Neil Adams

Terve vaan kaikki
Milainen oli tämän Neil Adamsin anti perjantain ja lauantain treeneissä?
Avautukaapahan arvon lajiveljet (tai ainakin Lähteenkorvan Hessu, Judon Tuki Ry), jotta me noista harjoituksista ulkopuolelle jääneet saamme myös osamme mestarin opeista.

Kiitos etukäteen.
131494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävin lauantaina Järvenpäässä. Adams harjoitutti aluksi erinäisiä jalkapyyhkäisyjä, joita piti oleellisina "avaajina" isommille tekniikoille, mikäli asian oikein ymmärsin. Lisäksi harjoiteltiin mm. Tai Otoshia, yhdellä kädellä tehtynä. Lopussa oli mattotekniikkaa, mutta aika alkoi käydä vähiin, eikä näytettyjen tekniikoiden harjoittelemiseen oikein ollut enää riittävästi aikaa. Mikäli oikein ymmärsin, treenasimme uken kilpikonnapuolustuksesta kääntämistä mm. kuristuksen avulla. Mikään lähteenkorva en tosin ole ja senhän voi jokainen todeta vastauksen tasostakin. Kiitos ja anteeksi.

Äänestä
  • Kuvauksesi oli kyllä hyvä. Lisätarinaa on judoliiton open forumilla. Treeneissä oli tuota liikkumista ja ajoituksen hyväksikäyttöä sekä otetaistelua yllin kyllin. Adamshan näytti huippukilpailijoiden tekniikoita myös.

    Kaikesta näki, että mestarilla oli homma hanskassa
    ja kunto erinomainen viiskymppiseksi.

    Adams onnistui mielestäni hyvin selkeällä puhetyylillään ja oikeilla korostuksilla näyttämään mistä on kyse. Vyöhaitari oli kyllä laaja kun piti näyttää valkoisesta 7 danille ja se kyllä asettaa opettajalle kuin opettajalle haasteita. Aikakin oli lyhyt, mutta onneksi näitä voi vielä harjoitella. Paljon hyviä palautteita on kyllä tullut!

    Äänestä

  • Hessu.L kirjoitti:

    Kuvauksesi oli kyllä hyvä. Lisätarinaa on judoliiton open forumilla. Treeneissä oli tuota liikkumista ja ajoituksen hyväksikäyttöä sekä otetaistelua yllin kyllin. Adamshan näytti huippukilpailijoiden tekniikoita myös.

    Kaikesta näki, että mestarilla oli homma hanskassa
    ja kunto erinomainen viiskymppiseksi.

    Adams onnistui mielestäni hyvin selkeällä puhetyylillään ja oikeilla korostuksilla näyttämään mistä on kyse. Vyöhaitari oli kyllä laaja kun piti näyttää valkoisesta 7 danille ja se kyllä asettaa opettajalle kuin opettajalle haasteita. Aikakin oli lyhyt, mutta onneksi näitä voi vielä harjoitella. Paljon hyviä palautteita on kyllä tullut!

    Luin muualta miten ikämiehet (yli65)treenasivat pikajuoksua.Väitettiin että siinäkin iässä kehittyy nopeusominaisuudet jos harjoittelee.
    Miten mahtaa olla judon soveltuminen ikäihmisille?
    Meneekö luita poikki vai kehittyykö ketterämmäksi?
    Miten kehtaa tulla porukoihin mukaan kun valtaosa on nuoria ja komeita?

    Äänestä

  • Herra X kirjoitti:

    vaik muut nuoria ja komeita - sillä siinä alkaa tuntea itsensäkin nuoreksi (vaikkei komeaksi ;)). En tiedä, mitä nuoriso on mieltä "vanhojen partojen" liikkumisestä alueleireillä yms., mutta kyllä tuolla kehtaa, kun kerta kuntojudokoiden järjestämä. En ihan vielä yli 50 ole, mut kunto ainakin on nyt parempi kuin 20 vuotiaana bailaajana, joka satunnaistesti "harrasti" liikuntaa...iän myötä on tullut vähän varovaisuutta ja rutkasti järkeä tekemiseen.

    Äänestä

  • kun ei haittaa kirjoitti:

    ei ollu vähän, vaan asiaa paljon eli lähes 2 tuntia hikistä toimintaa. Muutama sopiva tekniikka jäi mieleenkin.

    Äänestä

  • aikaahan kirjoitti:

    ei ollu vähän, vaan asiaa paljon eli lähes 2 tuntia hikistä toimintaa. Muutama sopiva tekniikka jäi mieleenkin.

    Joo kyllä aikaa tietysti oli, mutta tuliko mielestäsi liian monta tekniikkaa ja ehtikö niitä tarpeeksi kokeilla ennen kuin siirryttiin seuraavaan?

    Äänestä

  • Herra X kirjoitti:

    Luin muualta miten ikämiehet (yli65)treenasivat pikajuoksua.Väitettiin että siinäkin iässä kehittyy nopeusominaisuudet jos harjoittelee.
    Miten mahtaa olla judon soveltuminen ikäihmisille?
    Meneekö luita poikki vai kehittyykö ketterämmäksi?
    Miten kehtaa tulla porukoihin mukaan kun valtaosa on nuoria ja komeita?

    Judossa kyllä luut ja niissä kiinni olevat nivelsiteet vahvistuvat ja ennen kaikkea lihakset niiden ympärillä. Paikat hieman kyllä rustottuvat miellyttävällä tavalla, mutta sillä on myös kestokykyä lisäävä vaikutus.

    Tämän kyllä havaitsi tarkkasilmäinen katsoja Adamsinkin ja monen muun tumpuista ja jalkateristä.

    Äänestä

  • Hessu.L kirjoitti:

    Joo kyllä aikaa tietysti oli, mutta tuliko mielestäsi liian monta tekniikkaa ja ehtikö niitä tarpeeksi kokeilla ennen kuin siirryttiin seuraavaan?

    harjoitella, matossa sitten tahti oli vähän tiuhempi, mutta ylemmät imee tekniikat yleensä nopeammin ja osaa seuloo niistä itelleen sopivat. Sitten niitä voi kerrata kotisalilla. Kannattaa viedä aina leirien jälkeen tietoa eteenpäin kotikentälle, saa myös muut uutta oppia. Tykkäsin treeneistä, oli tekemisen meininkiä, leppoisassa tunnelmissa! Kiitos Judon tuelle ja muille järkkäreille!

    Äänestä

  • Herra X kirjoitti:

    Luin muualta miten ikämiehet (yli65)treenasivat pikajuoksua.Väitettiin että siinäkin iässä kehittyy nopeusominaisuudet jos harjoittelee.
    Miten mahtaa olla judon soveltuminen ikäihmisille?
    Meneekö luita poikki vai kehittyykö ketterämmäksi?
    Miten kehtaa tulla porukoihin mukaan kun valtaosa on nuoria ja komeita?

    Ei sillä iällä ole väliä. Oma faija Olavi "Korkki Korkia-aho täytti eilen 75 ja vetää stadikalla edelleen "huru-ukkojen" harjoituksia kunto-judo pohjalla, että sinne mukaan vaan. Hidashan se on ja tukkamuoti on jo mennyt ohitse, mutta sehän ei menoa haittaa.

    Äänestä

  • pikkukorkki kirjoitti:

    Niinpä, mutta Korkki vetää myös junnuja ja siinä olisi kyllä oppimista monelle koulunkin opettajalle, niin tarkkaavaisia ja innokkaita junnut ovat. Salia voi luulla tyhjäksi kun on niin hiljaista on mutta yhtäkkiä voi lasten innokas riemu päästä valloilleen taas hiljentyäkseen opetusta varten.

    Äänestä

  • Herra X kirjoitti:

    Luin muualta miten ikämiehet (yli65)treenasivat pikajuoksua.Väitettiin että siinäkin iässä kehittyy nopeusominaisuudet jos harjoittelee.
    Miten mahtaa olla judon soveltuminen ikäihmisille?
    Meneekö luita poikki vai kehittyykö ketterämmäksi?
    Miten kehtaa tulla porukoihin mukaan kun valtaosa on nuoria ja komeita?

    Judossa on paljon ketteryysharjoitteita ja niistä on hyötyä esimerkiksi liukkaalla kelillä tai kaatuessa. Ei mene luut ensimmäisenä poikki eikä kolahda kaali jäähän. Jos suomalaiset osaisivat kaatumisen pienenisivät tämän alueen vakuutusmaksut oleellisesti.

    Kaikki seurojen jäsen judokat on vakuutettu uudessa sporttirekisterissäkin, jos jotain sattuu harjoituksissa.

    Äänestä

Adams salli videokuvauksen ja ainakin Järvenpäässä jossa tehtiin otoksia. Jos joku on kiinnostunut aiheesta niin ota yhteyttä tätä kautta www.judotuki.org

Äänestä
  • siis yhteys on www.judontuki.org

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aku Ankka kirjoitti:

Terve vaan kaikki
Milainen oli tämän Neil Adamsin anti perjantain ja lauantain treeneissä?
Avautukaapahan arvon lajiveljet (tai ainakin Lähteenkorvan Hessu, Judon Tuki Ry), jotta me noista harjoituksista ulkopuolelle jääneet saamme myös osamme mestarin opeista.

Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu