, voit aivan mainiosti mennä sinne apteekkiin ja pyytää rektaali- eli peräpukamavoidetta. Usein kyseinen tavara löytyy käsikauppatavarahyllystä kyselemättäkin.Ujostella ei kannata, meidän laatuisia löytyy joka Suomen niemestä ja notkosta. Itse olen saanut pukamat ensimmäisen raskauteni aikana, eivätkä ne totta vieköön ole siitä pienentyneetkään vuosien varrella. Aika ajoin kutina ja verenvuoto ovat todella elämänlaatua rajoittavia haittoja. Ehdoton puhtaus on kaiken A ja O, joka ulostamiskäynnin jälkeen (mieluimmin) vesipesu, kosteuspyyhekin käy väliaikaisena ratkaisuna. Kaikesta huolimatta pukamat tulevat luultavasti Sinullakin aika ajoin vuotamaan verta ja sen seurauksena tulehtumaan, jolloin ollaankin sitten vaikeuksissa. Olen käyttänyt apteekista saatavaa "Scheriproctneo" voidetta, joka viilentää ja rauhoittaa kipua sekä käsitykseni mukaan on antiseptinen. Nyt olen pitkän tulehdusjakson kierteessä löytänyt apteekista "Ac3 Comfort"- nimistä, peräaukkoon ruiskutettavaa vaahtoa. Tuntuu tepsivän välittömästi, eli on siis toimiva lisähelpotus vaivoihin.

Nyt on koko ajan muistettava, että peräpukamat eivät välttämättä ole niin "viattomia" kuin luulisi - sen varmistamiseksi, että veren tulo peräaukostasi ei ole oire mistään vakavammasta, suosittelisin kyllä Sinulle lääkärissä käyntiä.

Muistan aikoinaan kun ensimmäisen kerran tulin maininneeksi tohtorille peräaukon vaivoista ja lääkäri tarttui tähystimeen ja käski ottaa pikkarit pois ja kiivetä laverille, olin noloudesta maahan vajota. No, ensimmäinen päivä oli pahin sille hirtetyllekin, toinen meni jo rutiinilla. Ei sinunkaan kannata ujostella, lääkäreille ihmisten takapuoliin tuijottelu kuuluu ammattiin ja on vain rutiinia. Siinä tapauksessa, että ujot pyrkii kaikesta huolimatta iskemään, yritä valita naislääkäri.

Peräpukamiahan myös leikataan/hirtetään taikka poltetaan. On kuulemma suht. ikävä toimenpide, joten olen minäkin yrittänyt pärjäillä noilla yllä kerrotuilla konsteilla. Tärkeintä on kuitenkin se, että on sen verran valppaana, että ei päästä sille alueelle kehittymään mitään vakavampaa. Eli lääkäriin siitä, että saat diagnoosin ja hoito-ohjeet. Toivon parasta menestystä Sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ko -kö? kirjoitti:

Olen 25 vuotias nainen. Minulla on kai ulkoisia pukamia. Ts. rypäleitä persiissä (niinkuin joku on täällä asian ilmaissut). Näistä ei ole ollut muuten mitään vaivaa, paitsi kosmeettinen haitta. Hädin tuskin kehtaan harrastaa edes seksiä.

Pukamia on ollut jo monta vuotta, mutta lääkäriinkään en ole kehdannut mennä saati apteekkiin hakemaan mitään. Pukamat eivät ole kipeitä, hyvin harvoin vuotavat verta.

Nyt jos menisin apoteekkiin, niin mitä sieltä pitäisi hakea? Suosituksia millekään voiteelle esim. ?

Haluaisin vain nätin peppureiän.

Käyn kakalla noin joka toinen päivä. Yleensä kakka on ihan peruskiinteää ja pehmeää, harvemmin kovaa.

Liikuntaa en oikeastaan harrasta, koulussa istun päivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu