Baariin?

Olemme mieheni kanssa lähdössä viikonlopuksi kaveripariskunnan luokse yökylään eri paikkakunnalle, ja tarkoituksena, ainakin heillä, on lähteä illanvieton päätteeksi baariin.

No, minäkin haluaisin käydä baarissa, tietystikkään en joisi siellä mitään vaan olisin vain lähinnä maskottina. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä, ettei se olisi raskauteni tähden soveliasta. Kun kysyin, olisiko hänen kielteisessä asenteessaan ripaus "häpeää" pystyvatsaisesta seuralaisesta, myönsi hän että ehkä häntä hiukan nolottaisi.

Haluaisin teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Onko soveliasta käydä raskaana baarissa? Oletteko käyneet itse baarissa ollessanne raskaana? Mitä ajattelette, jos näette baarissa raskaana olevan naisen?

Itseäni harmittaa nyt kovasti, sillä raskauden tähden olen luopunut monista asioista, toisinkuin mieheni. En silti ole katkera siitä että joistain asioista on täytynyt luopua, sillä olen onnellinen vauvastamme ja tekisin hänen hyvinvointinsa eteen mitä tahansa. Mieheni kuitenkin polttaa edelleen tupakkaa yhtä paljon kuin ennenkin, välillä jopa autossa minun ollessani mukana! Alkoholin käyttöä hän on kyllä vähentänyt, mutta silti hänen on saatava jokaviikonloppuiset oluensa. Baarissa hän ei kuitenkaan onneksi laukkaa.

Minusta on jollainlailla epäreilua, että hän kieltää minua tulemasta baariin ja on silti itse menossa sinne. Olen siis harmissani nimenomaan siitä, ettei hän myötäelä raskaudessani riittävästi, eikä näy olevan kovinkaan innokas luopumaan esim. tupakoinnista.

Millä tavoin teidän miehenne ovat myötäeläytyneet raskauteenne? Ovatko he luopuneet esim. tupakoinnista? Pitäisikö miehen teidän mielestänne olla valmis luopumaan joistain asioista raskaana olevan puolison ja vauvan tähden? Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksianne!
242083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Itse en nykyään näe mitään väärää siinä, että menee baariin. Nykyään kun ei baareissa saa sisällä tupakoida, joten passiivisen tupakoinnin vaaraa ei ole. Jos ei meinaa juoda eikä tupakoida (eikä tanssia tyrät rytkyen), niin miksi ei voisi mennä baariin? Jotkut voi katsoa paheksuvasti, mutta en ymmärrä miksi. Ihmisten tapaaminen ei varmaankaan ole kielettyjen asioiden listalla käsittääkseni raskaudessa :)

Äänestä

itse aion kyllä käydä edelleen baareissa moikkaamassa kavereita ja katsomassa bändejä. Katson kuitenkin vähän tarkemmin mihin baariin menen. Loppuvaiheessa mietityttäisi kova melu, jos tuleva vauva ei ole siihen tottunut. Siis eihän siitä mitään haittaa olisi, mutta voimakas reagointi saattaisi tuntua epämiellyttävältä.

Haukkuisin miehen pahanpäiväisesti, jos polttaisi samassa sisätilassa missä itse olen. Oma mieheni ei onneksi polta laisinkaan. Jos taas me molemmat olisimme tupakoitsijoita, niin vaatisin miestäni lopettamaan samalla kun itse lopettaisin.

Äänestä

aivan hyvin käydä raskaana ollessaankin, kun siellä kerran ei altistu enää tupakansavulle. Sitähän voi juoda vaikka alkoholitonta olutta! En katso baarissa olevia raskaana olevia naisia pahalla, elleivät sitten olisi kännissä tai vetäisi röökiä kuin korsteenit - sellaisiin en ole onneksi törmännytkään.

Itse suuttuisin kovasti, jos mies tupakoisi autossa kun vaimo on raskaana. Eikö hän välitä lapsenne terveydestä? Aivan älytöntä.

Äänestä
  • Ei kaikille ole niin helppoa lopettaa tupakointia baareissa. Edelleen porukka polttaa salaa, tanssilattialla, pimeissä nurkissa... Ei siihen kiellot ja lait auta. Tupakanhimoa on vaikea vastustaa.

    Äänestä

TOTTAKAI voit mennä mihin vaan jos haluat, ei se vauva tiedä missä te olette :D eli ei tule juoppoa sillä perusteella.

Minä pokkana kieltäisin myös miestä menemästä jos kerran sanoo ettei halua sinun tulevan.

Mä en ole jaksanut olla oikein yhtään missään heilumassa iltaisin, mies kyllä tullut ja mennyt mutta sekin on loppu nyt kun täysiaikainen vauva köllii mahassa.

Ainakin jos minä näen raskaana olevan naisen baarissa, niin lähinnä olen kateellinen että toiset ne jaksaa :D

Äänestä

Jos mies tuntee häpeää vauvamasun kanssa baarissa, niin mies jääköön seurasta pois. Tee sinä niinkuin sinua haluttaa tehdä, eikä niinkuin mies vaatii.

Miehesi poltti varmaankin jo ennen kuin lapsen päätitte tehdä.... ja sinä varmasti tiesit että hän polttaa. Jos ei halua, että mies odotusaikana tai myöhemminkään polttaa, pitää lapset tehdä tupakoimattoman miehen kanssa. Ja siltikään ei voi olla täysin varma, ettei hän myöhemmin sitä aloita.
Samassa autossa / sisällä polttamista ei tarvitse hyväksyä. Auto tienlaitaan ja toinen pois kyydistä, jos ei mies niin sinä... ja taksilasku miehelle. Kyllä se pian oppii että siinä asiassa olet tosissasi.

Äänestä

ja mieleni ei ole baareihin tehnyt sitten neljään vuoteen! Mieheni lopetti tupakoinnin omasta aloitteestaan, piti raskausaikaa jo niin tärkeänä.
Ehkä olen hieman vanhempi(-74) kuin sinä ja muut vastanneet? Minua ei voisi vähempää kiinnostaa baareissa oleilu, olen aikoinaan jo irroitellut.
Tämä kolmas raskaus.
En hyväksy raskaana olevaa baareihin. En itse kehtaisi mennä. Jos haluan tavata ystäviämme, se tapahtuu heidän tai meidän kotonamme. Se tietää AINA eripuraa jos käydään baareissa erikseen. Perheelliselle se ei sovi! Olen kokenut kahdenlaista parisuhde-elämää ja tähän ehdottomasti tyytyväinen!

Äänestä
  • Käyn hyvin harvoin baarissa,ja senpä takia haluaisinkin nyt mukaan lähteä. Raskauden aikana ei ole tullut juurikaan käytyä missään. Kaiken lisäksi meillä on hyvin vähän ystäviä, ja näin ollen myös "tilaisuuksia" tavata ihmisiä.

    Se on totta, että eripuraa tulee kun erikseen käydään baarissa. Varmasti olisin miehelleni vihoissani, jos hän pakottaisi minut nyt jäämään yksin ja vieläpä vieraaseen taloon hänen lähtiessään baariin. Olisin vihoissani, oli se sitten oikeutettua tai ei.

    Itse olenkin ehdottanut, että emmekö voisi porukalla jättää koko baarin väliin ja keksiä sen sijaan jotain hauskaa tekemistä ihan kotosalla, kun kerta baariin menemisestä emme pääse yhteisymmärrykseen. Mieheni on kuitenkin tästä eri mieltä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Käyn hyvin harvoin baarissa,ja senpä takia haluaisinkin nyt mukaan lähteä. Raskauden aikana ei ole tullut juurikaan käytyä missään. Kaiken lisäksi meillä on hyvin vähän ystäviä, ja näin ollen myös "tilaisuuksia" tavata ihmisiä.

    Se on totta, että eripuraa tulee kun erikseen käydään baarissa. Varmasti olisin miehelleni vihoissani, jos hän pakottaisi minut nyt jäämään yksin ja vieläpä vieraaseen taloon hänen lähtiessään baariin. Olisin vihoissani, oli se sitten oikeutettua tai ei.

    Itse olenkin ehdottanut, että emmekö voisi porukalla jättää koko baarin väliin ja keksiä sen sijaan jotain hauskaa tekemistä ihan kotosalla, kun kerta baariin menemisestä emme pääse yhteisymmärrykseen. Mieheni on kuitenkin tästä eri mieltä.

    Älä anna periksi, kerro hänelle että hänen roolinsa sinunkin hyvinvointisi kannalta on tärkeää - ei ole oikein että isä saisi mennä miten haluaa ja äiti ei. Odotus on koko perheen yhteinen asia.

    Meillä tämä tajuttiin vasta kun raivosin tarpeeksi, puhuin miehen selvinpäin ollessa rauhallisesti ja lopulta kysyin jo kaikki ne kliselausett että mitä pahaa mä olen tehnyt ym.

    Sitten vetosin siihenkin että pelottaa olla yksin näin viimeisillään, ja että vituttaa olla yksin ja siitä ei voi rankaista ettei jaksa lähtee vaan silloin miehen homa on viihdyttää raskasta vaimokettaan! :)


    Meni tajuntaan, mutta kyllä se huutoakin vaati, huh.

    Äänestä

  • kanssasi ja totta on, ettei baarielämä ole enää houkuttanut aikoihin.
    En näe kuitenkaan syytä siihen, miksei niin halutessaan perheellinen ja raskaana oleva voisi kapakoissa käydä? Etenkin, kun se savustaminenkin on luojan kiitos nykyään niissä kielletty =)
    Kyllä minä ainakin halutessani voin tavata ystäviä myös baari-illan merkeissä, ei aina ole pakko nyhrätä miehen kanssa kotona tai olla kahdestaan jossain! Samoin saa mieheni puolestaan käydä yöelämässä, jos niin haluaa.
    Totta toki on, että sanaharkkaa voi syntyä yöriennoista, varsinkin jos ollaan totuttu siihen, että baareissa katsellaan vastakkaista sukupuolta, flirttaillaan ja vedetään änkyräkoomat... Mutta baareissa voi myös tosiaan vain tapailla kavereita ja kuunnella bändejä!
    Itselleni ei ainakaan tulisi mieleenkään ihan vaan lähteä kännäämään ja pokaamaan miehiä baariin, vaikka en perheellinen ja raskaana olisikaan... en ole sitä tehnyt nuorempanakaan.

    Äänestä

  • Olen sinua pari vuotta nuorempi äityli. Baareissa en minäkään usein juokse, mutta toisinaan tulee työpaikan illanviettoja, ystävien syntymäpäiviä, tupaantuliaisia tms. Mielelläni lähden silloin mahdollisuuksien mukaan baariinkin muiden matkassa!

    Etenkin työpaikan illanvietot on miehen kanssa eri aikaan, ja siis erikseen baarissakin. Koskaan ei ole moisesta tullut riitaa. Miksi siitä tulisi riitaa?? Se vähän ihmetyttää. Tappelu ei tietysti perheelliselle ole järkevää, ja siitä tulisi vain paha mieli. Mutta jos luottamus on kohdillaan, niin mikä on riidan aihe? Juoko toinen liikaa vai mistä on kyse? Se on tietysti eri juttu, jos toinen juoksisi joka viikko kaupungin yössä. Mutta jos käy joskus harvoin, niin mukavaahan se vain on, että pääsee esim. kuuntelemaan jotain bändiä mistä tykkää tms.

    Miksi katsot pahalla raskaana olevaa baarissa? Miksi et hyväksy? Mitä väärää siinä näet? Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Olen itse nyt rv 35 1 ja viikko sitten olin baarissa, koska työkaverit järjestivät minulle läksiäiset, kun lähden äippälomalle. Mukava ilta oli.:) Tanssittiin ja juteltiin. Ei käynyt mielessäkään, että en olisi lähtenyt!

    Nyt ihan loppuaikana en haluaisi lähteä vaikka jotain juhlaa tulisikin, siksi että kivempi olla jossain muualla, kun synnytys käynnistyy... Heh.

    Äänestä

Pakko vielä munkin liittyä keskusteluun vaikka hyvinkin samoilla linjoilla menen muiden vastaajien kanssa...mutta kertaus on opintojen äiti :)

Itellä on 35 6 rv ja huomenna olisi tarkoitus lähteä kuuntelemaan erästä laulelijaa baariin. Kuten muutkin sanoivat, tupakoimattomuus baarissa on ainakin minulle ollut se suurin syy miksi "uskallan" lähteä ulos.
Ainoa mikä hieman pelottaa, ovat juovuksissa tyhmyyksiä sanovat ja tekevät kanssabaareilijat...toiset saattavat tulla herkästi sanomaan pahasti jos näkevät raskaana olevan naisen baarissa ja vielä lasi kädessä (yllättävän usein ne luulevat siellä olevan alkoholia!).

En myöskään mielelläni mene esmes baaritiskille/tanssimaan jos on kamala väenpaljous, ei kukaan varmaan tahallaan siellä masua tule tönimään, mutta vahinkoja sattuu.

Sitten niihin myönteisiin asioihin; baareissa saa yllättävän hyviä (myöskin yllättävän kalliita, mutta...) alkoholittomia drinkkejä! Muistaa vaan sanoa etteivät laita mtn energiajuomia tai muita sopimattomia raaka-aineita juomiin :)

Melusta en tiedä kuinka se vaikuttaa...mutta kun nyt ei aivan kaiuttimien vieressä koko iltaa vietä, niin en usko senkään vaikuttavan mitenkään erikoisesti.

Jos itse viihdyt baarissa ja osaat pitää hauskaa selvinpäin, niin lähde ihmeessä mukaan! :)

Onneksi oma mieheni lopetti juuri tupakoinnin ennen raskautta, itse lopetin hänen jälkeensä kun sain positiivisen testituloksen. Jos hän haluaisi polttaa, en estäisi, mutta vaatisin häntä tekemään sen etäällä minusta. Passiivinen tupakointihan on ihan yhtä vaarallista kuin se että itse polttaisi. Kyllä automatkoilla voi aina sen verran pitää taukoa että käy polttamassa ulkona ja sitten taas jatkaa matkaa :)

Äänestä

en menisi.Mutta on se kumma,jos miehesi "häpeää" masuasi,niin..Luulisi että hän olisi ylpeä mitä on tulossa

Äänestä

Olen samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Minusta baarit eivät todella ole odottaville. itse olen ollut ennen ensimmäistä raskautta oikea baarikärpänen(olen vasta 22),mutta mahan kanssa en baariin mene. vaikka baarit ovat nykyään savuttomia, niin pelkästään myöhäinen elämä, meteli, känniset ihmiset ym. siinä on tarpeeksi riskejä, eikä vaan kuulosta odottavan elämältä. kyllä kavereita pitäisi pystyä muutenkin näkemään. Itse katson raskaana olevaa baarissa suoraan sanoen halveksuen ja on vaikea luoda odottavasta baarissa mitään äitihahmo kuvaa.. yäk. Mielestäni odottavaa ei saisi päästää edes baariin, muuta kuin jotain esiintyjää tms katsomaan. en ikinä kehtaisi itse mennä. Mutta jotta en olisi yli moraalisen kuulonen, niin ymmärrän kyllä jos kerran tai pari käy raskaana baarissa nimen omaan katsomassa jotain esiintyjää. :) vähän kuin laivalla olisi..niin miksi ei. mutta jos lähtee ihan baariin baariin niin ei.. sellasesta pitää osata siinä vaiheessa luopua vaikka joskus tuntuukin että jää jostain paitsi. miehen täytyy kanssa osata kantaa vastuunsa ja tajuta että on nyt vastuussa koko perheen hyvinvoinnista. oma mieheni ei polta mutta jos olisi vetänyt autossa tupakat esille aikeissa alkaa tuprutella niin olisin tupruttanut sen autosta ulos aika pikaseen!

Äänestä

Itse olen raskausaikanani (nyt rv.37) käynyt parilla keikalla ja pikkujouluissa, eikä muuta ongelmaa ole ollut kuin väsymys. Ei jaksa heilua :)!
Muuten en tosiaan olisi mennyt, mutta kun ovat onneksi tuon polttamisen kieltäneet.
Totta kai raskaana olevatkin saavat käydä rilluttelemassa! Minua ainakin piristi. :)

Avopuolisoni ei ole polttamista lopettanut, enkä sitä ole häneltä vaatinutkaan. Se on hänen oma asiansa. Kunhan ei vauvan lähellä sauhuttele!

Äänestä

Jos vain masu jaksaa asukkia kanniskella, niin ihmisten ilmoille vaan. Kyllä sitä nyytin kanssa sitten ehtii kotona kyhjöttää! Ja eipä vaivaa unettomuus, kun kerrankin valvoo suosiolla hyvässä seurassa seuraavalle vuorokaudelle!

Itse käyn satunnaisesti karaokea lauleskelemassa ja olen muuten huomannut, että alkoholiton siideri on aivan mahtavan makuista! En ole myöskään yhtään tylyä palautetta keneltäkään saanut ja enkä niistä välittäisikään. Jos kerran kuussa ylipäätään lähden autolla kavereita tapaamaan ja jutustelemaan ja laulamaan, niin mitäs se ulkopuolisille kuuluu!! Joo kyllä huomaan, ett baarissa ylenkatsotaan liian vanhoja, liian nuoria, liian laihoja, liian lihavia, tanssitaitoisia ja tanssitaidottomia jne. Pienisieluiset saa varmaan jotain tyydytystä siitä, että pitävät itseään muita jotenkin parempina...

Äänestä

Siis mitä??? Että ukko baariin hurvittelemaan ja sinä jäisit yksin kökkimään jonnekkin vieraille? Olisin ihan raivoissani jos oma mieheni edes harkitsisi baariin lähtemistä (jos siis yhdessä on iltaa lähdetty viettämään)! Itse en raskaana lähtisi baariin, onhan se kuitenkin tosi irstaan näköistä vaikka ei mitään joisikaan. Enkä kyllä ehkä jaksaisi seurata känniörvelöitä. Mieheni on urheasti yrittänyt lopettaa tupakapolton (ei jaksa enää kuunnella valitusta). Ennen poltti askin päivässä, nyt muutaman pikkusikarin illassa.=)

Äänestä

ei saa polttaa niin ei luulisi olevan ongelma ja jos on vaan mahdollista päästä pois kun alkaa siltä tuntumaan niin kyllä minun mielestä voi lähteä. Ja vaikkei alkoholia voi juoda niin voit juoda limukkaa tai vaikka jäävettä :) tietty tuo aihe jakaa mielipiteet varmasti,mutta tässä oli omani. Onhan raskaudenkin kannalta hyväksi päästä välillä jonnekin. Itse liikkumis kiellon takia neljän seinän sisällä niin en näe kyllä siten hyväksi itselle ja vauvalle kun masentunut vähän olen yksin oloon.

Äänestä
  • että kun viikkojakin on noin paljon niin ei ole hyväksi ainakaan yksin välttämättä outoon paikkaan jäädä (sano se miehellesi). Ja baarista kannattaa tosiaan heti lähteä jos tuntee väsyneeksi itsensä.

    Äänestä

itse olen raskaana rv21 ja olen baarissa töissä. yllättävän paljon näkee raskaana olevia naisiakin kaupungin yössä, varsinkin seurustelupuolella missä musiikki soi hiljempaa ja karaokessa.

en näe mitään pahaa raskaanaolevan naisen baareilussa. olen itse havainnut että mahdolliset ongelmat ovat kuumuus ja ihmispaljous. lisäksi saatta tietenkin joukosta löytyä aggressiivisia tyyppejä jotka eivät välttämättä katso ketä huitaisevat..

Äänestä

Ei siksi, etteikö mielestäni raskaana oleva nainen voisi baarissa käydä jos ei siellä juo mitään. Vaan siksi, että siellä on kännistä porukkaa, jotka eivät osaa olla ihmisiksi vaikka tuleva äippä joukossa pyörisi. Eli mitä vaan voi siellä sattua. Ja baarissa voi myös olla tupakan savua. Itselleni ainakin tulisi paha olo tunkkaisessa baarissa. Mieluummin sitten lähtisin vaikka kahville siksi aikaa, kun muut ovat baarissa.

Kyllä minusta on ihan reilua, että mies tekee joitain myönnytyksiä naisen ollessa raskaana. Se nainen sitä yhteistä lasta kuitenkin sen 9 kk kantaa. Jos naiselle esim tulee paha olo tupakansavusta, niin olisihan se ihan kiva että mies silloin ainakin vähentäisi sitä tupakointia. Minusta miehen ei myöskään kuulu ravata baareissa tai ryypätä kun nainen on raskaana, koska ikinä ei tiedä, milloin jotain tapahtuu ja pitää lähteä sairaalaan tms. Se on kuitenkin aika lyhyt aika, jonka se raskaus kestää, kyllä sitten myöhemmin ehtii taas ravata kylillä. Ja eikö sen lapsen kuitenkin pitäisi olla se tärkein vielä silloin kun se on pieni??

Äänestä

Ensin kun vastaan kysymyksiisi niin onneksi miehesi ei sentään laukkaa siellä baareissa, ikävä tosin, että polttaa ja varsinkin sinun seurassa autossa. : (

Onko soveliasta käydä raskaana baarissa?

Voihan sitä käydä raskaana ollessa missä tahansa, mutta itse en tykkää baareilla raskaan ollessa. Ensinänkin, koska molemmissa raskauksissa kärsin pahoinvoinnista aina vkolle 15 saakka. Sitten olen kyllä muuten käynyt teattereissa, syömässä, mutta en varsinaisesti bilettämässä. Varsinkin jos ajatellaan noita vkoja 34 jo niin ei ainakaan hirveesti hotsita esim. tanssia ison mahan kanssa, vaikka pienimahainen olen ollut ekassa, nyt tokassa en vielä ole edennyt noille viikoille, että millainen jättivatsa tulee vai pysytäänkö entisissä kuoseissa! : ) Itse en muutenkaan enää ole baari-ihmisiä. ehkä vuodessa tulee käytyä n. 3 kertaa, pikkujoulut... Tää mun mielipide ja tapa elää. Alkonkäyttä tosi pientä.

Oletteko käyneet itse baarissa ollessanne raskaana?

En siis ole käynyt baareissa raskausaikana. Olen bailuvuoteni elänyt. Varmaan riippuu raskaana olevan iästäkin tää juttu.

Mitä ajattelette, jos näette baarissa raskaana olevan naisen?

En mä mitään negatiivista ajattele, eihän kaikista tiedä ja huomaa sitä edes. Ehkä kuitenkin ajattelisin mitä se täällä tekee, etenkin ihan loppumetreillä tai jos ois ihan kännissä. Jokainen saa tehdä mitä haluaa.

Millä tavoin teidän miehenne ovat myötäeläytyneet raskauteenne?

Oma mies ei ole koskaan ollut baari-ihmisiä hänkään, joten kai me ollaan sen takia siitä onnellinen pari, koska samat arvot ja on helppo olla yhdessä. Toki, on saanut käydä kaverin tupareissa ja pikkujouluissa, mut tullut omasta vapaasta tahdosta ihmisten aikaan pois jo about 24, 01. Huomioimalla minua etenkin eka raskaudessa tosi paljon, mm. voiteli rasvalla minut, hieroi. Nyt tokassa vähemmän. Kantaa kassit, painavat....Varoittelee, etten liukastu. Pieniä juttuja mutta mulle isoja huomioita. ; )

Ovatko he luopuneet esim. tupakoinnista?

Ei ole polttanut koskaan.

Pitäisikö miehen teidän mielestänne olla valmis luopumaan joistain asioista raskaana olevan puolison ja vauvan tähden?

Kyllähän miehen pitää jollain tapaa myötäelää raskautta, auttamalla ainakin puolisoaan, huomioimalla naistaan kotitöissä tai hieromalla hartioita. Itse en olisi miehen kanssa, joka juoksisi baareissa ja sen takia valitsin tämän kumppanin. Ei mies muutu välttämättä raskauden takia muuksi, jos on kaljoittelevaa sorttia niin eihän sitä voi hän lopettaa tuosta vain. SItten viimeistään kun lapsi syntyy, niin apuna olla arjessa ja alkuun ainakin väkisin mieskin joutuu karsimaan menojaan esim. harrastuksiaan, mutta molempien täytyy muistaa pitää kiinni muustakin elämästä ja päästä tekemään omia juttuja toisen jäädessä vaikka lapsenvahdiksi, koska muuten elämä pyörii liikaa perheen ympärillä ja pitkitoksessa se voi aiheuttaa kriisin jne. Vauvan takia olemalla hyvä isä ja roolimalli tälle ja muille lapsille.

Äänestä
  • Lisään vielä, että toki voit mennä miehesi ja kaveripariskunnan kanssa baariin, kun nykyisinhän ei sisällä enää polteta. Ole vain varovainen jos siellä on öykkäreitä. Sinulla on oikeus esiintyä siellä miehesi rinnalla olipa vatsa iso kuin mikä. Ja koska et nauti alkoa, niin ei sinulla ole mitään hävettävää. Piristäähään se sinuakin ja laittaudu oikein nätiksi ja vietä hauska ilta.

    Äänestä

Sanoisin että mukaan vaan. Menkää ajoissa niin että saatte pöydän, niin ei tarvii sitä masua pitää koko ajan muiden töllisteltävänä/tönittävänä.

Ihan naurettavaa olisi sun jäädä yksin kämpille miehen mielipiteen takia tuossa tilanteessa. Hieman epäilyttävältä kuulostaa miehesi into mennä baariin "itsekseen". Mitä hän siellä voi paremmin puuhailla ilman sinua kuin sinun kanssasi? Suhtaudu kuitenkin asiaan rennosti tyylillä "höpsis, tottakai tulen mukaan kun vielä kerkiää, ei tarvitse olla huolissaan", älä tee asiasta isoa juttua ettei mene ilta pilalle.

Nykyään kyllä voi raskaanakin oleva käydä baarissa ihan hyvällä syyllä. Toisten on ihan turha paheksua pelkän mahan olemassaolon perusteella. Eri juttu tosiaan vetää viinaa tai polttaa raskaana ollessa, mutta eihän se sinänsä liity mitenkään baarissa käymiseen...

Tänne tulleiden vastausten perusteella näyttää musta siltä, että "paheksunnan" (eli sen puutteen) puolesta uskallat hyvin lähteä ja voit sanoa miehellesi että ei siinä ole mitään hävettävää. Itsehän sen tiedät. Jos sitten lähempänä h-hetkeä tuntuu, ettei baariin meno olekaan hyvä ajatus, niin ainakin päätös olla menemättä on sinun :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv34+3 kirjoitti:

Olemme mieheni kanssa lähdössä viikonlopuksi kaveripariskunnan luokse yökylään eri paikkakunnalle, ja tarkoituksena, ainakin heillä, on lähteä illanvieton päätteeksi baariin.

No, minäkin haluaisin käydä baarissa, tietystikkään en joisi siellä mitään vaan olisin vain lähinnä maskottina. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä, ettei se olisi raskauteni tähden soveliasta. Kun kysyin, olisiko hänen kielteisessä asenteessaan ripaus "häpeää" pystyvatsaisesta seuralaisesta, myönsi hän että ehkä häntä hiukan nolottaisi.

Haluaisin teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Onko soveliasta käydä raskaana baarissa? Oletteko käyneet itse baarissa ollessanne raskaana? Mitä ajattelette, jos näette baarissa raskaana olevan naisen?

Itseäni harmittaa nyt kovasti, sillä raskauden tähden olen luopunut monista asioista, toisinkuin mieheni. En silti ole katkera siitä että joistain asioista on täytynyt luopua, sillä olen onnellinen vauvastamme ja tekisin hänen hyvinvointinsa eteen mitä tahansa. Mieheni kuitenkin polttaa edelleen tupakkaa yhtä paljon kuin ennenkin, välillä jopa autossa minun ollessani mukana! Alkoholin käyttöä hän on kyllä vähentänyt, mutta silti hänen on saatava jokaviikonloppuiset oluensa. Baarissa hän ei kuitenkaan onneksi laukkaa.

Minusta on jollainlailla epäreilua, että hän kieltää minua tulemasta baariin ja on silti itse menossa sinne. Olen siis harmissani nimenomaan siitä, ettei hän myötäelä raskaudessani riittävästi, eikä näy olevan kovinkaan innokas luopumaan esim. tupakoinnista.

Millä tavoin teidän miehenne ovat myötäeläytyneet raskauteenne? Ovatko he luopuneet esim. tupakoinnista? Pitäisikö miehen teidän mielestänne olla valmis luopumaan joistain asioista raskaana olevan puolison ja vauvan tähden? Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu