"SRK:lla ei ole mitään televisiota vastaan, vaan sisältö ei ole uskovaiselle sopivaa, joten sellaista eivät uskovaiset hanki. Joten sisältö ratkaisee." Näin sanoi minulle tällä viikolla eräs vl-ihminen kun keskustelimme televisiosta.
Sen ymmärrän myös, ettei SRK:lla ole mitään tietokonetta vastaan, mutta kuinka ihmeessä SRK on päättänyt internetin sisällön olevan uskovaiselle niin sopivaa, että sellainen pitää jokaiseen vl-uskovaiseen kotiin hankkia? Siis Suomen ennakkosensuroidun television ohjelmat ovat uskovaiselle sopimattomia, mutta täysin villin ja perversioita sekä rikollisuutta täynnä olevan internetin sisältö on synnitöntä? Voisiko joku selittää tyhmälle, kiitos.
Sen ymmärrän myös, ettei SRK:lla ole mitään tietokonetta vastaan, mutta kuinka ihmeessä SRK on päättänyt internetin sisällön olevan uskovaiselle niin sopivaa, että sellainen pitää jokaiseen vl-uskovaiseen kotiin hankkia? Siis Suomen ennakkosensuroidun television ohjelmat ovat uskovaiselle sopimattomia, mutta täysin villin ja perversioita sekä rikollisuutta täynnä olevan internetin sisältö on synnitöntä? Voisiko joku selittää tyhmälle, kiitos.
Vastaukset 22
Vanhimmat
tulee VL kirjo parhaiten esille.
Valehtelu ja se, ettei meitä arvosteta koiraa korkeammalle, tai sitten he ovat todella tyhmiä.
Kautta aikojen osa VL väestöä on tehnyt koko TV kiellon tyhjäksi, mitään sellaista ei ole, ei kukaan ole heiltä sitä kieltänyt?? Täyttä potaskaa.
Ensimmäinen vaimoni kuitenkin oli VL, ja sukuni, että kyllä nämä paskan jauhajat tunnetaan.
Sama oli radiossa, sekin kiellettiin, mutta myöhemmin sallittiin, autoa pidettiin pirun kulkuneuvona, mutta kun Saari sen laitto, hankki kaikki auton.
Kun ihminen leikkii tekemillään säännöillä Jumalaa, tulos on vain saatanallista sotkua, kuten SRK on.
Miten on tupakka, se maksaa meille tupakoimattomille, 1/3 lisää veroa, jonka maksamme, juuri VL ja tupakointisoiden vuoksi, mutta kun se ei ole synti, mikä sitten, sehän on homo ja orjuutus, saatanan orjuutus. TV;hen ei kuitenkaan tule himo, mutta VL;llä se on kaapissa ja piilohimo.
niitä videokeloja. Niitä voi sitten yrittää tunkea vanhaan rainakoneeseen tai muuten vaan käsin rullata alusta loppuun ja lopusta alkuun. Onhan se kehittävää.
oudolta. Oudolta tuntuu myös se, että uskonto pyrkii omilla säännöillään estämään synnin leviämistä jäsentensä keskuudessa.
Jos pohdimme asiaa, niin SRK:n käytäntö osoittaa sen tietävän, ettei kaikilla ole Pyhää Henkeä, joka tulee uskosta Jeesukseen. Siksi SRK luultavasti pelkää laumansa joutuvan tuuliajolle, jos heikoimmat katsovat televisiota, ja saavat sieltä huonoja vaikutteita.
Totta on, että internetistä löytyy paljon pahempaa nähtävää. Täysin sensuroimatonta pornoa on joka paikassa, ja jopa lastenkin saatavilla.
En minä ymmärrä lainkaan, että SRK näkee suuremman synnin olevan television kuin netin? Kumpikaan ei ole sinällään synti vaan esine. Syntiä on se, jos sieltä katsoo sellaista, joka on pahaa Jumalan silmissä. Mitä katsoo, se on jokaisen asia.
On muistettava se tosiasia, ettei SRK vastaa kenenkään synneistä Jumalalle, vaan sen tekee jokainen itse henkilökohtaisesti. Se mitä teet elämäsi aikana, siitä on tehtävä tili.
Siksipä yleensä tuollaiset kiellot ovat tarkoituksettomia, koska jokainen määrää itse tekemisistään. Joka on epärehellinen Jumalalle, SRK:lle ja itselleen, katsoo nettiä tai televisiota olipa kieltoja tai ei. Jokainen teko jää muistiin Jumalalle, ja siellä tuomitaan pahat teot.
Ilmeisesti SRK haluaa käyttää valtaansa ja pitää laumaa koossaan pelkällä vallalla. Siksi se on antanut eriskummallisia sääntöjä jäsenilleen.
Jollei ole uskoa Jeesukseen, eikä ole Pyhän Hengen lahjaa, ihminen on vietävissä milloin mihinkin. Olipa nurkassa televisio tai netti, niin kyllä PH ilmoittaa AINA mikä on oikein ja sopivaa. Ei siinä tarvita minkään ulkopuolisen tahon sääntöjä. Ne ovat ihmismääräyksiä.
on edelleen voimissaan. Kun kokonaista herätysliikettä johdetaan armeijakurilla, jossa yksilöön ei luoteta pätkääkään -vaan ainoastaan tiukkaan kuriin ja valvontaan, seurauksena on fundamentalistinen äärijärjestö!
näin voi luulla, kun ei tiedä asioista mitään! ER oli juuri se henkilö, joka uudisti asioita ja pyrki pois fundamentaalisista piirteistä. Joten kannattaisi ensin tutkia ja vasta sitten hutkia - jos jää hutkittavaa?
...pois pyrkijä?
Minäkin tiedän jotakin. ER oli armoton hoitomies. Hän heitti Saatanalle esimerkiksi kymmeniä vuosia kirkkokuorossa laulaneen naishenkilön, vastoin muutamien muitten hoitajien mielipiteitä.
Mutta myöhempinä vuosinaan hän käänsi takkinsa ja näytteli ihan jotain muuta. Mutta hänen "tuomionsa" väärähenkisistä jäivät ennalleen. Kuten muittenkin hoitomiesten.
Etköhän sinä ihaile jotain perin raadollista ihmistä.
mutta E.R silloin purki vaan itse tekemäänsä fundamentalistijärjestelmää.
vastata, miksi TVn katselu naapurissa tai matkoilla on sallittua mutta TVn käyttömaksu, joka olisi esivallan kunnioitusta, ei ole sallittua??
omasta puolestani, että maksan lupamaksut ja katson televisiota kotona.
En näe siinä mitään väärää, sillä valitsen itse mitä kulloikin haluan katsoa. En ole VL, mutta uskova ihminen.
kaikilla meillä, ollaampa mitä läisiä tai laisia tahansa, sisältö ratkaisee. TVssä on nappula, josta se saa pimeäksi, jos ohjelma ällöttää tai on parempaa tekemistä.
joka asiassa, itsehän me päätämme mitä teemme, tai jätämme tekemättä. Näin toimitaan myös television suhteen.
Minusta täysin perusteltu ja ymmärrettävä asia, olipa sitten uskossa tai ei.
koska on kiellettyä pitää rakkinetta ja jos kuitenkin katsoo, ei voi maksaa, kun siitä jää jälki rekisteriin osoitteita ja nimiä myöten. SRK:n lonkerot ulottunevat näihinkin.
Sula mahdottomuus ja pattitilanne.
tv-kiellosta erottamissanktioineen muineen on edelleen voimassa - osoittaa vain srk:n lepsuutta, ettei siinä pitäydytä saatanalle heittämisineen - lahkousko on notkea kuin nisutaikina ja vl-herrat valehtelee kuin kunnon syntiset!
ettei hänen mielestään televisio ole mitenkään kummempi väline kuin netti taikka radio. Sanoi että voisi itselleen ihan hyvin hankkia tv:n koska ei näe siinä mitään pahaa ja on sitä punninnutkin. Kertoi vielä että jos hankkisi sen niin moni vl olisi hänen kimpussaan ja painostaisi häntä niin että tv:stä joutuisi luopumaan taikka yhteisöstä. Kertoi että siellä on paljon ihmsiä jotka heti ovat potkasemassa kun sellainen tilanne tulee.
Eikö teille kerro jo tuo miten kateellisia ihmiset voivat olla toisilleen? Jos tuolla on ja meillä ei saa olla niin ei kyllä tuollakaan. Tai koska monesta tv-ohjelmien katsominen on synti niin ei kukaan muukaan josta se ei ole synti saa katsoa niitä. Eikö tuo ole jokaisen omantunnon kysymys ja oma asia?
'heikon veljen tähden'-logiikkaa. Toisella tavalla ilmaistuna: kateus vie kalatkin vedestä.
Muistelepa vain A. Hahon vaikeutta ja kykenemättömyyttä sulkea televisio. Jos entinen opiston rehtori ei kykene painamaan nappia, niin miten vielä yksinkertaisemmat siihen pystyisivät.
Vielä tästä tv-apparaatista muutama sana. Ei voi kuin ihmetellä, millä lihaksilla vl:t, jotka eivät ole elämässään katsoneet televisiota, pystyvät puhumaan sieltä tulevista turmelevista ohjelmista ja ylipätään ohjelmista yhtään mitään. No, joku on täällä kirjoittanut, että televisio tyhmistää katsojat, jotka passiivisina tuijottajat kaikenlaista turmelusta ruudusta. Sen sijaan netti panee vl-ihmisenkin toimimaan, kun aktiiviseti joutuu itse hakemaan Ylen Areenasta haluamansa ohjelman katsottavakseen. Aivosolut saadaan näin liikkeelle. Toisaalta, jos he nyt alkaisivat hankkia niitä apparaatteja, voisipa tosiaankin käydä niin kuin isovanhempien aikaan 60-luvulla, että lumisadettakin sieltä ruudusta piti katsella vähän aikaa ennen ohjelmien alkua. :)
Televisiokielto ei tietysti ulkopuolisille kuulu millään tavalla, mutta nuo perustelut ovat vl-ihmistä aliarvioivaa ja johtoportaan aikuisia ihmisiä koskevaa holhousta ja pelottelua uskon ja taivaspaikan menettämisen nimissä, ja totta tosiaan, SRK määrittelee, miten taivaspaikka on taattu.
toimii juuri noin. Kaikki kyttäävät toisiaan, ettei kukaan vaan saa taivaspaikkaa toista helpommalla...
sama televisio-ohjelma on täysin synnitön, mutta sitä ei saakaan sanoa televisio-ohjelmaksi vaan DOKUMENTIKSI. Dokumentti ei ole niin syntinen kuin televisio-ohjelma, paitsi Hannu Karpon dokumentti "Syntisin silmin". Se on ryöttäsyntinen tv-ohjelma.
Kyllä kuuluu, sillä se on Suomen kansalsien kahlisemista ja yksilönvapauden riistoa. Juuri siksi siihen on hyvä puuttua.
'ulkopuolisille' itseäni. Anteeksi, jos ilmaisuni oli epäselvä. En tosiaankaan ala taistella vl-ulkopuolisena tv-kiellon poistamiseksi v-lestadiolaisuudesta. Omasta puolestani he saavat ansaita autuutensa ihan omalla tavallaan, vaikka päällään seisomalla.
Jos vl:t eivät ymmärrä yksilön vapaudesta mitään ja yksilön vapauskin on toisarvoinen seikka heidän uskonsa rinnalla, niin siitä vaan lain ja SRK:n alle.
kruunu saadaan kärsimällä!
Harmaa veli
sisältä, kun se ei pysty pitämään laillisia vuosikokouspäätöksiä ja niiden rangaistuksia - missä on uskottavuus ja ns. "usko"?
Kummallinen n SRK:n ajatus synnistä.