te, jotka olette ollut hyvässä kuntoutuksessa, millaista se on ja miten se auttaa? Onko jotain kirjallisuutta aiheesta? Haluaisin itse kuntouttaa itseäni että pärjäisin sosiaalisissa tilanteissa ahdistumatta. Millä tavalla kuntoutus on auttanut teitä?
Miten kuntouttaa
itseään kun on assi
6531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuntoutusta on ollut neuropsykologin ja ihan tavallisen psykologin joka tietää paljon aspergerista, terapiakäynnit.
Ollaan keskusteltu mm miten olisi hyvä käyttäytyä eri tilanteissa että niistä selviäisi mahdollisimman luontevasti, ja terapeutti on osannut taviksen näkökulmasta kertoa, miltä se tuntuu jos minä assina sanoa paukautuan suoraan sitä tai tätä tai käyttäydyn omituisesti hänen, eli ei-assien näkökulmasta, miltä se näyttää ja vaikuttaa yms.
Sitten olen ihan itsekseni käytännön elämässäni koittanut joissakin tilanteissa tietoisesti muuttaa käytöstäni ja se on todella auttanut paljon, asiat hoituvat paljon paremmin ilman ylimääräisiä kommelluksia.
Tärkeää on sekin, että terapeutti sanoo, ettei minun tarvitse muuttua, että olen hyvä just tämmöisenä, mutta joskus joissakin tilanteissa on itselleni parempi yrittää käyttäytyä hieman erilailla. Ja se on toiminut tosi hyvin ainakin minulla.
Kaikki pitää vain perustella hyvin ja niin että tajuan mitä terapeuttini haluaa minun tekevän, ja tietenkin itsellä pitää olla hyvä motivaatio muuttaa käytöstä ja oppia ja sopeutua.
on se, että tekee kaikki möhläykset, ja jälkeenpäin tekee muistiinpanoja; mitä tuli sanottua ja mitä olisi pitänyt sanoa. Pikku hiljaa pahimmat mokat alkavat karista pois. Mitä pahempia virheitä tekee, sen paremmin niistä oppii.
tehnyt tätä paljon. Minulle kehittyi sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. Silloin en tietysti tiennyt että sosiaalinen pelko johtui aiheellisesti siitä, että en ymmärrä niitä tilanteita ja möhläilen.
neuvoa, koska jokainen on niin suuresti omanlaisensa yksilö.
Minua auttoi nuorempana paljon se, että opin hyväksymään ensin itseni edes suurin piirtein sellaisena kuin olen. Sitten tein selvän eron 'möhläyksen' ja toisen loukkaamisen välillä.
Loukata en missään tapauksessa halunnut, ainakaan jos minua ei oltu loukattu ja pohdin paljon niinä aikoina, miten voi syntyä tahattomia loukkaamisia ja miten opin välttämään niitä. Kun se puoli asiasta alkoi olla kunnossa, jäi vielä itsensä hyväksyminen möhläyksineen kaikkineen.
Seuraapa tarkkaan tv:stä erilaisia sosiaalisia tilanteita, joihin poliitikot työnsä takia joutuvat. Ja erilaisia möhläyksiä sattuu heillekin, vaikka ovat sosiaalisten taitojen ammattilaisia, ja kaikille muillekin sattuu.
Huippupoliitikot selviytyvät näköjään töppäilyistään huumorilla ja se on hyvä lääke meille muillekin.
Kanervaa jossain ulkomailla - molemmat ovat möhlänneet, ja koko maailma tietää. Miltähän tuntuu olla siellä tirskuttavana?
Tämä nyt ei niin liity assiuteen mutta edellisessä möhlintäjutussa oli Vanhasen ja Kanervan naisjutut. Vanhanen ei kylläkään mun mielestä ole möhlinyt. Kysehän on vain siitä että lyhyt seuranpito julkistettiin yksityiskohtia myöden ja sitä ei möhlinyt Vanhanen. Kanerva.. se menee "pojat on aina poikia" piikkiin.
Ans olla jos istuva presidenttimme T. Halonen olis lähetellyt jotakin textareita, huh.
Mutta.. minä olen möhlinyt niin valtavat määrät koko ikäni että ei niistä lukua voi pitää. Aika kyllä parantaa haavat. Usein se olen minä itte joka niitä märehtii ja murehtii ja muut unohtaa ja muut suhtautuu joistakin törppöilyistäni huolimatta kohdatessa ihan kuin ei mitään.
Asseilla vaan on niin hemmetin totinen ja vakava ote elämään. Juu - tiedän, sille ei voi mitään ja siksikin niitä kommelluksia tulee ihmisten kanssa kun ei itse pysty keskittymään muiden läsnäollessa kunnolla, kun sosiaalisen tilanteen stressi saa käyttäytymään välillä kuin idiootti.
Mä olen saanut paniikkihäiriölääkkeet.
Ne on myrkkyjä ja niihinkin voi jäädä koukkuun mutta kun välttelen sosiaalista sähellystä ja käytän harvakseltaan lääkkeitä niin jotenkuten tuon elämän vaikeimman osa-alueen saan sujumaan. Mutta.. onhan tässä tullut jo treenattua puoli vuosisataa ja rankkaahan se on välillä ollut. Mulla on kuitenkin yllättävän nopea ja hyvä palautumiskyky. En ole jämähtänyt mihinkään psykoosiin enkä siis sairastunut skitsofreniaan, en vaikka oireilu joskus sellaista muistuttaakin. Eikä mulla ole mitään pitkäkestoisia neuroosejakaan niin että olisin muuttunut pakko-oireiseksi.
Yks mitä pitää jankuttaa itselleen: "ihmisiä ne muutkin vaan on". Se on tärkeää muistaa. Eikä pidä ajatella muiden puolesta, ei luulla kaikkea kamalaa, jne. Olen huomannut että aika usein ihmisiin kuitenkin voi luottaa. Harvat on niin toopeja että tahallaan aiheuttaa mitään ikävää. Toopeja tai mieleltään järkkyneitä. Toistenkin erilaisuutta pitää oppia tulkitsemaan. Siitäkin on itselle iso apu.
Ja kaikkea ei pidä sanoa mitä ajattelee.
Mun sisko josku kauan sitten teki mulle tyynynliinan johon kirjoitti aforismeja, yksi oli tällainen: "Kun sanoo mitä haluaa, saa kuulla sellaista mitä ei halua kuulla". Kymmeneen kannattaa aina laskea. (Sen kun muistaisin itsekin useimmin.. hm..)