Tänään sitten tuli ahmimiskohtaus ja sen mukana 4500 kcal ylimääräistä energiaa. Oksennusrefleksi on kadonnut. Koko elämäni on mennyt tämän saman pyörittelyssä. Mikään ei muutu.
Päivä toisensa jälkeen samat ongelmat.
Ajattelen vain syömistä. Vain syömistä.
Ahmimista, oksentamista, paastoamista, kaloreita, liikuntaa, ahmimista, oksentamista, paastoamista.
Huomenna, ylihuomenna ja vielä maanantainakin luvassa vesidietti. Ei salaatinlehteäkään, jotta sovittaisin syntini (jälleen kerran).
Alan väsyä tähän. Fyysinen ja psyykkinen terveyteni on tuhoutunut.
Normaalisti syöminen ei ole auttanut, ei tietenkään poistanut ahdistuksesta ja vanhasta tavasta johtuvia ylensyömiskohtauksia.
Kierre päättyy vasta kuolemaan.
Ja haluankin jo kuolla pois. Tämä lihava ruma ruumis ei ole minun. Ei ikinä. Ei koskaan.
Eikö minulla ole oikeus jo kolmenkymmenen vuoden tuskaisella kokemuksella sanoa sopimukseni irti?
Päivä toisensa jälkeen samat ongelmat.
Ajattelen vain syömistä. Vain syömistä.
Ahmimista, oksentamista, paastoamista, kaloreita, liikuntaa, ahmimista, oksentamista, paastoamista.
Huomenna, ylihuomenna ja vielä maanantainakin luvassa vesidietti. Ei salaatinlehteäkään, jotta sovittaisin syntini (jälleen kerran).
Alan väsyä tähän. Fyysinen ja psyykkinen terveyteni on tuhoutunut.
Normaalisti syöminen ei ole auttanut, ei tietenkään poistanut ahdistuksesta ja vanhasta tavasta johtuvia ylensyömiskohtauksia.
Kierre päättyy vasta kuolemaan.
Ja haluankin jo kuolla pois. Tämä lihava ruma ruumis ei ole minun. Ei ikinä. Ei koskaan.
Eikö minulla ole oikeus jo kolmenkymmenen vuoden tuskaisella kokemuksella sanoa sopimukseni irti?
Vastaukset 7
Vanhimmat
sun täytyy oikeesti lopettaa toi itses inhoaminen. Ota yhteyttä paikkaan, jossa syömähäiriöisille annetaan terapiaa! Oikeesti sun ongelmat on jossain syvemmällä ja purkautuvat ahmimisella. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas, eikä sitä kantsi hukata itsesäälissä... Pää pystyyn ja apua hakemaan :)
15 vuotta. Syönyt milloin mitäkin lääkettä. Ollut jopa osastolla muutamaan otteeseen.
Mistähän kuvittelit etten olisi koskaan tullut ajatelleeksikaan avun etsimistä?
Mutta eipä ole se apukaan paljoa auttanut.
Ps. En sääli itseäni. Olen vain hyvin väsynyt, neuvoton ja pikkuhiljaa luovuttanut.
se on ihan sama vaikka söisit kerän salaattia tai et , siinä ei nimittäin oo kaloreita...
Joskus ahminnan jälkeen tulee mieleen, että mitä jos pakottaisi itsensä dokaamaan ne kalorit :o.. kun oikein ahmituttaa, ostaakin juotavaa, vaikka siideriä tai bisseä, sitä sitten litkisi ja vaikka vetäisi pussillisen sipsejä siinä sivussa... Olisipahan hetken aikaa rento fiilis:D okei. tää vois johtaa alkoholismiin... tai sitten ei, etenkin jos kykenis siirtämään ahminnan tunteet siihen että lähtee ahdistuneisuudessaan kavereiden kanssa dokaamaan, vetäisi hirveällä tahdilla, niin siinähän sammuu ennenkuin kalorit ehtivät ahmintaruljanssin tasolle, samalla aivot saisivat lepoa. todellinen nollaus.
Mulla johti alkoholismiin, kun kuittasin nälän juomalla. Nyt onkin sitten kaskinverroin vaikeampaa...
päässä pyörii vain kalorit,ruoka, syöminen, ahmiminen, oksentaminen, paastoaminen ja liikunta.. tää on vaan niin kamalaa. miten voi tästä voi muka päästä ikinä eroon? haluaisin kyllä kovasti, ja täytyy sanoa että elämäni pahin moka oli ikinä tutustua kaloreihin.. en suosittele sitä kenellekkään, sillä minulla ainakin tämä kaikki alkoi siitä.
Kumpa en koskaan olis joutunut laihdutuskierteeseen. Vielä teininä (eli 18 ikävuoteen asti) olin niin tyytyväinen kroppaani. En nähny siinä vikoja (vaikka en nyt mikään mallikroppanen.. eli skinny skinny.. ollutkaan) osasin nähdä ne seksikkäät osat. Sitten sairastuin varhaisaikuisuudessa syomishäiriöön eli noin vuonna 2000 ja sen jälkeen elämä on oikeestaan ollut yhtä helvettiä noin kauniisti sanottuna. En tiedä mistä syömisongelma alkoi... ja minkä takia... mutta suvussa ollut masentuneisuutta (isä teki itsemurhan kun olin 11 ja isosiskollani on myös syömishäiriö), joten kaipa nämä kaikki on yhteydessä toisiinsa.
Oikeestaan en edes jaksa miettiä syitä.. vaan vain sitä, että miltä tuntuisi olla terve. Miltä tuntuisi taas pyörähtää peilin edessä totaali tyytyväisenä.. miltä tuntuisi syödä sillon ku on nälkä ja muiden ihmisten edessä sen sijaan että kituutan iltaan jolloin vedän asuntoni turvin mielettömät määrät ruokaa. Tämän kaiken lisäksi olen joutunut kärsimään nämä menneet sairauden vuodet uniongelmista joka varmasti on masennuksen syytä. Herään yöllä kuin zombie jopa kokkailemaan! Joudunkin monesti olemaan ostamatta kaappiin mitään jos tiedän että seuraavana päivänä pitää olla skarppina enkä turpopallona yön mätöistä. Ja tuo on vaan rutiinia... puhumattakaan niistä morkkiksista kun vedän jätskit, karkit, sipsit, suklaat kaikki peräkkäin... ei ole epänormaalia että joskus menee melkein kilo syömistä kun päivällä on kituuttanut.
Tiedän että jos söisin päivällä kunnolla lounaan ym. niin ehkä, huom ehkä, se auttaisi hieman (ei kyllä ole vielä toiminut), mutta kun en pääse noista yömätöistä niin seuraavana päivänä on niin äklö olo etten todellakaan pysty miettimään syömistä ennen iltaa. oravanpyörä on valmis. Onneksi jaksan sentään suht usein urheilla sillä tätä menoa olisin ylipainoinen. Tahtoisin vain olla laiha, ... tai oikeastaan. .. tahtoisin vain normaalin elämän.. Inhoan vaakaa, inhoan terveyslehtiä, inhoan kaloreita, inhoan pahoina (mätön jälkeisinä päivinä) lenkkeileviä ihmisiä ja ulkoa kuuluvia ihmisten nauruja. Inhoan viikonloppuisin nuorien ääniä jotka ovat menossa baareihin pitämään hauskaa ja viettämään normaalia elämää. Vaikka olenkin ollut suuri bilehirmu, niin nykyään läskiolo ja masennus on syynä kotiinjäämiseen. Tämä masentaa minua entisestään kun tiedän muiden viettävän hauskaa normaalia nuoruutta ja sitten mätän sitäkin enemmän masennukseen. ja siinä sitten onkin toinen oravanpyörä.
Anteeksi pitkä tarinani mutta toivon täten saavani joltain lohdutuksen sanoja.. tuntuu ettei sitä kukaan ole koskaan voinut tehdä mitään niin pahaa , että ansaitsisi tälläistä. JA kaiken tämän lisäksi.. olen oksentanut muutamana menneenä kuukausina ... se tästä vielä puuttuisi että ajautuisin bulimian syövereihin. Voimia kaikille...