Osaksi Oulua

Nykyisen kunnanjohdon tempoilevan päätöksenteon ja suoranaisen ammattitaidottomuuden takia kunnan asiat on retuperällä. Kunnalla ei ole häävi tulevaisuus ellei johtoa (kunnanjohtaja ja kunnanhallitus sekä valtuusto) vaihdeta mitä pikimmin.
Jos Oulu huolii Haukiputaan osaksi kaupunkia voi odottaa jonkinmoista kehitystä oikeaan suuntaan koska se merkitsee päätöksentekijöiden ja kunnanjohtajan vaihtumista.
Kunnanhallituksen ja valtuuston jäsenten olisi jo aika rohkaistua niin paljon että kuuntelevat kuntalaisten tahtoa eivätkä virkamiesten ennen muuta kunnanjohtajan.
4692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

luulet paranevan,jos liitymme Ouluun? Kerro ,muutta perustele hyvin,jos tiedät.

Äänestä

Haukipudas pysyköön omana kuntanaan. Kyllä meilläkin asiat kohenee.

Äänestä

Miksi pitäisi liittyä Ouluun tuollaisen asian painaessa? Esitä asiasi Haukiputtan kunnalle, jotta sille voitaisiin tehdäkin jotain! Täällä asian valittaminen ja kotona siitä tovereille puhuminen ei edistä toiveidesi täyttymistä.
En usko että Ouluun liityttäessä asiat olisi paljon paremmin.

Äänestä

Huoliiko oululaiset sellaisen kunnan, jossa enemmistönä on maalaisliittolaisia ja kommareita. Niitä maalaisliittolaisia kuntia on muutenkin Ouluun liittymässä. On se niin väärin, että kaikki maalaisetkin on kohta oululaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja äkkiä kirjoitti:

Nykyisen kunnanjohdon tempoilevan päätöksenteon ja suoranaisen ammattitaidottomuuden takia kunnan asiat on retuperällä. Kunnalla ei ole häävi tulevaisuus ellei johtoa (kunnanjohtaja ja kunnanhallitus sekä valtuusto) vaihdeta mitä pikimmin.
Jos Oulu huolii Haukiputaan osaksi kaupunkia voi odottaa jonkinmoista kehitystä oikeaan suuntaan koska se merkitsee päätöksentekijöiden ja kunnanjohtajan vaihtumista.
Kunnanhallituksen ja valtuuston jäsenten olisi jo aika rohkaistua niin paljon että kuuntelevat kuntalaisten tahtoa eivätkä virkamiesten ennen muuta kunnanjohtajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu