Lajom Boik

Lajo Lajo Lajo Lajo ja Lajo Voi Viiiiiiitttttttuuuuuuuu.Luku lähtee Lomalle ha ha haaaa.
14534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Laitostumisella on omat haittapuolensa, mutta niin on näköjään avohoidollakin. Vai mitä olette mieltä?

Äänestä

...sulla hermot ?? Voi kurja.... :)

Äänestä

Äkkiä hakemaan lisää lääkkeitä!

Äänestä

Kyllä tähän maahan pitäisi saada lisää laitospaikkoja, ja nimenomaan tälläisille henkilöille, joiden mielialahäiriöt ilmenevät akuutisti.

Tälläinen palsta voi em. ihmsille olla erittäin vahingollinen. He eivät yleensä pärjää normaalissa kanssakäymisessä, ja silloin he voivat tehdä esimerkiksi netistä elämänsä pääasiallisen sisällön. Kunnes huomaavat riittämättömyytensä myös siellä. Nettihän on pienoismaailma, jossa kuitenkin pätevät pitkälti samat säännöt kuin oikeassakin yhteiskunnassa. Niinpä vajavaiset sosiaaliset taidot tulevat eteen ennen pitkää netissäkin.

Tiesittekö että netistäkin on saatavissa lääketieteellistä apua? Sitä kannattaa koittaa myös, mutta valitettavasti osa potilaista ei osaa hakeutua oma-aloitteisesti hoitoon.

Äänestä
  • Kyllähän te kaikki ymmärrätte, että ketjun aloittajan kaltainen henkilö ei helposti pysty rakentamaan ihmissuhteita ilman terapiaa ja ohjausta. Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä. Lääkkeet eivät ole ratkaisu, niillä hoidetaan vain oireita. Perimmäisen syyn löytäminen ja hoitaminen tulisi olla ohjelmassa mahdollisimman pian. Näin ihmisestä tulisi aidosti yhteiskuntakelpoinen, ja hän voisi alkaa rakentamaa elämäänsä aiva uudelta pohjalta.

    Äänestä

  • Lääkett. Lis. kirjoitti:

    Kyllähän te kaikki ymmärrätte, että ketjun aloittajan kaltainen henkilö ei helposti pysty rakentamaan ihmissuhteita ilman terapiaa ja ohjausta. Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä. Lääkkeet eivät ole ratkaisu, niillä hoidetaan vain oireita. Perimmäisen syyn löytäminen ja hoitaminen tulisi olla ohjelmassa mahdollisimman pian. Näin ihmisestä tulisi aidosti yhteiskuntakelpoinen, ja hän voisi alkaa rakentamaa elämäänsä aiva uudelta pohjalta.

    Mulla nenee todella hyvin asun muuten Lajolla huom käyn töissä mulla on perhe 4 lasta oma velaton Mercedes lämpimässä tallissa kesäisin ajellaan vaimon kanssa Harrikoilla ei multa puutu mitään terveys on oikein hyvä Mielenterveys onkelmia minulla eikä minun suvussani esinny osaan rentoutua piukkapipoisten netti hörhöjen kustannuksella joilla ei ole mitään muuta kuin velkainen tietsikka kotona kyllä käy sääliksi mut säälihän on sairautta ja mullahan sitä ei ole PS raittiit viikonloput ottakaa bameja jos käy olo tukalaksi.

    Äänestä

  • Lahjon Boik kirjoitti:

    en ajais ikinä ! En edes velaks :) Karmee auto !

    Sulta puuttuu ainakin pilkut ja pisteet.

    Mutta Mersu on kyllä hyvä auto, kunhan ei ole vanha Diesel. Sen parempaa ajettavaa ei montaa löydy.

    Tosin tollasen kirjoitustaidon omaavalla tuskin mitään harrikoita ja Mersuja on.

    Äänestä

  • Lahjon Boik kirjoitti:

    Mulla nenee todella hyvin asun muuten Lajolla huom käyn töissä mulla on perhe 4 lasta oma velaton Mercedes lämpimässä tallissa kesäisin ajellaan vaimon kanssa Harrikoilla ei multa puutu mitään terveys on oikein hyvä Mielenterveys onkelmia minulla eikä minun suvussani esinny osaan rentoutua piukkapipoisten netti hörhöjen kustannuksella joilla ei ole mitään muuta kuin velkainen tietsikka kotona kyllä käy sääliksi mut säälihän on sairautta ja mullahan sitä ei ole PS raittiit viikonloput ottakaa bameja jos käy olo tukalaksi.

    Heh, mitä ihmettä sä touhuut ja huutelet täällä itekses?

    Jos sulla on perhettä, niin ole niiden kanssa, äläkä pyöri koko päivää täällä netissä. Tai mee ajelemaan Harrien kanssa Mersulla. Vai miten se oli?

    Ei mulla muuta.

    Äänestä

  • Lahjon Boik kirjoitti:

    Mulla nenee todella hyvin asun muuten Lajolla huom käyn töissä mulla on perhe 4 lasta oma velaton Mercedes lämpimässä tallissa kesäisin ajellaan vaimon kanssa Harrikoilla ei multa puutu mitään terveys on oikein hyvä Mielenterveys onkelmia minulla eikä minun suvussani esinny osaan rentoutua piukkapipoisten netti hörhöjen kustannuksella joilla ei ole mitään muuta kuin velkainen tietsikka kotona kyllä käy sääliksi mut säälihän on sairautta ja mullahan sitä ei ole PS raittiit viikonloput ottakaa bameja jos käy olo tukalaksi.

    Monihan meistä rakentaa sellaisen ihannekuvan, millaista elämä olisi parhaimmillaan. Tässä tapauksessa potilas on toivonut omaavansa neljä lasta ja vaimon. Lisäksi potilaan mielestä tietynlainen materia tuo myös onnea, jonka vuoksi hän haluaisi omistaa Harrikoita ja Mersu, jonka kanssa hän sitten vaimonsa kanssa ajelisi. Tässä kohtaa törmäämme kuitenkin logiikkaan, mikä on kestämätön. Henkilö, jolla on neljä lasta, tuskin edes teoriassa pystyisi ajelemaan vaimonsa kanssa Harrikoilla, koska perhe ja lapsi veisivät heiltä kummaltakin niin paljon aikaa. Eikä nuoria lapsiakaan voisi jättää keskenään yksin.

    Potilas kuitenkin viihtyy asuipaikassaan, koska se luultavasti on hänen tarinassaan totta. Muuten tarina osoittaa tyypillisesti potilaan kykenemättömyyden ajatella asioita loppuun asti. Hän kertoo kiusaavansa keskustelupalstalaisia omaksi huvikseen, vaikka hänen elämänsä on kertomansa mukaan kaikin puolin kohdillaan. Tässäkään asiassa ei ole logiikkaa. Ihminen joka on onnellinen, haluaa myös tietyssä määrin jakaa sitä myös ympäristölleen. Mm Nettihäiriköt ovat taas tyypillisesti profiloituneet omasta mielestäänkin melko onnettomiksi ihmisiksi, jotka haluavat helpottaa paineitaan hyökkäämällä viattomien sivustakatsojien kimppuun. Tällä kuitenkin on potilaan kannalta valitettavasti päinvastainen vaikutus. Hänen maaimlansa muuttuu entistä sekavammaksi ja vaikeammaksi hallita, koska hän ei oikein itsekään ymmärrä käytöksensä motivaatiota.

    Potilas myös saattaa ärsyyntyä helposti. Jo pienikin ärsyke saa hänessä aikaan voimakkaita reaktoita, kun taas henkisesti terve ihminen korkeintaan kohauttaa hartioitaan.

    Toisten nimerkkien käyttäminen viittaa siihen, että potilas ei viihdy itsessään. Hän haluaisi olla joku toinen henkilö, henkilö joka kykenisi helposti verbaaliseen kontaktiin muiden palstahenkilöiden kanssa. Sen takia hän käyttää juuri näitä sosiaalisesti aktiivisempien henkilöiden nimimerkkejä omissa kirjoituksissaan.

    ..Lääkett.Lis ajaa körrööttää vanhalla Saabin reuhkalla. Mihin ne isot palkat kuluu, lieneekö peliriippuvainen tuo tohtorimme..

    Äänestä

  • ..mutta kirjoitti:

    ..Lääkett.Lis ajaa körrööttää vanhalla Saabin reuhkalla. Mihin ne isot palkat kuluu, lieneekö peliriippuvainen tuo tohtorimme..

    Eikö se ole yhdentekevää millä ajan? Vai miksi se sinua kiinnostaa? Suhteesi autoon saattaa olla ylikorostunut, jolloin kiinnität kaiken huomiosi juuri tämän tyyppisiin kysymyksiin.

    Kannattaa varata aika toimistolta, jos näin on. Hoidetaan sekin asia kuntoon, ettei pääse vakavammaksi kuin vielä onkaan.

    Äänestä

  • Lääkett. Lis. kirjoitti:

    Monihan meistä rakentaa sellaisen ihannekuvan, millaista elämä olisi parhaimmillaan. Tässä tapauksessa potilas on toivonut omaavansa neljä lasta ja vaimon. Lisäksi potilaan mielestä tietynlainen materia tuo myös onnea, jonka vuoksi hän haluaisi omistaa Harrikoita ja Mersu, jonka kanssa hän sitten vaimonsa kanssa ajelisi. Tässä kohtaa törmäämme kuitenkin logiikkaan, mikä on kestämätön. Henkilö, jolla on neljä lasta, tuskin edes teoriassa pystyisi ajelemaan vaimonsa kanssa Harrikoilla, koska perhe ja lapsi veisivät heiltä kummaltakin niin paljon aikaa. Eikä nuoria lapsiakaan voisi jättää keskenään yksin.

    Potilas kuitenkin viihtyy asuipaikassaan, koska se luultavasti on hänen tarinassaan totta. Muuten tarina osoittaa tyypillisesti potilaan kykenemättömyyden ajatella asioita loppuun asti. Hän kertoo kiusaavansa keskustelupalstalaisia omaksi huvikseen, vaikka hänen elämänsä on kertomansa mukaan kaikin puolin kohdillaan. Tässäkään asiassa ei ole logiikkaa. Ihminen joka on onnellinen, haluaa myös tietyssä määrin jakaa sitä myös ympäristölleen. Mm Nettihäiriköt ovat taas tyypillisesti profiloituneet omasta mielestäänkin melko onnettomiksi ihmisiksi, jotka haluavat helpottaa paineitaan hyökkäämällä viattomien sivustakatsojien kimppuun. Tällä kuitenkin on potilaan kannalta valitettavasti päinvastainen vaikutus. Hänen maaimlansa muuttuu entistä sekavammaksi ja vaikeammaksi hallita, koska hän ei oikein itsekään ymmärrä käytöksensä motivaatiota.

    Potilas myös saattaa ärsyyntyä helposti. Jo pienikin ärsyke saa hänessä aikaan voimakkaita reaktoita, kun taas henkisesti terve ihminen korkeintaan kohauttaa hartioitaan.

    Toisten nimerkkien käyttäminen viittaa siihen, että potilas ei viihdy itsessään. Hän haluaisi olla joku toinen henkilö, henkilö joka kykenisi helposti verbaaliseen kontaktiin muiden palstahenkilöiden kanssa. Sen takia hän käyttää juuri näitä sosiaalisesti aktiivisempien henkilöiden nimimerkkejä omissa kirjoituksissaan.

    Ketjun aloittaja ei ole potilaani, mutta vanhasta tottumuksesta kirjoitin niin.

    Kyllähän me tämänkin ihmisen asiat vielä järjestykseen saadaan, jos hän itse niin haluaa.

    Äänestä

  • Lääkett. Lis. kirjoitti:

    Ketjun aloittaja ei ole potilaani, mutta vanhasta tottumuksesta kirjoitin niin.

    Kyllähän me tämänkin ihmisen asiat vielä järjestykseen saadaan, jos hän itse niin haluaa.

    Ah" miten ihana aamu ei kanunaa,vaimo on keittänyt aamukahvit ja ne juotuani lähdetään aamulenkille,samalla joutuu ikäväkseen toteamaan taas miten ns: toisen luokan ihmiset on tuhrineet rakasta kotikaupungiamme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lajohon Boik kirjoitti:

Lajo Lajo Lajo Lajo ja Lajo Voi Viiiiiiitttttttuuuuuuuu.Luku lähtee Lomalle ha ha haaaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu