mietiskelyjä

Joo...moni varmaan sanois että itseään saa syyttää..ja olin ymmärtänyt lukemastani ettei pitäisi uskaltaa...mutta se rakkaus..
Olen ollut avovaimona vajaan vuoden. Sitä ennen meillä oli kaukosuhde noin 1,5 vuotta ja sitäkin ennen ollaan tunnettu monta vuotta. Tiesin että mies käyttää liikaa alkoholia ja minä myös usein kun me oltiin yhdessä mutta olo oli todella mahtavaa. Minulla ei tosin ole ollut tarvetta käyttää koko ajan ja joka viikonloppu jne. Pitkän jahkailun jälkeen rakastuimme rajusti silloin 1,5v sitten. Sanoin jo alussa että alkoholinkäytön on vähennyttävä ja hän ymmärsi että sen on jopa loputtava.Sanoin myös että lopetan mielelläni itse aivan kokonaan jos siitä on helpotusta. Lopetti kuukaudeksi ja sitten sama rumba..Myöhemmin taas lupaili ja olikin paljon vähemmällä juonnilla. Sitten muutti minun luokseni noin 500km, jätti työnsä, sukulaisensa ystävänsa jne. Minä en voinu muuttaa koska minulla on teini-ikäisiä lapsia(2).Alusta lähtien joka päivä paikallisessa (aivan lasteni koulun vieressä), kotona kaljaa jne. Vaikka oli sanonut että eihän hän tyhmä ole...lasten vuoksi täytyy olla juomatta. Nyt oli sitten noin kuukauden juomatta mutta tänään meni paikalliseen ja sanoo nyt että eihän täällä voi olla. Koko ajan on tykännyt että lapset ovat rasittavia, mun exä on rasittava jne. Että hänen pitää pitää täällä hotellia jne (kukaan ei ole käskenyt tehdä yhtään mitään). Ja hän onkin todella avulias ja on järjestänyt paljon kotona (ei käy töissä, minä käyn ja olen hyväpalkkainen mikä myös tuntuu risovan). Nyt hermostuin ja huusin lasten kuullen että nyt pyydät heiltä anteeksi että olet käynyt juomassa ja pyydät minulta anteeksi samaa. Hänellä on ollut paljon rankkoja kokemuksia aikaisemmin (esim alkoholistiäiti joka teki elämästä yhtä helvettiä lapsilleen)mutta on aivan ihana mies (varsinkin humalassa..muuten aika sulkeutunut, muuusikko joka soittelee yöt kotona kun minä nukun, ei ole hankkinut mistään töitä...Olin minäkin pikkusen menossa siihen koukkuun että hänen kanssaan oli mukavampi olla silloin kun juotiin, mutta en enää.).Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja enkä vaatia paljon mitään. Joskus kyllä nalkuttanut ja vaatinut häntä "avautumaan" ja keskustelemaan. Hän ei jaksa mua kuunnella. Tuntuu että aivan mahtava mies menee todella hukkaan..epäilen että se menee taas siihen koko ajan ryyppäämiseen jos pois muuttaa.
Mun lapsista ja exästä vielä sen verran että lapset menestyy todella hyvin koulussa ja urheilee koko ajan. Exän ja hänen nykyisen puolison kanssa on aina ollut helppo olla tekemisissä. Miestä ärsyttää aivan kamalasti aina jos minä kuljetan lapsia harrastuksiin tai autan heitä jollain muulla tavalla. Lapset ovat hyvin käyttäytyviä (muidenkin kuin äitinsä mielestä..), eivät äksyile ja ovat ihan "normaaleja".
Sorry jos on sekavaa tekstia mutta olen niin surullinen.
8537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni samainen ongelma menossa, vieläkö jatkaa yhdessä vai erota. Liikaa tyhjiä lupauksia ja pettymyksiä. Rakkautta löytyy, se tekeekin kaikesta ongelman.

Äänestä

sori mut yritän selvänä uudestann

Äänestä

Olet itse vielä siinä vaiheessa että selittelet itsellesi, et uskalla myöntää totuutta. Selität, vaikea lapsuus, muutto paikkakunnalle, ihana juovuksissa jne.
Täysin alkoholisoitunutkin pystyy kuukauden olemaan kuivilla, mutta sitten on kerännyt pisteitä tarpeeksi ja pään sekoittaminen vie voiton. Ainahan alkoholistilla on niitä harmeja, lapset häiritsee tai ex on rasittamassa suhdetta tai et ole tarpeeksi kotona, kun töissäkin pitää käydä.
Harkitsisin todella realiteetit vaikka rakkautta olisikin vielä jäljellä. Jos aiot jatkaa, niin hyväksyt juomisen ja sen seuraukset, kunnioitat ja luotat edelleen, sehän on parisuhteen perusta.

Äänestä

Vajaa vuosi yhdessä, ja ristiriidat jo nousevat pintaan.
Saatoit saada vain yhden elätettävän ja hoivattavan lisää.
Kun jätti kaiken; sukulaiset, tuttavat, ja työn sinne 500 km:n päähän, niin tulee mieleen, että nousiko siellä seinä vastaan liian ryyppämisen takia ja jättikö työ hänet?
Alkoholiriippuvainen hän on tietysti, koska ei kuukautta pidempään kuivatteluun pysty.

"Tiesin että mies käyttää liikaa alkoholia ja minä myös usein kun me oltiin yhdessä mutta olo oli todella mahtavaa."

Suhde alkoi alkoholin merkeissä fiilistellessä, mutta se ei voi olla jatkuvaa. Arki alkoi, ja siihen hän ei sopeudu, kuten ei lapsiisikaan.
Kun tiesit hänen käyttävän liikaa alkoholia, niin arvelitko että sinä tai rakkaus hänet raitistaa?

Ikävä kyllä, se ei tule onnistumaan.

Äänestä
  • josko oman itsesi takia olisi parasta lopettaa suhde nyt ennen kun itse alat tarttumaan pulloon vihoissasi/suruissasi/harmin vallassa!!!Ajattele itseäsi ja lapsiasi ensikädessä,aikuisen alkoholistin on alettava ottaa vastuu omasta elämästään ja teoistaan,haluttava itse raitistua,sinä et häntä raittiiksi saa huudolla ainaskaan!Pakkaa kylmästi hänen laukkunsa valmiiksi jo tänä iltana ja sanot että jos hän haluaa jatkaa suhdetta on tervetullut takaisin-raittiina ja että tulet häntä tukemaan jos hän ottaa oikean päätöksen,mutta saman katon alla asumisesta ei varmaan tule mitään juuri nyt! Sinulle voin suositella alanon tukiryhmää,siellä saat tukea ja kuunnella kaltaisijasi kärsijöitä! Voimia sinulle ja katkaise jo tänä iltana hänen juomisen mahdollistaminen!!!

    Äänestä

Ajattelin tuota kun joku kirjoitti että olen itse vielä siinä vaiheessa että en myönnä tilannetta. Varmaan aivan oikein. On vaan niin vaikeaa ymmärtää miksi älykäs ihminen ei voi tehdä niitä oikeita valintoja. Minulla ei ole aikaisempia henkilökohtaisia kokemuksia alkoholismista joten tuntuu aivan käsittämättömälta sen sairauden vaikeus. Tunteet vaikuttaa liian paljon. Kai minä olin naiivi kun luulin että kyllä asiat järjestyvät. Tahtoa on kuitenkin välillä tuntunut löytyvän (hän lupasi yhdessä vaiheessa mennä AA:han mutta en painostanut kun en ymmärtänyt asian vakavuutta). Nyt kun luen alkoholismista niin kaikki merkit täsmää aivan täydellisesti. Yksi ongelma on myös että hän hoitaa yleensä juomisensa "siististi". Eli ei riehu ja hoitelee kotihommia ja on sitten sitä mieltä että miksi katson vain juomista, onhan hän tehnyt niin paljon muutakin. Ja totta on että on helpottanut minun arkipäivääni tekemällä ruokaa, siivoamalla jne. Mutta samalla siitä tulee sellainen pikku show(äksyilee ja mököttää ja tykkää että en arvosta hänen tekemisiään) joka minusta vaikutta aivan käsittämättömältä. Minä käyn töissä ja silti laitan ruokaa,siivoan, käyn ostoksilla jne. Olen hoidellut hänen muita asioita koska olen halunnut helpottaa hänen oloaan.Itse ehkä kestäisinkin mutta ajattelen lapsiani jotka tietenkin huomaavat ettei kaikki ole ihan ok. Hänen mielestään vain minä olen rasittava ja kenenkään muun kanssa hänellä ei ole ollut koskaan ongelmia eikä kukaan ole sanonut mitään juomisesta. Hänen veljensä kyllä vähän vitsailivat juomisesta aikaisessa vaiheessa.Hän on niin älykäs ja lahjakas mutta en kai minä voi hänen valinnoilleen mitään. Me seurusteltiin itse asiassa jo 1980-luvun lopulla mutta silloin oltiin niin nuoria että tiet erosivat(asuttiin myös silloin eri paikkakunnilla), mutta yhteydessä ollaan oltu monia vuosia. Hän joi aika paljon jo silloin mutta ei sitä siinä iässä osannut vielä edes ajatella että alkoholi olisi ongelma.
Vaikea toista on heittää pihalle vaan...vaikka ehkä olisikin viisas ratkaisu. Mutta ehkä minun vaatimukset tekee sen että hän ratkaisee asian molempien puolesta ja pakenee tilannetta.
Kiitos vastauksista!

Äänestä
  • Alkoholistin on juotava itsensä alimmalle pohjalle ennen kuin hän tekee pysyvän ratkaisun hakea apua ja elää raitista elämää jatkossa! Rasittava tilanne sinulle,ymmärrän todellakin ettei ole helppoa mutta miten voit itse? Kuten edellisissä viesteissä on sanottu,ajattele vain itseäsi ja lapsiasi äläkä enään mahdollista hänen juomistaan vaan tee se niin hankalaksi kuin mahdollista ei peittelyjä,valheita,selityksiä ja katso että jos tuo kotiisi alkoholia heitä se viemäriin!!!Konsteja on monia,näytä hänelle ettet enään jatka samaan malliin! Jaksamista sinulle!

    Äänestä

  • onko hänellä vielä elossa äiti tai joku muu, joka ottaisi hänet hoivaansa? Tuskin hän pystyy itsenäiseen asumiseen, kun on tottunut sinun luonasi mukavuuksiin ja siipiveikoksi. Hänen älykkyyttänhän osoittaa se, että on löytänyt elämäntavan, jossa ei tarvitse käydä töissä ja voi ryypätä ja saa vielä asunnon ja kumppanin. Sinun elämäsi ratkaisu on sinun käsissäsi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Surullinen kohta ent avovaimo kirjoitti:

Joo...moni varmaan sanois että itseään saa syyttää..ja olin ymmärtänyt lukemastani ettei pitäisi uskaltaa...mutta se rakkaus..
Olen ollut avovaimona vajaan vuoden. Sitä ennen meillä oli kaukosuhde noin 1,5 vuotta ja sitäkin ennen ollaan tunnettu monta vuotta. Tiesin että mies käyttää liikaa alkoholia ja minä myös usein kun me oltiin yhdessä mutta olo oli todella mahtavaa. Minulla ei tosin ole ollut tarvetta käyttää koko ajan ja joka viikonloppu jne. Pitkän jahkailun jälkeen rakastuimme rajusti silloin 1,5v sitten. Sanoin jo alussa että alkoholinkäytön on vähennyttävä ja hän ymmärsi että sen on jopa loputtava.Sanoin myös että lopetan mielelläni itse aivan kokonaan jos siitä on helpotusta. Lopetti kuukaudeksi ja sitten sama rumba..Myöhemmin taas lupaili ja olikin paljon vähemmällä juonnilla. Sitten muutti minun luokseni noin 500km, jätti työnsä, sukulaisensa ystävänsa jne. Minä en voinu muuttaa koska minulla on teini-ikäisiä lapsia(2).Alusta lähtien joka päivä paikallisessa (aivan lasteni koulun vieressä), kotona kaljaa jne. Vaikka oli sanonut että eihän hän tyhmä ole...lasten vuoksi täytyy olla juomatta. Nyt oli sitten noin kuukauden juomatta mutta tänään meni paikalliseen ja sanoo nyt että eihän täällä voi olla. Koko ajan on tykännyt että lapset ovat rasittavia, mun exä on rasittava jne. Että hänen pitää pitää täällä hotellia jne (kukaan ei ole käskenyt tehdä yhtään mitään). Ja hän onkin todella avulias ja on järjestänyt paljon kotona (ei käy töissä, minä käyn ja olen hyväpalkkainen mikä myös tuntuu risovan). Nyt hermostuin ja huusin lasten kuullen että nyt pyydät heiltä anteeksi että olet käynyt juomassa ja pyydät minulta anteeksi samaa. Hänellä on ollut paljon rankkoja kokemuksia aikaisemmin (esim alkoholistiäiti joka teki elämästä yhtä helvettiä lapsilleen)mutta on aivan ihana mies (varsinkin humalassa..muuten aika sulkeutunut, muuusikko joka soittelee yöt kotona kun minä nukun, ei ole hankkinut mistään töitä...Olin minäkin pikkusen menossa siihen koukkuun että hänen kanssaan oli mukavampi olla silloin kun juotiin, mutta en enää.).Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja enkä vaatia paljon mitään. Joskus kyllä nalkuttanut ja vaatinut häntä "avautumaan" ja keskustelemaan. Hän ei jaksa mua kuunnella. Tuntuu että aivan mahtava mies menee todella hukkaan..epäilen että se menee taas siihen koko ajan ryyppäämiseen jos pois muuttaa.
Mun lapsista ja exästä vielä sen verran että lapset menestyy todella hyvin koulussa ja urheilee koko ajan. Exän ja hänen nykyisen puolison kanssa on aina ollut helppo olla tekemisissä. Miestä ärsyttää aivan kamalasti aina jos minä kuljetan lapsia harrastuksiin tai autan heitä jollain muulla tavalla. Lapset ovat hyvin käyttäytyviä (muidenkin kuin äitinsä mielestä..), eivät äksyile ja ovat ihan "normaaleja".
Sorry jos on sekavaa tekstia mutta olen niin surullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu