Historia on kompastuskivi SRK:lle. Menneisyydestä löytyy monia epäjohdonmukaisuuksia.Miten kummassa vääriä henkiä oli liikkeellä erityisen paljon juuri 70-luvulla ja vain 70-luvulla? Olivatko vl-uskoiset tuolloin normaalia syntisempiä vai katsottiinko, että oli syytä puhdistautua kun maailmanloppu näytti vääjäämättä lähestyvän? Uskottiinhan, että vuotta 2000 ei enää kirjoiteta.
SRK:n virallinen oppi 70-luvulla oli, että ns. väärästä hengestä on aina tehtävä parannus seurakunnan edessä. Päivämiehessä sitä käsiteltiin moneen otteeseen. Nyt tuo oppi jollain tavoin kiistetään.
Eräät SRK-johtajat elivät synnissä 70-luvulla ja samanaikaisesti vaativat muilta kuuliaisuutta. Erityisesti tuo synnissä eläminen koski niitä, jotka olivat ottaneet rahaa SYT-säätiöltä. Heillä oli tunnollaan taloudellisia väärinkäytöksiä. Sitä oli heidän synnissä rypemisensä. SYT-säätiölle selitetiiin, että tehtiin kommunismin vastaista työtä ja vl-kansalle selitettiin jälkeenpäin, että rahat käytettiin "Jumalan valtakunnan" työhön.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lestadiolaisuus ja monet muut uskonnot huusivat maailmanloppua 60-ja 70-luvuilla. Siihen kompuroitiin. Mutta kaikesta toiminnasta jää jälki. Sitten oltiin hyssyn hyssyn kun mitään maailmanloppua ei tullutkaan. TV kielto on näiltä pahoilta antikristuksen lopun ajoilta.
"Päivämiehessä sitä käsiteltiin moneen otteeseen. Nyt tuo oppi jollain tavoin kiistetään."
Eiköhän se oppi ole vieläkin samaa henkioppia. Se pelokas henki oli niin vahva, että oli kaikki otettava elämisessä "varman päälle" kireimmän mukaan. Kun nuorena kasvaa sellaisessa ympäristössä, ei asiat ole henkioppineen siitä muuttuneet. Odotamme vain uusia aaltoja, jotta SRK:n mahtipontisuus säilyy. Raha kyllä johtajille kelpaa edellen, mutta anteeksi virheistä ei anella.
Totta on tuo rahanahneus. SRK-johtajien, nykyisten ja entisten, joukossa on miljonäärejä. Tähän ei voi laittaa nimiä, mutta "tosi on".