Punaiset laikut kaulassa

punastelija 83

Viime aikoina minua on alkanut vaivaamaan ikävä vaiva, kun käyn syömässä koulun/työpaikan ruokalassa saan kaulani täyteen kuumottavia punaisia laikkuja. Kotona saan paljon harvemmin ja lievempänä punaiset laikut. Tomaattia olen tietoisesti vältellyt, koska sen olen huomannut aiheuttavan punaisuutta. Miten suosittelisitte, että lähtisin selvittelemään mille olen allerginen/yliherkkä? Mitkä aineet voisivat olla tyypillisiä laikkujen aiheuttajia? Vaiva on todella kiusallinen ja itselle tulee todella ahdistunut olo, kun kaulaa kuumottaa. Myös alkolista saan kyseisiä laikkuja, tällöin niitä tulee myös käsivarsiini. Entäpä voiko home aiheuttaa kyseisiä laikkuja?

3

3545

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruokavaliotasi.

      No mullekin jotkut alkoholijuomat aiheuttaa tuota, siksipä pitäydynkin viinapohjaisissa drinkeissä ja siidereissä, ei ole tätä vaivaa enää ollut.

      suosittelen, että nyt tarkkailet mitä syöt, aina kun sulle tulee noita oireita, niin mieti, mitä olet sitä ennen syönyt, ja laita vaikka paperille ylös..sitten alat pikkuhiljaa tarkkailemaan että mistä ruoasta se voisi johtua, ja koitat jättää niitä pois. Tietenkin voi olla, että olet yliherkkä esim. jollekin mausteellekkin, joka saa aikaan näitä reaktioita. Eipä siinä oikein muuta keinoa ole. Tai sitten menet allergiatesteihin, nekään vaan eivät ole täysin luotettavia, vaan antavat jotain suuntaa..

    • vastaillaan

      Epäilen että kyseessä on joku mauste, voisi olla joku paprikajauhe, chilijauhe, grillimauste tai muu vahvahko mausteseos joka saa aikaan allergisen reaktion.

      Laita tosiaan aina kun näitä reaktioita saat, vaikka lapulle ylös mitä söit sitä ennen.. sitten ala tarkkailemaan saatko samoja reaktioita esim. itsevalmistetuista tai kun syöt muualla....näin selviää tuo maustejuttukin, jos itse et mausta, mutta esim. työpaikan ruoasta et voi olla varma.

      Osta apteekista Hydrokortison-voidetta ja levitä sitä ihottumalle, se rauhoittaa. kannattaa myös hommata apteekista ilman reseptiä saatavia allergialääkkeitä, nappaat vaikka kaksi sellaista kun olet saanut tämän reaktion.

      Ite kärsin pahasta kumiallergiasta, ja pölyllekin olen yliherkkä sekä tietyille alkoholijuomille. Jos saan oikein pahan "kohtauksen", heitän naamaani kyytabletteja, koska ne sisältävät paljon kortisonia, ja mulle lääkäri tätä suositteli.

      Mulla oireina ollut myös punoitusta, ihottumaa, turvotusta jne...

    • Anonyymi

      Sen jälkeen kun joku meni laikkuja kommentoimaan 15 vuotta sitten, olen ruvennut ahdistumaan niistä. Tiedän että ne nousee jos avaan suuni ihan tavallisessa keskustelutilanteessa työpaikalla. Tästä on tullut noidankierre, ajattelen niitä laikkuja jo etukäteen. Kiirehdin ruokailuista pois tai olen hiljaa. Kuinkahan moni ihminen näistä laikuista kärsii? Joillakin kaula punastuu tasasemmin, nuo laikut on silmään pistävämpiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe