Veneily.fi

Veneily.fi sivuilla lukee näin:
"Suomessa sekä Suomen kansalainen että ulkomaalainen saa tulla maahan ja poistua maasta pääsääntöisesti vain passintarkastuspaikkojen kautta.


Passintarkastus tilataan radiolla tai puhelimella suoraan merivartioasemalta. Kutsukanava on VHF 68 (varalla VHF 16). Tilaus tulee oman ajan säästämiseksi tehdä tuntia ennen tarkastukseen tuloa. Passintarkastuspaikat toimivat ympäri vuorokauden. Suositeltava asioimisaika on kello 8-20."

Pitääkö siis minun vaasasta uumajaan mennessä, ja palatessa tilata passintarkastus?
5996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et taida uskoa, mutta varmaan kuulut poikkeuksiin. Varmuuden asiasta saat ottamalla yhteyttä vaasalaisiin rajavartioviranomaisiin ;)

Äänestä
  • Ja shengenmaista tulevan EI tarvitse mennä passintarkastukseen, tai ilmoitella sen kummemmin muutakaan tullessaan.
    Eli virheellistä tietoa.

    Äänestä

Siis perussääntö on, että aina passintarkastuspaikan kautta, kun tullaan tai mennään rajan yli. Mutta, poikkeuksena ovat nk Schengenmaat, joiden välillä ei noita muodollisuuksia ole.

Vitsi on siis siinä, että jos menet suomesta schengenmaahan, niin ei tarvitse tarkastuttaa. Vastaavasti jos tulet schengenmaasta Suomeen, ei saa tulla suoraan. Mutta, jos menet muihin maihin, niin passit leimattavaksi vaan.
Nyt se hauska osa: Itämeren maista kai jo kaikki paitsi Venäjä ovat systeemissä mukana.. tai miten lie Puolan, Liettuan ja Latvian laita?

Äänestä
  • Jos tulet shengenmaasta, ei tarvitsel eimauttaa.
    Kotiin vaan ja sauna päälle.
    Oletko kuullut useankin ruotsista pohjanlahden ylittäneen leimauttaneen passinsa, ei leimautettu 20 vuotta sittenkään.
    Lainaus rajavartiolaitoksen sivuilta:
    "Edellä mainitusta pääsäännöstä on poikkeuksia. Suurin osa Euroopan unionin jäsenvaltioista soveltaa ns. Schengenin säännöstöä, jolla sisärajatarkastukset on poistettu kyseisten valtioiden välillä. Schengenin säännöstöä soveltavat tällä hetkellä EU-maista Alankomaat (Hollanti), Belgia, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro, mutta eivät Englanti ja Irlanti eikä Sveitsi, joka muutoin rinnastetaan EU-maihin. EU:n ulkopuolisista maista Schengenin säännöstöä soveltavat Norja ja Islanti.

    Edellä mainitusta poiketen:
    1) Suomesta lähtenyt huvialus, joka liikkuu Suomen aluevesirajan ulkopuolella käymättä muun valtion satamassa, voi tulla maahan ja lähteä maasta käyttämättä julkista kulkuväylää ja käymättä rajanylityspaikalla sekä ilman, että siihen muutoin kuin satunnaisesti kohdistetaan rajatarkastustoimenpiteitä;
    2) muusta sisärajatarkastukset Schengenin-yleissopimuksen mukaisesti lakkauttaneesta valtiosta Suomeen saapuva tai sellaiseen valtioon lähtevä huvialus voi tulla maahan ja lähteä maasta käymättä rajanylityspaikalla ja ilman, että siihen muutoin kuin satunnaisesti kohdistetaan rajatarkastustoimenpiteitä."

    Äänestä

ei tarvi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väärää tietoa kirjoitti:

Veneily.fi sivuilla lukee näin:
"Suomessa sekä Suomen kansalainen että ulkomaalainen saa tulla maahan ja poistua maasta pääsääntöisesti vain passintarkastuspaikkojen kautta.


Passintarkastus tilataan radiolla tai puhelimella suoraan merivartioasemalta. Kutsukanava on VHF 68 (varalla VHF 16). Tilaus tulee oman ajan säästämiseksi tehdä tuntia ennen tarkastukseen tuloa. Passintarkastuspaikat toimivat ympäri vuorokauden. Suositeltava asioimisaika on kello 8-20."

Pitääkö siis minun vaasasta uumajaan mennessä, ja palatessa tilata passintarkastus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu