Typeryyksissäni tulin jälleen kerran lähteneeksi Suomen Turkuun katsomaan kaikkien aikojen suurimpia Meri Kutsuu -messuja. Voi herranen aika!
Olin jo ajoissa paikalla, noin 10.15 - messuovet avautuivat klo 10. Ajattelin, että tuolloin näytteilleasettajat olisivat reippaina ja hyvin valmistautuneina ottamassa vastaan messuvieraat, mutta kissan viikset! Osa ständeistä oli vielä rakenteilla, tavaroita vielä laatikoissa tai jopa konteissa. Muutamaa vielä kasattiin ja näytteilleasettajat jutustelivat keskenään, vieraista välittämättä.
Kun huolellisen kierroksen jälkeen - noin parin tunnin kuluttua - totesin kiertäneeni kaikki osastot, ajattelin vielä ennen pois lähtöä käydä katsomassa muutaman veneen sisältä. Näissä veneissä olikin "ahteri kiinni", suojaköysi viritettynä eikä edustajaa mailla halmeilla. Jäi siis katsomatta.
Ymmärtäisin puutteellisen valmistautumisen, jos messut tulisivat yllättäen, tai jos ovet avattaisiin jo aamukuudelta, mutta nyt ei kyllä empatiaa löydy. Ainoa kiitos ja plussa tulee niille lukuisille partiolaisille, jotka olivat "valmiina", iloisina ja palveluhaluisina läsnä. Mutta heilläpä ei tosiaan olekaan kaupallisia intressejä (paitsi Satamakirjan myyjillä, mutta hekin olivat esimerkiksi useimmille "kaupankäynnin rautaiselle ammattilaiselle").
Mistä muuten johtuu, että vuosi toisensa jälkeen Turun messuja mainostetaan kaikkien aikojen suurimmaksi? Kuulemma paikallisessa Turun sanomassa messuja on hehkuteltu koko viikon. Ja tässäkö tulos? Hallelujaa!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattiko mennä niin aikaisin???
Ens kerralla kannattaa jäädä kotiin itkemään, eikä vaivautua minnekään messuille. Oisko sittenkin ollut järkevämpi mennä antamaan messuille palautetta, kuin tulla tänne itkemään pahaa oloa.
Säälittävää!
Tämähän kai ON keskustelupalsta, vai mitä? Ja täällä lienee lupa keskustella asioista ja tuoda keskusteltavaksi erilaisia asioita. Säälittävää on mielestäni se, että olet ymmärtänyt koko homman aivan väärin.
Tällaisiin avauksiin KUULUISI vastata joko puoltavasti tai perustellusti vastaan. Kokeile joskus!
jotta siel turuus on myyjän (maahantuojien) markkinat. veneitä tilataan jos tilataan. kenes poikki sitä oikke olla ku tollasi kyselt . tämmöne paketti täsä ny olisisi:)
Vai että meri kutsuu - vetäkää käteen kaikki turkulaiset.
Miks turkulainen siemenneste on niin kallista ?
No ?
Se on käsin tehty.
Oletko siis todellakin tosissasi, että se on asiakkaan vika, kun maksaa sisäänpääsyn, ja menee messuille messuikana, eikä urpot ole saaneet osastojaan valmiiksi? Sairasta.
Olin uudessa seelannissa messuilla näytteilleasentajana, ja siellä oli systeemi se, että kun ovet avattiin, jolla oli osasto kesken sai mojovat "sakot", eiipä ollut osastot kesken.
Siellä tosin tiedetään myymisestä ja markkinoinnista, sekä imagosta pikkaisen enemmän.
Mutta suomalaisilla on tämä huonon itsetunnon ja luterilaisen kasvatuksen aikaansaama itsesäälin sekainen ajatustapa, että jos joku pieksee grillillä, tai raiskaa, niin uhri häpeilee.
On meillä vielä paljon opittavaa oikeasta elämästä.