Aerius

nuhanenä25

Minulla on ollut nuhaa, tukkoisuutta, nenän kutinaa, aivastelua ja silmien kirvelyä oikeastaan kesästä asti. Erityisesti aamuisin, siivotessa tai muutenkin touhutessa jotain kotona tai töissä..
Lääkäri epäili kesäisen siitepölyallergian ikään kuin"jääneen päälle", koska en hakenut siihen kunnollia lääkkeitä.
Lääkäri määräsi minulle aueriusta. Lääkkeen otettuani puolen tunnin päästä sydän alkoi hakkaamaan kovasti ja tuli todella huono olo. Hetken päästä huono olo meni ohi, mutta tuli taas pian uudelleen. Reilu kolme tuntia tätä kesti jonka jälkeen ei ole ollut mitään sen kummempia tuntemuksia. Varmaanki johtui tästä lääkkeestä jonka otin. Mietin nyt vain että uskallanko syödä taas huomenna uuden aerius tabletin? Olo tuntuu nyt paljon paremmalta, nenää ei kutita enkä ole aivastanut kertaakaan!

Olen menossa allergiatesteihin, jossa testataan kaikki mahdolliset allergiat. Luultavammin on jotain pöly allergiaa, koska eläinten kanssa en ole tekemisissä eikä minulla ole kasvejakaan jotka voisivat vaikuttaa. Lisäksi olen ainoa perheessäni, jolla tällaisia allergisia oireita on.

10

16537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ottaa ja

      kannattaakin ottaa! Itsellä kanssa aeriusta, sain samoihin vaivoihin kun jatkuvat allergiat päällä. On helpottanut hirveästi oireita ja elämä on nyt elämisen arvoista kun ei jatkuvasti jokin paikka oireile. Itseasiassa lääkäri tarjosi ensin duactia mutta kun on kolmiolääke en ottanut sitä koska joudun ajamaan autolla päivittäin. Sitten tarjosi tuota aeriusta ja on hyvä. Oireita voi tulla jos on tullakseen vain ensi päivinä, minulla vain eka päivä ehkä toinenkin mutta sitten ohi sivuvaikutukset. Itsellä ei sydän reistaillut vaan jotenkin tuli valoherkäksi silmät alussa ja päänsärkyä. Meni ohi tosiaan muutamassa päivässä, mutta välillä en ole jaksanut ottaa joka päivä ja kun taas olen aloittanut uudestaan, sivuvaikutukset tulevat eka päivänä. Siksi kannattaa ottaa säännöllisesti. Hyvä lääke ja auttaa oireisiisi, joten jatka ihmeessä! Minä olen muuten kaikelle mahdolliselle allerginen...

      • nuhanenä25

        ..ajattelinkin että onko noi sivuvaikutukset vain ensimmäisinä päivinä.. en vaan tiedä uskallanko kuitenkaan ottaa ihan tuosta noin vaan, kun sydämen tykytys oli melkoinen ja huimaus siinä samalla, koska minulla on vielä diabetes..
        Lääkäri määräsi minulle kolmen kuukauden satsin, josta otin nyt vain ensimmäisen, kun ajattelin että koetan päästä niihin allergiatesteihin ensin..


      • ...

        Duact ei ole kolmio lääke missään muodossa!! Se on allergialääke, joka lievittää myös limakalvojen turvotusta. Ensimmäistä kertaa kokeileville suositellaan etteivät ajaisi autoa, mutta jos sopii niin siihen ei ole mitään estettä. Minulla Duact on ainut allergia lääkkeistä joka auttaa! Kaikki muut lääkkeet niin käsikauppa kuin lääkärin määräämät ovat minua väsyttäneet niin ettei työnteostakaan ole tullut mitään. Duact:a ei tosin saa käyttää 10 päivää pitempään yhtäjaksoisesti, mutta oireiden ollessa päällä lääke auttaa paljon!


      • ottaa....
        ... kirjoitti:

        Duact ei ole kolmio lääke missään muodossa!! Se on allergialääke, joka lievittää myös limakalvojen turvotusta. Ensimmäistä kertaa kokeileville suositellaan etteivät ajaisi autoa, mutta jos sopii niin siihen ei ole mitään estettä. Minulla Duact on ainut allergia lääkkeistä joka auttaa! Kaikki muut lääkkeet niin käsikauppa kuin lääkärin määräämät ovat minua väsyttäneet niin ettei työnteostakaan ole tullut mitään. Duact:a ei tosin saa käyttää 10 päivää pitempään yhtäjaksoisesti, mutta oireiden ollessa päällä lääke auttaa paljon!

        että ei sovi ensimmäistä kertaa kun pitää auton rattiin mennä! Olipa vaan niin kiire kirjoitutksen kanssa etten alkanut rautalangasta vääntää ja siksi lyhensin "kolmiolääkkeenä" Sorry vaan, kun kyse ei ollut siitä lääkkeestä niin käytin ei-rautalankaa........
        Alkuperäisellä diabetes, no sitten ei kannata ottaa aeriusta, mulla ei ole muita perussairauksia joten sivuvaikutukset ei haittaa---Korjatkaa taas jos tuli jotain epäsopivaaa---.-kiiiireeeee---palaillaan......


    • ettet ota..

      Aerius-lääkkeen haittavaikutuksiin kuuluu myös nuo sinun oireesi, eli sydänmen tykystä sekä pahoinvointia. Sinuna en ottaisi enenpää tuota lääkettä! Varaa aika lääkäriin ja kerro oireesi ja pyydä uusi resepti johonkin muuhun lääkkeeseen. Mutta muistathan ettet ota allergia lääkeitä ainakaan kahteen viikkoon ennen allergiatestiin menoa. :) Hyvää jatkoa sinulle ja toivottavasti lyödät lääkkeen joka sinua auttaa.
      t.lähes kaikki allergia lääkket läpi käynyt.

      • Kentia

        Minulla on toinen Aerius-päivä meneillään, enkä ole huomannut minkäänlaisia sivuoireita. Käytin pitkään Kestineä, mutta se ei enää oikein tehonnut. Tänä aamuna en pitkästä aikaa aivastellut ja muutenkin on aika mainio olo. Uudet silmätipatkin sain, Zaditen kerta-annospipetit. Tuntuvat tehoavan nekin ja tänä aamuna voin kävellä jo kirkkaassa auringonpaisteessa ilman aurinkolaseja. Olen allerginen koivulle ja tervalepälle, koti- ja laitospölypunkeille sekä koiralle ja kissalle. (Hevoset ja lehmät menettelisivät, mutta niitä ei oikein kerrostalossa...)


    • lääkitys

      Mulla sama lääkitys mutta en oo koskaan huomannut sivuoireita ja joskus otan jopa kaksi tablettia samalla kertaa, lääkärin ohjeistamana..En nyt tiedä auttaako nääkään mulla periaatteessa...mulla allergia ilmenee kurkun tukkoisuutena vaikka testit ei näytä mitään. Verikoe taas sen sijaan näytti...että älä luota niihin testeihin 100%. se prick-testi on lähinnä vaan suuntaa-antava, mulla nä ytti ettei ois ollu mitään allergioita, ei edes pölyille tai siitepölyille vaikka tiedän niille olevani.

      • nuhanenä25

        Otimpahan kuitenkin toisen tabletin ja vielä kolmannenkin tänään. Ei tullut nimittäin mitään sivuvaikutuksia toisella kerralla enää. En tiedä, liekö kuolemaksi nyt.. koetan saada lääkärin huomenna kiinni, jotta saisin varmuuden saanko oikeasti lääkettä syödä..


    • punanenä

      Aerius on köyhän miehen viagra..kokkeilkaapa.............

    • Anonyymi

      Itse olen käyttänyt aeriusta kissa- ja siitepölyalergioiden hillitsemiseksi. Esimerkiksi jos olen mennyt talouteen jossa on kissoja olen ennen lähtöä ottanut yhden tabletin ja olo on ollut lähestulkoon normaali koko vierailun ajan. Itsellä ei ole tullut mitään sivuoireita tableteista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe