on aikamoinen riski muille. Saattaa olla esim. HIV-positiivinen ja kulkiessaan omassa työssään tartuttaa myös esim. asiakkaansa, kun ei myönnä omaa tilaansa oikein edes todeksi. On jossain yhteydessä varmaan vahin-gossa kertonut miehestään, jonka kanssa ilmeisesti vielä asuu, mutta onko mitään seksikontaktia enää, sitä en tiedä. On ehkä seksisuhde toisen miehen kanssa. Ei se kyllä senkään vastuulle voi jäädä, joka tästä tietää??? :-/ :-/ :-6 :-6
nainen, jonka mies on ollut tälle uskoton
Rasmus00
91292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jonkin seksitaudin, on munkin tuttavissani ainakin kaksi. Jos jollakin on HIV, mulle eivät ole sitä kertoneet. Uskottomia miehiä ja naisiakin on maassamme varmasti satoja. Kaikki eivät pysty sitä kenellekään edes kertomaan. Kun mulle olisi käynyt niin, olisin hakenut avioeron, sen miehen kanssa en pystyisi enää asumaan enkä missään tapauksessa enää mihinkään seksiin. Meitä on kuitenkin niin moneksi. En halua tuomita ketään muuta; jokainen tekee parhaan kykynsä mukaisesti.
miehensä kaa, sen rakastettukin on matkalla eri paikassa kait?? Ei tarvi huolehtia vähään aikaan. Jatkuu kuitenkin taas ainakin sen asuntoon??
paljon nuoremman näköinen. Moni samanikäinen näyttää yli 60-vuotiaalta, vaikka on alle, ja tämä hoikka nainen 30-vuotiaalta. Ulkonäkö ei tosin ole ratkaiseva, mutta hän on muutenkin todella fiksu. Aika omituinen mies hänellä kyllä on. Mies on varmaan vanhempi ja ainakin harmaapäinen. Uskaltaa pettää noin fiksua naista. Itse en tästä tiedä, mutta olen vaan lukenut jostakin.
älä luo sitä omasta päästäsi. Jos lukee jotain tietoja jostakin, täytyy kirjoittajan siinä myös sanoa oma nimensä, muuten teksti voi olla kenen tahansa kirjoittama ja epäluotettava. Älä myöskään keksi mitään HIV-positiivisuutta ja että joku asia olisi sinun vastuullasi. Ei taatusti ole. Mieti ennemminkin mitä hän on.
päätellen täälä taas alkaa samat " potittajat " ja kaikemmaailman pimahtaneet kirjottaa samasta asiasta.lappakaa hel***tiin täältä selvitämään sotkujanne !!!!!!!!
TYYLISTÄ, ettei sua vaan lähes häädetty yhdestä aikaisemmasta ketjusta, jossa puhuttiin lapsen hankkimisesta jne... Jos et muista, voin etsiä sen ketjun. Joku valitti kirjoittamastasi kielestä ja suositteli kappalejakoa. Mustakin tekstin taso oli huono. Yritit selittää sen itsellesi edulliseksi
Sinäkö se sanot, kuka saa kirjoittaa ja mitä....
eri nim merkeilä samassa ketjussa.ootte kaikki siinä ketjussa saman pas**N jauhajia. kun entinen ketju siirtyy toiselle sivulle niin alatte saman peen jauhamisen uudela sivulla!!!!ette käy ihan täysillä koneilla!??
Olen tällä bi-sivulla kirjoittanut kai kaksi kertaa aikaisemmin, mutta en tässä ketjussa kuin nyt kaksi kertaa, tämän on toinen kerta. Ketjun kirjoittajia en tunne tässä enkä missään muuallakaan, jos muualla on ollut. En tunne yhtään ihmistä, jolla olisi BI. :) :)
kielensä kanssa?