Neitsyys meni

minulla jo ennen riparia. Liikuin rajuissa porukoi
sa.Viime kesänä sain suviksissa parannuksen armon.
Mutta mitä te uskovaiset pojat aattelette; oisko
musta vielä kelleen vaimoksi ja lasten äidiksi?
Haittaax menneisyys vai riittääx armo?
363334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Tuota, mitähän sitä sanoisi. Ehkä annamme tämän anteeksi sillä nuorena saattaa joskus tulla tyhmäiltyä. Onneksi sinutkin saatiin pelastetuksi. Hirvittää ihan nykynuorison meno. Kertomassasi "hurjissa porukoissa" nuoret tytöt kulkevat peput pystyssä ja jakavat kenelle lie.

Äänestä

Joo, toivon että sinäkin miehen saat. Tottakai, vaikka synnit on annettu anteeksi,
ja armo on saanut kohdallesi tapahtua, nuo synnin arvet ovat olemassa. Kyllä
nämä arvet varmasti vaikuttavat monella pojalla puolison valinnassa. Mutta uskon,
ja ennenkaikkea toivon, että saisit hyvän uskovan miehen ja onnellisen perheen.
Elämälläsi voit nyt vakuuttaa muille, että olet todella elävästi uskomassa. Elävä
usko näkyy, ja ne pojat varmasti sitä haluavat jonkin aikaa "tarkkailla".

Äänestä

Jumalan armo on mittaamaton ja ehdottoman täydellinen. Anteeksiantamuksessa ihminen saa KAIKKI syntinsä anteeksi, tässä tapauksessa sekä epäuskon että kaikki elämän aikana tehdyt erheet ja virheet. Kaikki on upotettu pohjattomaan armon mereen, eikä siellä kenelläkään ole kalastusoikeutta. Edes mahdollisella aviopuolisolla. Eikös Raamatussa sanota jotenkin niin, että jos ette sydämestänne anna anteeksi niin Isäkään ei anna teille anteeksi. Saat turvallisin ja vapain mielin elää nuoruuttasi. Rukoile itsellesi uskovaista aviopuolisoa.

"Ole vapaa, sinä vapaaksi ostettu lauma."

Äänestä
  • jokainen usvavainen mies halua itselleen neitsyen ja sellaisen jolle mies itse on ensimmäinen. Armo
    vaikuttaa kyllä uskomisen kautta anteeksiannon, mutta vaikeata ainakin minun ois ajatela naista, joka on jo maannut vieraan kanssa.

    Äänestä

  • Jere kirjoitti:

    jokainen usvavainen mies halua itselleen neitsyen ja sellaisen jolle mies itse on ensimmäinen. Armo

    Ai haluaa? Tietysti se on ideaalitilanne, mutta ei sillä ainakaan minulle ole mitään ratkaisevan suurta merkitystä. Mietityttää alkaa oikeastaan vasta sellaisessa tapauksessa, jos muistona "entisestä elämästä" on lapsi. Mutta ei kai senkään pitäisi olla mikään ylipääsemätön kynnyskysymys, jos kaikki muuten klaffaa.

    Äänestä

  • Jere kirjoitti:

    jokainen usvavainen mies halua itselleen neitsyen ja sellaisen jolle mies itse on ensimmäinen. Armo
    vaikuttaa kyllä uskomisen kautta anteeksiannon, mutta vaikeata ainakin minun ois ajatela naista, joka on jo maannut vieraan kanssa.

    tuo on taas niin ahdasmielistä. Ei menneisyydellä ole väliä, vaan tällä hetkellä. Jos tyttö on uskomassa oikealla tavalla, mitä sillä on väliä mitä syntejä sillä on menneisyydessä. Ne synnit on poispantuja, ei niitä saa muistella.

    Tosi että jotkut pojat saattavat ajatella jeren tavoin, mutta varmasti sinä tyttö löydät itsellesi oikein puolison ja saat ihanan perheen.

    Äänestä

  • vaeltaja kirjoitti:

    Juuri näin!

    Äänestä

vaikka edellisessä oli jo oleellisin.

Parannuksen armon saaneena sinun tulee heittää anteeksisaadut synnit ja epäuskosi selkäsi taa aivan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Anteeksiannettujen syntien meressä ei todellakaan ole kalastusoikeutta eikä niitä enää kukaan muista, ei edes taivaan Jumala. Siksi sinun ei tarvitse kertoa siitä elämästä edes läheisimmälle ihmiselle. Eikö ole suuri armo lähteä "puhtaalta pöydältä!"

Olis sinusta siis vaimoksi ja äidiksi. Menneisyyttä ei ole enää, ja tulevaisuudesta emme kukaan tiedä. Elämämme tärkein asia on ottaa lahjana ja pitää kalliina sitä, minkä armosta olemme saaneet.

Äänestä
  • varppi tehokkaasti elosi remuvuosina? Mitä mieltä
    olet siitä, että teit niin? Mahdollistiko ehkäisy sun sekstailun miesten kanssa? Onko asenteesi muuttunut ehkäisyys parannuksen jälkeen? Jos vaikka lankeisit,käyttäisitkö kumia?

    Äänestä

tottakai sinusta on vaimoksi ja äidiksi. kun kerran olet saanut syntisi anteeksi ja olet nyt uskomassa, ei niitä entisiä syntejä todellakaan tarvitse, eikä saa, alkaa kaivelemaan. Jumala johdattaa sinulle puolison, jos on sellaisen sinulle hyväksi nähnyt.

Äänestä
  • Mun salaisena haavena olis pelehtiä vl-naisen kanssa..vielä kokemattoman ja viattoman. En tiedä mistä tämä on tullut, ehkä haaveeksi jää.

    Äänestä

Yhtä lukuunottamatta kaikki antoivat tytölle rivien välissä tuomion. Tätäkö on teidän usko: "Jokainen uskovainen mies haluaa neitsyen vaimoksi"

Siis onko teille tärkeämpää ulkoiset seikat kuin tosi rakkaus. Raamatussa sanotaan, että älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi. Jo se että joku asettaa tämän tytön "käytetyksi" on tuomitsemista.

Hyvä tyttö87. Olet tehnyt lapsena virheitä, mutta se on elämää. Tullessasi uskoon, antoi Jeesus sinulle kaiken anteeksi. Elä uskossa ja ole siitä varma että Jumala suo sinulle aivan varmasti miehen, joka sinulle oikea ja joka sinua rakastaa!

Äänestä
  • olen samaa mieltä kanssasi. minäkin ihmettelin, että miksi jotkut vastaajista sanovat ikään kuin jotakin olisi jäänyt "puhdistamatta" kun tyttö87 oli saanut syntinsä anteeksi. anteeksiannetut synnit ovat myös taivaassa anteeksi annetut, niitä ei muistella edes siellä.

    Äänestä

  • Mutta useimmat miehet ovat tuollaisia, eikä ainoastaan vl:ssä! Korkein hinta pornomarkkinoilla maksetaan neityistä eli maksavia porsaita riittää.

    Itselle ei aseteta mitään vaatimuksia tai 'tasokriteereitä' ja naisille kyllä. Itse karttaisin kaukaa tuollaisen omahyväisen miehen, sillä saa olla varma, että tuollainen toisen tuomitseva omahyväisyys tulee muuallakin esim avioliitossa vastaan: jopa raskaaksi tulo on vaimon syy!(Mihin unohtui "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"?)

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Mutta useimmat miehet ovat tuollaisia, eikä ainoastaan vl:ssä! Korkein hinta pornomarkkinoilla maksetaan neityistä eli maksavia porsaita riittää.

    ...ikäänkuin hyväksyisit esiavioillisen seksin. Minä ja me emme sitä hyväksy, mutta en usko että se jää kuiteskaan kenelläkään esteeksi aviopuolison etsinnässä.

    Voin melkeinpä vaittää, että jokainen neitsyt nainen ja poikuutensa omaava mies joka etsii aviopuolisoa toivoo että puolisokin olisi ensikertalainen. Toki poikkeuksiakin varmasti löytyy, mutta onhan se selvä että neitseitä arvostetaan, koska ovat jaksaneet kilvoitella.

    Kirjoitit feministiseen tyyliin, mutta unohdettakoon!:)

    Ps: Aviopuolisen etsiminen on pikkaisen eriasia, kuin pornomarkkinat! Katosko rouvalla hetkeksi ajatus, vai mikä heitto tuo oli?

    Äänestä

  • Weli kirjoitti:

    Weli olet riidan haastaja. En halua keskustella kanssasi siksi. Vain lyhyt vastaus: en hyväksy esiaviollsita seksiä.

    Luet edelleen kirjoituksiani pahalla silmällä.
    Vastaus: en kannata esiaviollista seksiä.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Mutta useimmat miehet ovat tuollaisia, eikä ainoastaan vl:ssä! Korkein hinta pornomarkkinoilla maksetaan neityistä eli maksavia porsaita riittää.

    Itselle ei aseteta mitään vaatimuksia tai 'tasokriteereitä' ja naisille kyllä. Itse karttaisin kaukaa tuollaisen omahyväisen miehen, sillä saa olla varma, että tuollainen toisen tuomitseva omahyväisyys tulee muuallakin esim avioliitossa vastaan: jopa raskaaksi tulo on vaimon syy!(Mihin unohtui "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"?)

    Sinussa on kyllä jotakin vikaa, kun olet noinkin vanha etkä ole nainut aiemmin, sanoi mieheni minulle, kun olimme eka kertaa "sillai". Ei auttanut, vaikka selitin, että olin uskovainen eikä meillä hyväksytty esiaviollisia suhteita. Ei hän sitä kuunnellut.
    Ja entäs sitten sellainen tilanne, kun esiaviollisia suhteita ei haluta, ja kunnollisena pidetty sulhasmies osoittautuukin homoksi, joka alkaa väistellä seksiä vaimonsa kanssa? Ja kaiken lisäksi alkaa vielä pahoinpidellä vaimoaan?

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    Surullista luettavaa. Mutta ei miehesi kovin kiva ollut kun noin sanoi. Miksi jatkoit tuollaisen kanssa? Oliko sinusta ihan oikein sinulle, että sinulle sanottiin noin? Mies joka sanoo naiselle noion on useimmiten myös muulla kuin sanoilla hakkaaja.

    Naisen/eikä miehenkään seksuaalista taustaa ei tarvitsisi rakkaan ihmisen kommentoida suuntaan eikä toiseen. Pitäisi hyväksyä ihminen sellaisenaan, eikö vain?

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Surullista luettavaa. Mutta ei miehesi kovin kiva ollut kun noin sanoi. Miksi jatkoit tuollaisen kanssa? Oliko sinusta ihan oikein sinulle, että sinulle sanottiin noin? Mies joka sanoo naiselle noion on useimmiten myös muulla kuin sanoilla hakkaaja.

    Hän oli ensimmäinen mieskokemukseni. Vihillä olin luvannut olla hänen rinnallaan sekä myötä- että vastamäessä. Vaikea oli häntä jättää, unieni ja unelmieni miestä. Lopulta järkiinnyin. Olen elänyt vuosia yksin, ja surullista kylläkin - alkanut jollakin hyvin syvällä tavalla pelätä miehiä. Kaikkia miehiä tulevina pahoinpitelijöinä ja hakkaajina. Vaikea päästää ketään heistä lähelleni. Yksin on onnellisempaa kuin miehen kanssa. (Muistan vieläkin ne päivämäärät, joita hän sanoi ja joihin mennessä hän kuulema tappaisi minut - ja hänen sukunsa auttaisi ruumiin piilottamisessa, skandaalin välttämiseksi. Todellinen elämä on joskus hyvin karua, kun vertaa sitä unelmiin).

    Olen todella pahoillani. Hyvä kuitenkin, että sait voimaa irrottautua. Hyvä myös, että opettelet yksin elämistä. Monet sortuvat heti uuteen ihmissuhteeseen. Luulenpa että minulla on ollut tuuria ettei käynyt kuten sinulla. Me naiset kun usein rakastumme juuri noihin renttuihin!

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Weli olet riidan haastaja. En halua keskustella kanssasi siksi. Vain lyhyt vastaus: en hyväksy esiaviollsita seksiä.

    Ok!
    Sori jos pahennan sinua, yritän parantaa tapojani ja jätän osan jutuistani pois!:)
    Mutta kai juttujasi saa edes hieman kommentoida? ei niistä pidä vetää hernettä nenään, jos joku astuu pikkasen poikkitielle tai kysenalaistaa jotain kirjoittamaasi tekstiä!

    Pärjäilemisiin!

    :)Kivasti kirjoitettu.

    Äänestä

Kun olet halunnut uskoa syntisi anteeksi, niin ne ovat sinulle kaikkinensa anteeksi annetut. 'Synnin arvet' -puhe on minusta turhaa ja loukkaavaa. Ikään kuin armo ei riittäisi. Kyllä se riittää!

Äänestä

Ei sillä ole tai ainakaan ei pitäisi olla mitään merkitystä, mitä on teininä tolskaillut, jos on korjannut asiat ja parantanut tavat. Itse ainakin voisin hyväksyä lapsilleni äidiksi, myös "korkatun" sisaren.

Siispä, nosta päätäsi ja rohkeesti "bongailemaan" lapsille isää!:))

Äänestä
  • keskustelun kulkua hyökkäysvivahteisuudessaan (vl:t) Tyttö on asiansa sopinut ja parannuksen saanut. Vanhojen kaivaminen ei koskekaan tyttöä, vaan tyttö saa tietää että vanhojen kaivaminen seurustelu- tai aviopuolisonkaan taholta ei ole oikein. Ehkä juuri parannuksen tehneeltä ei niin selviö, vaikka muilta olisikin.

    Meitä ei ole syyttä kehotettu katsomaan asioita parhain päin.

    Äänestä

  • vanhlest kirjoitti:

    keskustelun kulkua hyökkäysvivahteisuudessaan (vl:t) Tyttö on asiansa sopinut ja parannuksen saanut. Vanhojen kaivaminen ei koskekaan tyttöä, vaan tyttö saa tietää että vanhojen kaivaminen seurustelu- tai aviopuolisonkaan taholta ei ole oikein. Ehkä juuri parannuksen tehneeltä ei niin selviö, vaikka muilta olisikin.

    Meitä ei ole syyttä kehotettu katsomaan asioita parhain päin.

    olet ollut ja miten, tuntuu kiinnostavan sekä vä-
    hemmän kokeneita tyttöjä, että varsinkin poikia!
    Ilmeisesti mun seksikokemukseni toisaalta kiinnos-
    tavat ja samala kuiteski pelottavat?
    Lisäks on noussu esiin kyssä:miten ehkäisit?Onko sulla tautia?
    Itse aattelen:anteeksi saaneena synneistäni mun täytyy kantaa maalliset haavat. Mut pentuna tehdyt
    kokeilut vois jo unohtaa. Onks must hyväksi vaimoksi jelleen uskomassa olevale?

    Äänestä

  • Tyttö 87 kirjoitti:

    että osa kyselee uteliaisuuttaan ja osan oma uskonelämä ei ole kohdallaan. Yhtä kaikki, voit kysyä heiltä vastakysymyksen: miksi kaivatte anteeksiannettuja syntejä, niitä ei ole lupa kenenkään kysellä.

    Ei sinun minusta tarvitse kantaa mitään maallisia haavoja enää. Epäuskoinen elämäsi on taaksejäänyttä, mutta sellainen on ollut. Jos jonain päivänä seurustelet, toki keskustelet elämänkulustasi seurustelukumppanin kanssa. Silloin kerrot asiat niin ettei mitään yllätyksiä jää. Oikea rakkaus peittää ne kyllä alleen, ei ne mitään merkitse. Jos seurustelu siihen päättyy, teidän elämänne yhdessä ei olisi onnellista muutenkaan. Muille kuin seurustelukumppanille sinun ei näistä asioista tarvitse kertoa yhtään mitään. Ei kukaan voi sanoa että olisit nyt huono vaimo menneisyytesi vuoksi. Joka sen sanoo, on hänen parempi ottaa ensin malka omasta silmästä.

    Tärkeintä on säilyä uskomassa ja tuntea iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Ja kilvoitella pesten jalkoja synnistä, joka aina tarttuu. Jumala hoitaa loput, huolehdi vain että sinun lampussasi ei öljy lopu. Niin meidän kaikkien pitää tehdä.

    Äänestä

  • Tyttö 87 kirjoitti:

    olet ollut ja miten, tuntuu kiinnostavan sekä vä-
    hemmän kokeneita tyttöjä, että varsinkin poikia!
    Ilmeisesti mun seksikokemukseni toisaalta kiinnos-
    tavat ja samala kuiteski pelottavat?
    Lisäks on noussu esiin kyssä:miten ehkäisit?Onko sulla tautia?
    Itse aattelen:anteeksi saaneena synneistäni mun täytyy kantaa maalliset haavat. Mut pentuna tehdyt
    kokeilut vois jo unohtaa. Onks must hyväksi vaimoksi jelleen uskomassa olevale?

    tosimakee. Sulla on kokemusta ja ilmeisesti aika kasa temppuja mielessä. Ja oishan se mahtava tunne, kun saisit taas tuntea kunnon ruiskut sisälläsi! No, josx homma pelais, voitas kai kimppaantua=)! Uskistytsyt on kilttejä.

    Äänestä

  • Lasse kirjoitti:

    seurustelemiseen liittyvissä asioissa ei kuulu us-
    kovaisen nuoren elämäntapaan. Tahdomme seurustelun tilanteissakin lähteä aina siitä, et-
    tä uskovainen nuori, olipa tausta mikä tahansa, haluaa rakentaa omaa tulevaisuuttaan ja perhettään avion suuntaan. Miehelle on kunniaksi, että on poikuus tallella alttarille astuessa.

    Äänestä

  • VL nuori kirjoitti:

    uskovaiset nuoret eivät ole vastanneet juuri pohdiskeluuni? Olenko siis kuitenkin toisen luokan kristitty, koska asiasta ei uskalleta puhua? Ja olenko mä ainoo nuori, jolla Jumalan valtakunnassa on tällanen tausta? Ei taijakaan olla luuloa se, että mua katotaan joskus naureskellen?

    Äänestä

  • Tuukka kirjoitti:

    ilmesty ruudulle joku ihan outo, ku lahetin.Siis en ymmärrä miks lukee tuukka, vaikka mä kirjotin??
    Oisko joku muu käyttäny tätä konetta enne?

    Äänestä

  • Tuukka kirjoitti:

    uskovaiset nuoret eivät ole vastanneet juuri pohdiskeluuni? Olenko siis kuitenkin toisen luokan kristitty, koska asiasta ei uskalleta puhua? Ja olenko mä ainoo nuori, jolla Jumalan valtakunnassa on tällanen tausta? Ei taijakaan olla luuloa se, että mua katotaan joskus naureskellen?

    Mikäli olet tehnyt syntiä niin, että muut ovat saaneet siitä tiedon, niin kannattaisi pyytää synti anteeksi ihan julkisesti. Tällöin kaikki saavat tietää, että olet tehnyt parannuksen. Voit pyytää anteeksi esim näin: "että olet pahennusta herättänyt" Tällöin joka muistelee syntiäsi, on siihen itse syypää. Ja varmaankaan ei uskovaiset muistele. Mutta jos asiasta ei tiedä, muut kuin te kaksi, niin asia on jo korjattu. Tietenkin kannattaa ilmoittaa myös sille toiselle, että olet tehnyt siitä parannuksen. Mutta Jeesuksen veren puhdistamana olet neitsyttäkin puhtaampi. Ps. itselleni on käynyt juuri kuin sulle.

    Äänestä

  • Tyttö 87 kirjoitti:

    olet ollut ja miten, tuntuu kiinnostavan sekä vä-
    hemmän kokeneita tyttöjä, että varsinkin poikia!
    Ilmeisesti mun seksikokemukseni toisaalta kiinnos-
    tavat ja samala kuiteski pelottavat?
    Lisäks on noussu esiin kyssä:miten ehkäisit?Onko sulla tautia?
    Itse aattelen:anteeksi saaneena synneistäni mun täytyy kantaa maalliset haavat. Mut pentuna tehdyt
    kokeilut vois jo unohtaa. Onks must hyväksi vaimoksi jelleen uskomassa olevale?

    tai joku sen kaveri, jotka väijyy viattomia tyttöjä suviksilla vuodesta toiseen. Miksi tätä ei estetä, jotta heimolaiset saisi tosi puhtaita vaimoja.

    Äänestä

Ei sinulla ole mitään estettä saada itsellesi uskovaista puolisoa ja ihanaa lapsikatrasta. Olet vielä nuori ja asia on sinun kohdallasi vielä tuore.Kun löydät itsellesi poikaystävän tiedät kyllä voitko kertoa hänelle menneestä.. Tosi rakkaus kestää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttö 87 kirjoitti:

minulla jo ennen riparia. Liikuin rajuissa porukoi
sa.Viime kesänä sain suviksissa parannuksen armon.
Mutta mitä te uskovaiset pojat aattelette; oisko
musta vielä kelleen vaimoksi ja lasten äidiksi?
Haittaax menneisyys vai riittääx armo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu