Ajattelin ettää täällä on kokemusta noista kierukoihin liittyvistä asiosta. Eli mulle laitettiin kuparikierukka marraskuussa/07, sen jälkeen oli vuotoa n. kuukauden koko ajan ja älyttömiä alavatsakipuja. Ymmärsin että se on alussa "normaalia" !!? Joulukuussa tuli menkat ja tammikuussa, epäsäännöllisesti. Oon ollut huolimaton omien asioiden suhteen,enkä ole seurannut kuukautisia niin aloin tässä muistelemaan vaan et tuliko mulla viime kuussa edes menkkoja, pari päivää oli sellasta kun kävin vessassa niin siinä yhteydessä oli vähän vuotoa pariin otteeseen. Onko tälläinen mahdollista kierukan suhteen vai mitä ihmettä tälläinen meininki oikein on?alavatsakipuja ei enää ole. Sktio tehty 06/07. onko tästä kokemuksia/tietoa?
Kierukasta
hämillään1
8329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
moi!
mulla laitettiin kuparikierukka esikoisen syntymän jälkeen. hetki jouduttiin odottamaan kun kierukkaa ei saanut laittaa heti perään kohtutulehduksen takia.
kierukka oli 4kk ja sai sen jälkeen lähteä!
koko ajan hirveät kivut mahassa ja päivittäin tiputteluvuotoa. kunnon menkkoja ei kuulunut.
kierukkaa poistaessa tehtiin samalla ultraus mahdollisen raskauden takia. kohtu vastasi 2kk-raskautta mutta asukkia ei löytynyt.
imetys kuulemma sotki normaalin kuukautiskierron...joopa joo.
kuukautiset olivat tulleet tätä ennen säännöllisesti 4 kertaa ilman mitään suurempia ongelmia tai kipuja...
lääkäri totesi myös näin:"alle 30 vuotiailla ensisynnyttäjillä kuparikierukan kanssa on ollut ongelmia (välivuodot kivut), mutta näitä ei ole tilastoitu." ...lääkäri oli siis jo useamman vuoden toiminut alalla ja tämä väite perustui hänen kokemuksiinsa.
tosin: siskolleni ja äidilleni on myös laitettu aikanaan alle 30-vuotiaina kierukat esikoisen syntymän jälkeen eikä heille tullut mitään ongelmia...olivat tosi tyytyväisiä.
taitaa olla tapauskohtaista :)
...ai niin...nuorin sisarukseni sai alkunsa kuparikierukasta huolimatta ;) mutta tämä meni lääkärin piikkiin kun laittoi kierukan vinoon :D
että näin meidän suvussa!
Minulle laitettiin ensimmäisen jälkeen kuparikierukka.
Tuli valtavia alavatsa kipuja, hiiva tulehduksia yhtenään ja menkat tuli ihan miten sattui jos tuli ollenkaan.
Hakeuduin lääkäriin josta laittoivat minut sairaalaan osastolle tiputukseen, olin saanut pahan nikkeli tulehduksen. Lääkärit olivat ihmeissään koska eivät olleet kuulleetkaan että kuparikierukassa olisi nikkeliä.
Ja ylättävän paljon olen kuullut raskauksista, jotka ovat alkaneet kierukasta huolimatta. Halusin kierukan ottaa nimenomaan sen vuoksi, kun niin paljon on kehuttu sen olevan vaivaton ja helppo ehkäisykeino. Mulle mainittiin että kuukautiset saattavat olla runsaammat kuin ennen, mutta tosiaan ei mitään selkeitä kuukautisia oo edes ollu.
Nyt kun kierukka on, se muistuttaa olemassaolostaan joka päivä ja muutenkin tuntuu vastenmieliseltä kaikkien näitten epämiellyttävien oireiden ja kipujen jälkeen tuo vieras esine kohdussa. Mä olen tuntenut itseni huonovointiseksi ja tosi usein mua rupee huippaamaan niin että tarvitsee oikein istua alas ja sellainen hassu "nuutunut" olo ja tosiaan jos ei ole alavatsakouristelua niin sitten jotain muita tuntemuksia vatsan alueella. Voiko tämä kaikki johtua tuosta kierukasta?Siis mä haluan ehottomasti tän vehkeen ulos, tosi ällöttävää, ainakaan ei sovi mulle. Maanataina varaamaan aikaa poistoon, en tiedä vaan mikä ehkäisykeino vois olla mulle hyvä, kun en ikinä muista ottaa esim. e-pillereitä. Mut sen jälkeen ei ikinä enää mitään vieraita esineitä kohtuun. Ja vielä raskautuminen kierukasta huolimatta on loppujen lopuksi varmasti yleisemää kuin se 98-99,9% vai oliko se näin. Olen itse 25-vee.
Joille kuparikierukka ei sovi niin sopii kyllä hormonikierukka itselläni oli kuparikierukan jälkeen hormonikierukka ja toimi ihan hyvin. Yksi vaihtoehto on kapseli itse en tosin sitä ole kokeillut kun kovin moni on sanonut että kapselin poisto on kivuliasta.
Itselläni nimittäin sama ongelma että niitä pillereitä ei millään muista ottaa kaiken hulinan keskellä =). Tietenkin jos pistäisi kännykkään aina muistutuksen =)
Nyt on taas kipuillut eilisestä alavatsa ja jos kannan jotain pidemmän aikaa, esim meitin 9-kk vanhaa vauvaa niin rupee just tosta kohdun kohdalta vihlailemaan ja sillen "pistelee" hassusti. Painontunne alavatsalla on ihmeellinen, ihan kun siellä kävelessä liikkuisi jokin vähän niinkuin painava pallo. Koko ajan mua huippailee.Siis mitä ihmettä?Tosi ihme tuntemuksia. Voiskohan kuulostaa tulehdukselta?En tahtoisi uskoa raskausmahdollisuutta, kun en voi olla yksi nistä joka kuuluu siihen 1:200 jotka raskautuu kierukasta huolimatta.Mut sis tuokin juttu tuosta 2 kk vastaavasta raskaudesta, mitä siinä siten tapahtui, laskeutuiko se kierukan poiston jälkeen vai mitä häh???
moi!
mulla vastasi kierukan poiston aikana kohtu 2-kk raskautta, mutta asukkia ei löytynyt. kyselit mitä sitten tapahtui...
kun kierukka oli poistettu niin menkat alkoivat samana päivänä ja sitä tavaraa sitten tuli... :)
ja sen jälkeen menkat tulivat ihan normaalisti kuten ennen kierukan laittoa.
eli mun kohdallani kierukka ei sopinut kipuilun ja "vuotamattomuuden" takia.
luin tuossa vielä viimeisen viestisi uudelleen...
mulla oli täsmälleen samoja "oireita".
näin ymmärsin lääkärin sanoista että mun kohtu ei vain sulattanut vierasta esinettä sisällään...
niin ja masu kohtu palautu täysin ennalleen kierukan poiston jälkeen :)
Jos tekee raskaustestin vaikkakin on kierukka niin onko jollain näyttäynyt virtsasta otettavasta raskaustesti negatiivista vaikka onkin sitten ollut raskaana tms.??????