Onko seuraava tilanne tuttu? Itselleni ainakin liiankin tuttu vl-kodistani.
Ihmisten välille tulee erimielisyyttä ja riitaa, ja se pyritään ratkaisemaan kiireesti keskinäisellä anteeksipyynnöllä. Sen jälkeen asiasta ei saa enää välittää, koska kaikki on anteeksiannettu.
Mutta kun ihmisen tunne-elämä ei ehdikään siihen mukaan, vaan tosiasiassa mieltä voi jäytää vielä kauna tai viha tai muut pahat tunteet. Eivät ne häviä minnekään, jos ei niitä ole saanut käsitellä ja elää läpi; esimerkiksi olla vihainen niin kauan, että viha on kuluttanut itsensä pois. Mutta kun asia on anteeksiannettu, näitä pahoja tunteita ei saa enää olla, ne ovat kiellettyjä. Siispä ihminen "nielee ne mahaansa", niin etteivät ne ole enää tietoisuudessa, ja taas vallitsee rakkaus ja rauha. Sinne "mahaan" ne jäävät kuitenkin elämään, ja purkautuvat myöhemmin ulos jollakin tavalla. Taas uutena riitana? Tai ne kohdistetaan muihin ihmisiin, ja ollaan pahoja heille? Tai juoruillaan ja puhutaan pahaa ja etsitään syntipukkeja? Turvallisin vl-tapa on projisoida tuo muhiva myrkky ulkopuoliseen maailmaan ja nähdä se paholaisen riivaamana.
Tuo anteeksiantamisen pakko saa mielestäni vl-liikkeessä paljon pahaa aikaan. Ettei vain hoitokokouksetkin olisi olleet kauan muhineen kätketyn vihan väkivaltainen ulospurskahdus?
Miksi ei voi antaa anteeksi luonnollisella tavalla, eli sitten, kun pahimmat höyryt ovat jo itsestään haihtuneet?
Ihmisten välille tulee erimielisyyttä ja riitaa, ja se pyritään ratkaisemaan kiireesti keskinäisellä anteeksipyynnöllä. Sen jälkeen asiasta ei saa enää välittää, koska kaikki on anteeksiannettu.
Mutta kun ihmisen tunne-elämä ei ehdikään siihen mukaan, vaan tosiasiassa mieltä voi jäytää vielä kauna tai viha tai muut pahat tunteet. Eivät ne häviä minnekään, jos ei niitä ole saanut käsitellä ja elää läpi; esimerkiksi olla vihainen niin kauan, että viha on kuluttanut itsensä pois. Mutta kun asia on anteeksiannettu, näitä pahoja tunteita ei saa enää olla, ne ovat kiellettyjä. Siispä ihminen "nielee ne mahaansa", niin etteivät ne ole enää tietoisuudessa, ja taas vallitsee rakkaus ja rauha. Sinne "mahaan" ne jäävät kuitenkin elämään, ja purkautuvat myöhemmin ulos jollakin tavalla. Taas uutena riitana? Tai ne kohdistetaan muihin ihmisiin, ja ollaan pahoja heille? Tai juoruillaan ja puhutaan pahaa ja etsitään syntipukkeja? Turvallisin vl-tapa on projisoida tuo muhiva myrkky ulkopuoliseen maailmaan ja nähdä se paholaisen riivaamana.
Tuo anteeksiantamisen pakko saa mielestäni vl-liikkeessä paljon pahaa aikaan. Ettei vain hoitokokouksetkin olisi olleet kauan muhineen kätketyn vihan väkivaltainen ulospurskahdus?
Miksi ei voi antaa anteeksi luonnollisella tavalla, eli sitten, kun pahimmat höyryt ovat jo itsestään haihtuneet?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sekin on yleistä vl:n keskuudessa kun on tullut riitaa tms. toisen kanssa pitäisi heti olla valmis anteeksi antoon jos toinen tulee sitä pyytämään ja itse ei ole ehtinyt vielä edes käsitellä asiaa päässään ja että olisi päässyt siihen pisteeseen että nyt voin keskustella siitä asiasta ja sopia sen. Ja tuo anteeksipyyntäjä loukkaantuu kun toinen ei heti ole valmis sopimaan hänen kanssaan ja vaatii tältä että nyt on sovittava eikä anna toiselle mahdollisuutta ensin itse käsitellä asiaa ollenkaan.
Tuo on mielestäni todella väärin enkä ymmärrä miksei sitä tajuta?
anteeksiantamisesta vasta vl.vaiheen jälkeen, kun olen löytänyt elävämpää uskoa. Anteeksianto on tahdon teko, tunteet tulevat perässä ja se on hyväksyttävä. Anteeksianto on myös prosessia, varsinkin juuri vaikeammista asioista, ja se todella vie aikaa. Olisi reilumpaa, kun voisi sanoa, että annan anteeksi sinulle, jotta en jää itse syntiin, ja lupaan lähteä anteeksiantamisprosessiin. Ja jos asioista voi vielä yhdessä keskustella ja monesti huomata, että olikin väärinymmärryksiä ja virhetulkintoja. Silloin voi helpommin unohtaa. Mutta joskus toinen ei vain tajua tehneensä väärin, ja se on kyllä hankala tilanne. anteeksiantaminen tarkoittaa kirjaimellisesti päästää menemään. Ei siis itse anneta sen asian kitkeryyden sitoa itseä, mutta se ei tarkoita asian mitätöintiä ja hyväksymistä. Kun asiat on sovittu, kummankin pitäisi pitää huoli, ettei samassa kohti enää kompuroida. Nämä on tosiaan hankalia asioita. Jotenkin ne kivut pitää ulos kuitenkin saada, jos sovun vuoksi joutuu tukahduttamaan keskeneräistä prosessia. Joskus terveellisintä on pitää hiukan välimatkaa, jotta asiat helpottuu, eikä se tarkoita vihanpitoa.
Kaikissa etsikonajoissa taitaa olla omat pulmansa, ja vl-nimisellä estikonajalla on asia kiertynyt tuon anteeksiantamisen ympärille. Siinäkin pitäisi katkoa vääryyden kahleita. Evankeliumeissa kyllä uhataan, että jos ette anna velillenne anteeksi, ei teillekään anneta anteeksi täällä eikä ikuisuudessa. Mutta ei evankeliumi opeta, kuinka nopeasti olisi anteeksiantamuksen tapahduttava. Jeesus, joka oli lihassa ihmisenä, tuntee varmasti saman. Ei hän sanonut ristinpuulla, että annan teille anteeksi, vaan hän sanoi tuskissaan: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.
Viestin aloittajien kanssa on kyllä samanlaisia tuntemuksia. Vl-perheessämme on suorastaan liukasteltu suullisen anteeksiantamisen ja siunaamisen taakse, mitään asioita ei ole voitu puida loppuun asti. Suokoon Luoja, antakoon Armias, etten itse sortuisi anteeksipyytelyn liukasteluun, jos jonkun syytökset tuntuvat niin pelottavilta, ettei niitä voi käsitellä.
Paljon on kyllä huutaa kimitetty, että sinun pitää antaa anteeksi. Eihän siinä ole rakkautta, sillä minkä haluatte muiden tekevän itsellenne, tehkää te se muille.
meille tunteet, jotka sitten tulevat perässä, vaikka tahto ja ymmärrys haluavat irtautua pahasta mielestä. Uskon, että Jumala ymmärtää omiaan. Kyllähän Jeesuskin tiuski opetuslapsilleen, että kauanko mun vielä pitää teidän kans olla, kun olivat niin tyhmiä. Täytyy tehdä selväksi, ettei aio mököttää tms, vaan tarvitsee nyt vain tuulettaa omia tuntemuksiaan. Ei se ole synti. Salaviha ja katkeruus on synti.
(Matt. 7:2) Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.
Luther selittää tätä kirjassaan Mannaa Jumalan lapsille:
"Tämä on kummallinen saarna. Siitä nähdään, että Jumala pitää melkein tärkeämpänä palvella lähimmäistä kuin häntä. Häntä itseään koskevassa asiassa hän antaa anteeksi kaikki synnit eikä tahdo kostaa rikoksiamme. Jos sitä vastoin käyttäydymme pahoin lähimmäistämme kohtaan, hänkään ei tahdo olla kanssamme sovinnossa eikä antaa mitään anteeksi.
Tämä mittaaminen tapahtuu siis uskon jälkeen eikä ennen sitä. Ennen kuin näet tulit uskoon, Jumala ei kohdellut sinua oman ansiosi vaan armon mukaisesti. Hän antoi sinun tulla sanansa luo ja julisti sinulle synnit anteeksi. On kuin Jumala nyt sanoisi: Mittaa siis sinäkin muille ihmisille samoin, mutta jos et, sinulle käy samoin kuin muille teet. Sinä et suosi heitä. Minäkään en tahdo olla sinulle suosiollinen. Sinä tuomitset ja hylkäät heidät. Minäkin tahdon hylätä ja tuomita sinut. Sinä otat heiltä, mutta et anna mitään. Minäkin tahdon ottaa sinulta enkä mitään anna.
Tässä tapahtuu siis uskon jälkeinen mittaaminen. Herra Jumalamme antaa niin suuren merkityksen lähimmäiseen kohdistuville teoille, että hän peruuttaa meille tekemänsä hyvän, ellemme mekin tahdo tehdä hyvää lähimmäisillemme. Me näet selvästi osoitamme, ettei meillä uskoa olekaan ja että olemme vääriä kristittyjä."
Uskovalla on siis syytä antaa lähimmäiselleen anteeksi. Toista kohtaan ei voi olla armoton. Jos taas itse ei tunteidensa puolesta jaksa heti antaa kokonaan anteeksi, on se vain itsen vika tai puute, ei lähimmäisen. Siksi tätä kaunaista mieltä pitää korjata niin kauan, että jaksaa lopulta antaa toiselle anteeksi koko oman suuttumuksen tai vihan.
on osa vaellusta. Prosessia on moni asia. Mutta jos asenne on oikeaan suuntaan, kyllä se siitä.
Minusta ihminen antaa anteeksi muille luonnostaan, ennemmin tai myöhemmin, jos kokee itse olevansa lunastettu syntinen. Hän näkee silloin muut samanlaisina, syntisinä mutta lunastettuina (muutkin kuin uskovaiset ihmiset; kaikki ovat lunastettuja). Kiitollisuus siitä, että on itse tullut armahdetuksi, synnyttää halun armahtaa myös muita.
Ihmisen tunteet ovat kuitenkin mitä ovat, ja jos niitä yritetään pakottaa väkisin, siitä seuraa kieroutumia. Tunteet vaativat oman tilansa ja aikansa. Vaikean asian käsittely voi viedä pitkänkin ajan, ennenkuin ihminen on valmis antamaan anteeksi, niinkuin tuossa joku kirjoitti.
Avauksessa oli kyse siitä, että pitäisi olla täysin valmis antamaan anteeksi heti, kun toinen sitä pyytää. Sellainen "anteeksianto" on usein valheellinen, ja ihminen joutuu siinä kieltämään todelliset tunteensa. Sitten ne purkautuvat jollakin vääristyneellä tavalla.
Anteeksipyytäjä haluaa usein itselleen heti helpon olon. Siksi toisen pitäisi antaa anteeksi siinä paikassa. Sellainen anteeksipyytely on siis vain itsekkyyttä. Toisen tunteista siinä ei välitetä, eikä myöskään siitä, että hän joutuu ehkä olemaan hengellisessä mielessä epärehellinen: "antaa anteeksi", vaikka sydän ei pysty vielä olemaan siinä mukana. Anteeksiannon vaatiminen on henkistä/hengellistä väkivaltaa.
Muuten, tuo "lihan kuolettaminen" kuulostaa minusta jotenkin farisealaiselta.
'Jos taas itse ei tunteidensa puolesta jaksa heti antaa kokonaan anteeksi, on se vain itsen vika tai puute, ei lähimmäisen. Siksi tätä kaunaista mieltä pitää korjata niin kauan, että jaksaa lopulta antaa toiselle anteeksi koko oman suuttumuksen tai vihan.'
Kyllä se on sen vika, joka on vaatimassa anteeksiantoa, vaikka toinen ei olisi siihen vielä kykenevä. Siinä se anteeksipyytäjä haluaa päästä vain nopeasti vapaaksi omasta syyllisyydentunteestaan, ja työntää vastuun omista rikkomuksistaan toisen kannettavaksi. Toisen pitäisi olla jokin pyhimys, joka vain antaa anteeksi, ja itse pääsee kuin koira veräjästä pelkällä anteeksipyynnöllä.
Minua kuvottaa tuollaiset anteeksipyytelijät. Uskonnon varjolla he käyttävät hyväkseen toisen psyykeä. Todellisesta uskosta heillä ei ole hajuakaan. Jos olisi, he eivät vyöryttäisi kuormiaan toisen harteille, vaan vastaisivat niistä itse ja ymmärtäisivät toisen tunteita.
nämä Lutherin selitykset ja ANTAKAA TOISILLENNE ANTEEKSI!
Sinä panet oman vihasi toisen syyksi. Kyllä Sinun loukkaantumisesi on ihan Sinun oma vikasi. Olkoonkin, vaikka toinen olisi toiminnallaan saanut Sinut vihastumaan.
Nyt, kun Sinua loukannut huomaakin toimineensa väärin ja pyytää väärää tekoaan Sinulta anteeksi, niin kuinka voit väittää että tämä vaatii sinulta anteeksiantoa? Eikö tuo anteeksi pyytäjä voi olla hyvinkin suuressa hädässä ja katua tekoaan todella syvästi? Kuinka voit väittää vilpitöntä anteeksipyyntöä vaatimukseksi?
Ihmisessa synnintunnon ja katumuksen herättää Jumala. Sitä kellään uskovalla ei ole lupa väheksyä, saati halveksia. Jos väität Jumalan herättämää katumusta vaatimukseksi, väität samalla Jumalaa valehtelijaksi.
sen viesti myös on minun kirjoittamani. Jos se vähän selventäisi asiaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000033494391
mutta sittenkin Jumalan sanan valossa tarkastelemalla olet väärässä.
(Matt. 6:14-15) 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi." 15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
(Luuk. 17:3-4) Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. 4. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ´Minä kadun´, anna hänelle anteeksi."
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan:
"On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
Tämä ei jätää asiaa epäselväksi. Jos uskova ei anna anteeksi katuvalle lähimmäiselleen saa hän omien syntiensä ja armottomuutensa lisäksi tuon katuneen rikkomuksen vastuulleen.
Jos Sinä et kovasydämisyyttäsi anna anteeksi, niin Jumalakaan ei anna Sinulle mitään anteeksi. Jos ihminen halua tulla tuomituksi helvettiin jo täällä maan päällä, niin hänen tulee olla armoton lähimmäisiään kohtaan.
Jos taas veli tai sisar rikkoo Sinua vastaan niin Sinä voit soveltaa häneen "Kristuksen kirkkolakia":
(Matt. 18:15) "Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee niin sinä olet veljes voittanut."
Uuden käännöksen mukaan:
(Matt. 18:15-17) 15. "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ´jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla´. 17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin."
Ts. Kristuksen kirkkolaki on kolmivaiheinen:
1) vaihe: jae 15,
2) vaihe: jae 16 ja
3) vaihe: jae 17.
Olennaista on, että vaiheita on kolme. Ei enempää eikä vähempää. Olennaista on, että syntiin joutunut on kussakin vaiheessa kuultavana paikalla. Olennaista on, että syntiin joutuneen tehtyä synnistään parannuksen on asia loppuun käsitelty. Häneltä ei vaadita moninkertaista parannusta. Seurakunta on elävien Jumalan lasten muodostama yhteisö, ei pj:n tai kenenkään muun johtama salaseura. Ennakkoon ei voi sitomispäätöstä tehdä. Se tehdään vasta 3) vaiheessa, jos kuultava ei seurakuntaa kuule, ts. tee parannusta hänen kiistattomasti tekemästään synnistä. Häneltä ei saa vaatia parannusta juorujen perusteella. Uskovaa nuhdellaan vain siinä tapauksessa jos hän TEKEE syntiä. Ts. jos siitä on pätevät todisteet. Jos puhuttelija näkee tämän tekevän syntiä. Jos hänestä kerrotaan pahaa, tulee pahanpuhumiselta sulkea korvat. Pahanpuhujalta tulee edellyttää parannusta panettelustaan.
tai sitten et halua ymmärtää, mistä on kysymys. Et halua asettua sen asemaan, jolta vaaditaan anteeksiantoa, vaikka hän ei siihen vielä pysty. Siis nimenomaan vaaditaan, puhun tällaisesta tilanteesta. Ja se vaatija tekee sen pelkkää itsekkyyttänsä, koska ajattelee vain itseään. Onko hän silloin oikealla mielellä asialla? Missä on hänen rakkautensa? Miksei hän ota huomioon sen toisen tunteita?
Minusta sekä hän että sinä tuossa käsityksessäsi olette, toivottavasti ymmärtämättömyyttänne, kauhistuttavan kovasydämisiä ja armottomia.
Väitteesi, että en ymmärtänyt viestiäsi, on väärä. Ymmärrän toki sen, että meitä ihmisiä on moneen junaan. Osa ihmisistä on pitkävihaisia, osa hyvin lyhyt vihaisia. Ero johtuu ihmisen luonteiden laadusta ja myös kasvatuksen tuomista eroavuuksista. Mieltä painavat asiat tulisi aina käsitellä tuoreeltaan. Mitä pidempään niitä hautoo, sen monimutkaisemmiksi ne muuttuvat. Jos lähimmäisesi ei pyydä Sinulta anteeksi oikealla sydämellä, et Sinä voi sitä tietää ennen kuin jälkeenpäin - johtako se parannukselle soveliaisiin hedelmiin. Jumala ei ole antanut meille kellekään lupaa kieltää lähimmäiseltä anteeksiantamusta, mikäli tämä katuu ja pyytää anteeksi.
Sinä olet Jumalan sanan valossa Jumalalle kauhistus. Eikä sen valossa Sinulla ole sijaa taivaassa.
(Matt. 6:14-15) 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi." 15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
(Luuk. 17:3-4) Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. 4. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ´Minä kadun´, anna hänelle anteeksi."
Väitätkö itseäsi täydelliseksi? Vain täydelliseksi itseään luuleva voi olla lähimmäistään kohtaan noin julma, mitä Sinä olet. 15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Jos siis katsot näin voivasi olla lähimmäistäsi kohtaan kovasydäminen, etkä tahdo hänelle antaa mitään anteeksi, koska Sinä pitkävihaisuuttasi hellien tahdot vihata häntä viikon - kuukauden - vuoden ennen kuin voit antaa hänelle anteeksi, josko sittenkän.
Mieti hyvä ihminen, mitä se merkitsee käytännössä. Tiedätkö kuolinpäiväsi? Tiedätkö lähimmäisesi kuolinpäivän? Jos ei nyt oteta lukuun sitä, että teet juuri tiettynä hetkenä itsemurhan tai tapat lähimmäisesi, niin et tiedä kummankaan kuolinhetkeä, et omaasi etkä lähimmäisesi.
Sinä haluat helliä ja vaalia pitkävihaisuuttasi milloin mitäkin vihastumistasi ja loukkaantumistasi. Tämä tarkoittaa, että tehdot koko ajan olla jollekullu vihainen tai loukkaantunut. Toisin sanoen et ole taivaskelpoinen, kun kuolema Sinut korjaa. Eli kovasydämisyyttäsi valitset mielumin helvetin kuin ikuisen elämän.
tuollaiseen alennut? Huitelet oman korvasyyhysi mukaan sieluntila-arvioita toisesta ihmisestä, jota et edes tunne. Ja olet vielä jakelemassa taivaspaikkoja! Sellainen on synti ja Jumalan edessä kauhistus. Herää nyt hyvä ihminen, ja huomaa, mitä teet.
Onko sinun sielunrauhasi kiinni siitä, antaako toinen IHMINEN sinulle anteeksi vai ei? Turvaatko ihmisiin vai Jumalaan? Herätys!!!
Jos omantunnonrauhasi on riippuvainen toisten ihmisten anteeksiannosta, uskosi on väärällä perustalla. Se on ihmisoppia.
Reagoit niin mahdottoman aggressiivisesti, että tulee epäilys, onko tässä asiassa jotakin liian arkaa.
Jos haluat Jumalan sanan perusteluja, minulla on esitettävänä tämä yksi käsky, joka on ylitse muiden:
"Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Rakastanko Jumalaa yli kaiken, jos suostun valheelliseen anteeksiantoon? Rakastanko lähimmäistäni ja itseäni, jos en tee sitä totuudessa? Sinä haluaisit painostaa toisen valheeseen, jotta saisit itse sielunrauhan, vaikka sielunrauhasi ei pitäisi olla riippuvainen siitä, mitä muut ihmiset tekevät.
Luepa tuo ketju, missä tässä ketjussa alkanutta keskustelua on jatkettu. Se voisi valaista jotakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000033515043
Sinä tuomitset itse itsesi, kun et usko Jumalan sanaa. Meidät tuomitsee Jumalan sana, jos väitämme tai toimimme sitä vastaan.
Luther selittää Vähässä Katekismuksessa mitä on epäjumalan palvelu:
"Kun ihminen turvaa johonkin luotuun oikean Jumalan sijasta, hänen turvautumisensa on epäjumalan palvelua. Kaikki, mitä ihminen pitää oikeaa Jumalaa rakkaampana ja tärkeämpänä, on epäjumalan palvelua... Epäjumalan palvelun synti ilmenee sekä karkeana että peitettynä... Peitetty epäjumalan palvelu. Sitä ihminen harjoittaa sisimmässään ilman ulkonaisia palvontamenoja. Hän pitää sydämessään luotuja jumalanaan, pelkää ja rakastaa niitä ja turvaa niihin ikäänkuin Jumalaan. Peitettyä epäjumalan palvelua ovat: a) turvaaminen omaisuuteen, rikkauteen, rahaan ja tavaraan, b) turvaaminen valtaan, asemaan, virkaan, c) turvaaminen itseensä tai toisiin, d) jonkin himon orjana oleminen, e) luottaminen siihen, että ihmisen kohtalon määräävät tähdet..."
Siis turvautuminen rauhanyhdistykseen, tai sen johtokuntaan, SRK:hon tai sen johtokuntaan, tai johonkin puhujaan, tai johonkin muuhun Jumalan sanan sijaan on epäjumalan palvelua.
(Jer. 17:5) "Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan voimaksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta."
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan:
"On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
että turvaat Jumalan sijasta ihmisiin! Miten kummassa väännät asiat nurinpäin, minua rupeaa jo naurattamaan!:)
Ja Jumalan sanaa nimenomaan uskon, mutta en sinun tulkintojasi siitä.
Vältä muuten sanomasta toisesta ihmisestä, että sinä olet sellainen ja sellainen, ja uskot tai et usko niin ja niin. Se on väärän todistuksen antamista, koska et voi tietää toisesta, millainen hän on tai miten hän uskoo. Sitä paitsi se on tämän palstan keskusteluetiketin vastaista.
Emme ole liikkuneet tässä keskustelussa samoilla taajuuksilla, toinen on puhunut aidasta ja toinen aidanseipäistä. Tätä lienee siis turha jatkaa. Hyvää yötä!
peräänkuulutit ehdollista anteeksiantamusta. Annat anteeksi vasta sitten, kun Sinulle sopii. Vastasin siihen Jumalan sanan valossa. Sellaiseen ei meille kellekään anna Jumala sanassaan oikeutta.
Eikä meillä kellään ole oikeutta kieltää synninpäästöä ihmiseltä, joka sanoo: minä kadun. Ei sittenkään, vaikka hän seitsemästi päivässä tulisi luoksemme ja sanoisi: minä kadun. Hänelle meidän tulee antaa anteeksi.
En jaksaisi tähän oikein paneutua, koska on liikaa muita asioita, jotka vaativat huomion, mutta tietyllä tavalla tämä on mielenkiintoista.
Taas kehotan sinua lukemaan erään linkin. Se on tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000033564580
Tuon viestin ajatuskulku ei ole oikein kirkas, mutta ehkä siitä aavistaa, mitä tarkoitetaan.
Sinä sekoitat juuri synninpäästön ja inhimillisen anteeksiannon samaksi asiaksi, ja siinä se vika! Ei ihminen voi saarnata toiselle ihmiselle hänen syntejään anteeksi. Hän voi saarnata vain evankeliumia uskon vahvistukseksi. Ajallisena ihmisenä hän voi antaa toiselle anteeksi tämän rikkomukset, mutta se voi viedä paljon aikaa, riippuen siitä, kuinka vakavasti toinen on häntä vahingoittanut. Mitä pahemmin olet vahingoitettu, sitä kauemmin kestää toipua siitä.
Minusta tuo asenteesi on jotenkin lapsellinen ja vastuuntunnoton. Et ota huomioon sitä, että sinä olet ehkä vahingoittanut toista, ja hän tarvitsee aikaa parantuakseen siitä. Olet vaatimassa, että hänen täytyisi kyetä mitätöimään asia silloin, kun sinä olet sitä vailla. Ajattelet siis vain itseäsi, ja se on puhdasta itsekkyyttä ja väkivaltaa. Sinulta puuttuu siinä lähimmäisenrakkaus.
Jumalan sana kehottaa antamaan anteeksi, mutta huomaa, siis aidosti ANTAMAAN ANTEEKSI. Osaatko erottaa toisistaan aitoa anteeksiantoa ja sitä, että ihminen ei pysty niin tekemään, mutta on niin tekevinään ja siis polkee omaatuntoaan eli Jumalan ääntä sisimmässään? Tiukasti ajateltuna sellainen on Jumalan pilkkaa. Jumala antaa ajallaan voiman anteeksiantoon, sitten kun hyväksi näkee. Toinen ihminen ei voi sitä vaatia, eikä ihminen voi sitä omin voimin tehdä. Jos hän yrittää tehdä sen itse, se on vain tekojen oppia eli omavanhurskautta. Ja sitä sinä olisit toiselta vailla!
Älä roiku kiinni siinä, mitä toinen ihminen tekee tai jättää tekemättä. Sinun perimmäinen autuutesi ei ole hänen vallassaan. Rukoile vain Jumalalta voimaa uskoa omat syntisi anteeksi. Ehkä sitä kautta opit ymmärtämään sitä toistakin?
Näin, että olet tehnyt avauksen hoitokokouksista. En ole vielä lukenut sitä ketjua, mutta sinun suhtautumisestasi tässä keskustelussa tuli mieleen 70-luvun hoitomiehet! Samalla tavalla olit jakelemassa helvetintuomioita, kun toinen ei ollut kanssasi samaa mieltä. Vaikka raamatussa sanotaan, että ihmisillä ei ole täällä ajassa valtaa erotella rikkaruohoja viljasta.
Ja käytit juuri samaa sanontaa, jonka muistan 70-luvulta, vaikka silloin niin nuori olinkin. Kuulin silloin vl:ien sanovan, että eihän me erotettuja tuomita, vaan Jumalan sana heidät tuomitsee. Siis käytetään Jumalan sanaa omien pyrkimysten käsikassarana!
suostut oivaltamaan, että puhumme samasta asiasta, mutta eri näkökulmasta tarkastellen.
Kirjoitat: "En jaksaisi tähän oikein paneutua, koska on liikaa muita asioita, jotka vaativat huomion, mutta tietyllä tavalla tämä on mielenkiintoista."
Hyvä niin. Hyvä, että et ole loukkaantunut, vaikka suorasuu olenkin. Tiedä siis, että mottoni on: asiat tappelevat, eivät ihmiset. En ole halunnut enkä halua loukata Sinua, enkä ketään muutakaan. Mutta silti asiat on sanottava niin kuin ne ovat. Silläkin uhalla, että toinen voi siitä suuttua.
Olen edellä perustellut kantani raamatun valossa ja Lutherin selityksin perustellen. Nyt yritän jatkaa pääosin omin sanoin. Jos tarvitset raamatun perusteluita, niin voithan palata keskustelussa taaksepäin, josta nämä perusteluni löytyvät.
Väität: "Sinä sekoitat juuri synninpäästön ja inhimillisen anteeksiannon samaksi asiaksi, ja siinä se vika! Ei ihminen voi saarnata toiselle ihmiselle hänen syntejään anteeksi. Hän voi saarnata vain evankeliumia uskon vahvistukseksi.
Jeesus puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi: Ottakaa vastaan Pyhä Henki. Joille te... Tätä kohtaa Luther selittää seuraavassa:
Martti Luther kirjoittaa 1. sunnuntaina pääsiäisestä toisessa saarnassaan: "On ymmärrettävä oikein Kristuksen sanat: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Ne eivät anna valtaa niille, jotka ne lausuvat, vaan niille, jotka ne uskovat. Herran sanat tarkoittavat enemmän niitä, jotka syntinsä tunnustaen ne uskolla omistavat, kuin synninpäästön julistajia. Puhujan valta ja uskovan valta eroavat toisistaan niin suuresti kuin taivas ja maa. Jumala on antanut meille sanansa ja vallan sitä puhua. Mutta siitä ei seuraa, että sana aina toteutuu. Harjoittihan Kristuskin sanan saarnaamista, eivätkä kuitenkaan kaikki, jotka sitä kuulivat, uskoneet eikä läheskään aina tapahtunut hänen puheittensa mukaan, vaikka se olikin Jumalan sanaa. Kristus lausuu nyt meille: te saatte vallan saarnata sanaa ja julistaa evankeliumia. Mutta valtaa luoda uskoa ette silti saa. Istuttaminen ja kasvun antaminen ovat kaksi eri asiaa, kuten Paavali sanoo ( I Kor. 3:6.). Meille ei ole annettu valtaa elää herroiksi ja hallita, vaan olla palvelijoina, evankeliumia saarnaamalla kehottaa ihmisiä uskomaan. Jos siis et usko, eivät sinua auta minun puheeni ja saarnani, vaikka se onkin Jumalan sanaa, etkä sinä silloin ylönkatso ja häpeile minua, vaan itse Jumalaa, kun et usko näitä hänen sanojansa."
Tällä perusteella ne, joilla on Pyhä Henki, on valta saarnata synninpäästö, joka pätee myös Jumalan edessä. Tämän synninpäästön voi siis uskoa Jumala itsensä anteeksiantona.
Jos Sinua loukannut tulee luoksesi ja sanoo: Minä kadun, niin silloin ihmisen tulee antaa tälle katuvalle anteeksi.
Minä, sinä, tai kuka tahansa ihminen on monasti inhimillisistä heikkouksistaan (pitkävihaisuudestaan, ymmärtämättömyydestään tai jostain muusta syystä) johtuen niin tollo, että ei anna sydämestään asiaa anteeksi. Vie aikaa, ennen kuin tämä maallinen maja suostuu anteeksiantamaan, niin, että asia ei enää paina, tai ylläpidä vihaa. Tämä jäynääminen ei ole Jumalasta. Se on ihmisen inhimillinen ja huono ominaisuus. Siksi tämä ihminen joutuu pyytämään tätä pitkävihaisuuttaan anteeksi montakin kertaa. Kunnes ei tunne enää kaunaa.
Sinä kirjoitat: "Ajallisena ihmisenä hän voi antaa toiselle anteeksi tämän rikkomukset, mutta se voi viedä paljon aikaa, riippuen siitä, kuinka vakavasti toinen on häntä vahingoittanut. Mitä pahemmin olet vahingoitettu, sitä kauemmin kestää toipua siitä."
Kuten huomaat - tästä olemme yhtä mieltä.
Kirjoitat: "Minusta tuo asenteesi on jotenkin lapsellinen ja vastuuntunnoton. Et ota huomioon sitä, että sinä olet ehkä vahingoittanut toista, ja hän tarvitsee aikaa parantuakseen siitä."
Olen uskossani sitten lapsellinen tai mitä tahansa, mutta uskon niin, kuin Jumalan sanassa sanotaan:
(Matt. 6:14-15) 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi." 15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." (Luuk. 17:3-4) Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. 4. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ´Minä kadun´, anna hänelle anteeksi."
Jumala ei hyväksy sitä, että olisimme armottomia katuvaa lähimmäistämme kohtaan. Jos olemme armottomia, emmekä anna anteeksi katuvalle, niin Jumalakaan ei anna meille mitään anteeksi.
Kirjoitat: "Olet vaatimassa, että hänen täytyisi kyetä mitätöimään asia silloin, kun sinä olet sitä vailla. Ajattelet siis vain itseäsi, ja se on puhdasta itsekkyyttä ja väkivaltaa. Sinulta puuttuu siinä lähimmäisenrakkaus."
Tässä kohtaa ajatuksemme eroavat kuin yö päivästä. Katuva ei koskaan vaadi mitään. Katuva katuu tekoaan ja arkana pyytää tekoaan anteeksi. Onko hänen mielensä ja katumuksensa oikea, se selviää vasta myöhemmin hänen käytöksestään ja teoistaan. Mutta kun hän katuvana tulee, olisi armottomuutta olla antamatta hänelle anteeksi. Nyt, kun hän Sinulta sitä anteeksi pyytää, niin sinun tulee antaa anteeksi. Tässä yhteydessä Sinun tulee selvittää, miten pahasti Sinä olet hänen loukkauksensa kokenut. Kun olet selvittänyt, tulee Sinun pyytää anteeksi häneltä, että Sinä olet loukkaantunut hänen pahasta teostaan. Kun näin olette molemmin puolin toisiltanne tapahtunutta anteeksi pyytäneet, voitte erota turvallisella mielellä. Mikäli asia tämänkin jälkeen Sinua vaivaa, on se Sinun vikasi, ei hänen. Sinä et ole jaksanut sydämestäsi antaa anteeksi. Silloin Sinä inhimillisyyttäsi toimit Jumalan sanan vastaisesti. Sinä siis olet velvollinen pyytämään tätä vihaasi, loukkaantumistasi anteeksi uudelleen ja uudelleen, kunnes voit asian antaa sydämestäsi anteeksi. Entä tuo Sinua pahasti loukannut? Mikäli hän on pyytänyt oikealla katuvalla mielellä Sinulta tekoaan anteeksi, niin saatuaan Sinulta asian anteeksi hänessä syttyy tarve korjata ja korvata Sinulle aiheuttamansa vahinko. Tällä tavoin ilmenee vasta anteeksiantamisen jälkeen se, oliko tehty parannus oikea, vai väärä.
Mikäli Sinä et sydämestäsi kykene antamaan anteeksi; ei se ole katuvan Sinua loukanneen vika. Se on Sinun inhimillisistä syistä johtuva vikasi. Silti Jumalan sanan mukaisesti Sinun tulee antaa hänelle anteeksi, vai haluatko, että Jumalakaan ei anna Sinulle mitään anteeksi? Ymmärrän erittäin hyvin sen, että sydämestä tapahtuva anteeksianto vaatii aikaa ja kenties monta anteeksipyyntöä tältä vihoittelevalta itseltään.
Kirjoitat: "Älä roiku kiinni siinä, mitä toinen ihminen tekee tai jättää tekemättä. Sinun perimmäinen autuutesi ei ole hänen vallassaan. Rukoile vain Jumalalta voimaa uskoa omat syntisi anteeksi. Ehkä sitä kautta opit ymmärtämään sitä toistakin?"
Olemme samaa mieltä. Minun autuuteni on kiinni viimeisellä tuomiolla yksin siitä, ovatko MINUN OMAT SYNTINI anteeksi annetut. Jos ovat, voin kuulla kutsun: Tulkaa minun Isäni siunatut. Elleivät, kuulun kadotukseen joutuvien joukkoon. Siksi kilvoittelenkin uskossani omia syntejäni korjaten, mikä tarkoittaa sitä, että kun huomaan tai minulle kerrotaan, että olen loukannut Sinua tai jotakuta muuta, niin oma tuntoni herättää minussa katumuksen ja joudun pyytämään syntejäni anteeksi. Tälle heikolle Jumalan äänelle - omalle tunnolle - ihmisen tulee olla kuuliainen ja pyytää syntiä anteeksi. Näin ihminen säilyttää puhtaan ja hyvän oman tunnon, yhteyden Jumalaan ja sytyttää ja ylläpitää oikeaa rakkautta.
Kirjoitat: "Näin, että olet tehnyt avauksen hoitokokouksista. En ole vielä lukenut sitä ketjua, mutta sinun suhtautumisestasi tässä keskustelussa tuli mieleen 70-luvun hoitomiehet! Samalla tavalla olit jakelemassa helvetintuomioita, kun toinen ei ollut kanssasi samaa mieltä. Vaikka raamatussa sanotaan, että ihmisillä ei ole täällä ajassa valtaa erotella rikkaruohoja viljasta.
Ja käytit juuri samaa sanontaa, jonka muistan 70-luvulta, vaikka silloin niin nuori olinkin. Kuulin silloin vl:ien sanovan, että eihän me erotettuja tuomita, vaan Jumalan sana heidät tuomitsee. Siis käytetään Jumalan sanaa omien pyrkimysten käsikassarana!"
Nyt sotket kaksi asiaa keskenään. Hoitokokousten virhe oli siinä, että hampaisiin otetuista kukaan katuva ei saanut mitään anteeksi, vaan hänet sidottiin saman tien. Ja syynä ei ollut synti, vaan juoruämmien tätä vastaan keksimät jutut, joilla ei ollut mitään totuuspohjaa tai syynä oli hatusta keksitty kososlaisuus, hempeä henki tai joku muu ufo juttu. Nämä hoitomiehet olivat armottoomia ja raatelivat monia oikein uskovia. Tätä heidän armottomuuttaan on tarpeen vastustaa. Sellainen ei ole Jumalasta, vaan perkeleestä.
Lopetan omalta osaltani tähän ja toivotan sinulle hyvää jatkoa!
"Älä anna auringon laskea vihasi ylle", ja "Herkeä vihasta, ja heitä kiukku, älä kiivastu, se on vain pahaksi" (Ps 37:8, KR38)
tuntuu tempaista tuollaisia lauseita tähän.
Tiedätköhän, mitä on elää narsistisesti hyväksikäytettynä ja aina vain kieltää omat tunteensa, koska toinen pyytää anteeksi ja vaatii, että et saa ko. asiasta enempää välittää? Itse tiedän, koska olen kasvanut sellaisen äidin lapsena (rauha hänen sielulleen, hän ei ymmärtänyt, mitä teki). Sinun täytyy siis kantaa siinä se taakka, että toinen voi tuntea itsensä hyväksi uskovaiseksi ja ihmiseksi. Sinulla itselläsi ei ole väliä. Sain tuosta kaikesta sitten aikuisiässä vaikeat ongelmat. Tällä palstalla on puhuttu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta psyykkisestä hyväksikäytöstä uskon varjolla en ole nähnyt sanaakaan. Kuitenkin seuraukset ovat yhtä pahat.
Minusta pitäisi viimein puhua siitä, että vl-uskossa käytetään evankeliumia niin paljon väärin. Kyllä siitä on puhuttu, että sitä käytetään väärin selvien tekosyntien kohdalla (esim. joku sortuu maailmalliseen hurvitteluun, kuittaa sen anteeksipyynnöllä ja sortuu taas, koska ei ole katunut todella), mutta siitä ei ole puhuttu, miten paljon sitä käytetään väärin ihmissuhteissa.
Ihmisen tunne-elämän tarpeet ovat yhtä luonnolliset kuin fyysiset tarpeet, kuten nälkä tai jano. Ne vain ovat. Jos kävellään niiden yli uskoon vedoten, vahingoitetaan ihmistä väistämättä. Häntä vaaditaan olemaan jotenkin pyhä, ei ihminen. Se on juuri samanlaista farisealaisuutta kuin perinnäissääntöjen pitäminen autuuden ehtoina, siis ihmisoppia. Todellisen anteeksiantamuksen ja armon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Eivät pyhimykset tarvitse armoa, he pärjäävät omilla ansioillaan.
Anteeksipyyntö = hoitokokouksia ei ole ollut olemassakaan.
Kyllä tätä tunteitten nollaamsita ja ihmisyyden kiletämistä on sivuttu monessakin kohdassa. Vl lasten kohdalla. Kiusataan muita jos jäädään kiinni kuitataan anteeksipyynnöllä...
Naisten kohdall kaikki kielteinen katoaa anteeksipyynöllä.
Ym ym. Aihetta kyllä on sivuttu täällä. Mutta viime aikoina näin suorasanaista tekstiä kun sinä kirjoitat en ole nähnyt vähään aikaan.
Sinun pitää kiltää omat tunteet ja olla niin kuin ideologia sinua velvoitaa tutui miltä tuntui. Lapset ovat hyväksikätyettyjä siinä kuin naisetkin.
Jo pienestä pitäen lapset kasvatetaan mm työn kautta palvelemaan yhteisö. Ja hakemaan arvostusta ihan tietyllä tavalla.
Mikset nosta asiaa etusivulle?
sen etusivulle? Tunnen olevani siinä taitamaton, tai siis ei irtoa tekstiä, kun en tiedä, mitä siihen avaukseen pitäisi ottaa. Toisen viestiin on paljon helpompi vastata. Nyt on näin, mutta ehkä myöhemmin löytyy oikeat sanat, kuka tietää.
Voisitkohan sinä nostaa sen etusivulle, jos asia sinua kiinnostaa?
anteeksiantamatonta ja kiittämättömyyttä.
Kun tämän on kokenut ja tuntenut nimenomaan omassa ITSESSÄÄN: sitä hyvää mitä minä tahdon en tee, vaan sitä paahaa jota en tahdo teen minä, en kuitenkaan minä vaan synti joka minussa asuu... että olen jopa syntisistä suurin ja tarvitsen vain armoa, muuten en jaksa ottaa askeltakaan.
Olisinpa tosi armoton jos en haluaisi antaa veljelleni anteeksi, koska itse olen saanut suurimpana syntisenä anteeksi!
on nopea pyytämään oitis anteeksi, mutta minun pittää saaha vähän mököttää!!