saako ihan oikeasti hevosilla päästellä pitkin lähiön katuja ja kävely-/pyöräteitä piittaamatta niiden olettettujen käyttäjien hyvinvointia ajattelematta.koirillekkin mielestäni on vaadittu kakkapusseja omistajien käytettäviksi ja vissiin vähän määrättykkin?kyllä mielummin astelisin pimeällä iltalenkillä koiran kakkaan kuin kompastuisin hevon kakkaan!
Ei mulla hevosia vastaan mitään ole mutta voisi ne harrastelijatkin vähän ajatella mihin niitä ns.hevoshakoja perustavat kun niitä koneja nykyään ilmaiseksi jaellaan kun ei hyytyvästä ravi-/ym konista ole kuin ongelmajätteeksi metvuurstin hinnan romahdettua eu:n myötä.tosi kuin vesi kun vähän katselee ympärilleen niin ei ennen joka kulmassa ollut hepoa lasten lemmikkinä pihamiljöössä vaan hallitusti tiloilla ja kunnon talleilla.
olenko aivan väärässä vai onko oikeasti hevosjutut lähteneet viranomaisten käsistä,sillä ei voi olla oikein että ihmiset pitävät niitä taivasalla ympäri vuoden ja haalivat niitä keskelle asutuskeskuksia jätöksineen huomioimatta muita ihmisiä.
jos hevosia ottaa lemmikeikseen tai harrastukseensa pitäisi mielestäni aikuisen ihmisen pystyttävä ajattelemaan kypsästi mihin niitä nimenomaan ottaa,ei toisten riesaksi asutuskeskuksiin vaan nykyään maaseutu autioituu niin sieltä ne hyvät laitumet löytyvät ja ovat ihan edullisiakin.asutuskeskuksiin kun ihmiset yleensä muuttavat vain sen tähden että työ ja lapset vievät pääosan harrastuksineen ja vanhempien kohdalla yhteisön turva ja helppohoitoisuus pienten tonttien osalta.
hevosenomistajalle tämä voi tuntua pahalta mutta ei minullakaan eikä monella muullakaan ole iloinen mieli kun kävely-/juoksulenkiltä ei ole mahdollista nykyään selvitä ilman konin kakkaa tossuissa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Paras hevonen on vakuumissa, siivuina
Puolikkaan hevosenpaskakokkareesta kukkapurkkiisi mullan alle,johan kukkasikin lähtevät kukoistamaan.
Nousevat ,nousevat ,jopa kiivaimmin kuin miehesi Gulli.